Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hemmottelun tarpeessa uutta viikkoa kohti



Se on sitten laskiaissunnuntai ja täällä on aivan unohtunut pullat, mäkeen kyllä päästiin. Tiistaina oli Runebergin päivä ja sen päivän ohitin myös ihan ilman herkkuja. Tiedostin kyllä kaupassa käydessä, että siellä paljon on laskiaispullia ja Runebergin torttuja tarjolla. Hyvin kuitenkin jo onnistuu se, ettei aina tarvitse tehdä niin kuin ennen olisi ihan tavan vuoksi vain tehnyt. 

Perjantaina oli tullut jumpan aikana taas Nutrilett-lähetys. Nyt on pitkäksi aikaa aamut pelastettu. Pyysin myös Start Now -paketin, koska haluan johonkin väliin taas irtautumisen tavallisesta ruoasta ja oikeastaan minua kiinnostaa miten hyvin tuo paketti toimii nyt kun on normaalipainossa. Aikaisemmin paketilla putosi useampi kilo.




Olen katsonut tuota Jutta ja puolen vuoden superdieetit –ohjelmaa ja siinä on sellainen järkäle Bull joka sanoi pari jaksoa sitten yhden asian mikä kyllä meni perille. Jaksossa siis aina yksi laihduttaja joka punnitaan alussa, puolivälissä ja lopussa, laihdutus aika on puolivuotta. Kyseisessä jaksossa oli laihduttaja kaukana tavoitteestaan puolenvälin punnituksessa, niin Bull kommentoi, että on ihan turhaa itkeä tässä vaiheessa, kun on tehnyt itse tietoisen valinnan aikaisemmin olla liikkumatta. En nyt sanasta sanaan muista mitkä hänen sanavalintansa olivat, mutta viesti oli sama. Laihduttaja itsekin myönsi että hänellä oli jäänyt aamulla aerobiset liikkumiset väliin. Arvatkaa kahdesti kuka tuon kyseisen jakson jälkeen lähti sitten kolmena seuraavana aamuna kiltisti salille? Tällä viikolla tuosta syystä paloi liikuntaan 2172kcal.

Tuo Bullin toteamus tietoisesta valinnasta on tullut esille jo monta, monta, monta kertaa ja tottahan se on: itse tässä on vastuussa siitä mitä tuloksia tulee aikaan. Minä tein tietoisen valinnan maanantaina ja tiistaina etten mennyt salille. Kipeää lasta ei lapsiparkkiin voi viedä, mutta illalla olisi ollut vielä pari tuntia aikaa hyvään liikkumiseen tai sitten olisi voinut tehdä kotona jotain. Tietoinen valinta siis, mistä johtuen ei tullut hyvää tulosta painonpudotuksessa tänään.

Perjantai
SELITYS: Perjantaina meni ruokailurytmi aivan prinkkalalleen, kun olin koko aamupäivän salilla. 
FAKTA: Olisin voinut varautua paremmin ottamalla eväät mukaan.
SELITYS: Söin heti päästyäni kotiin raskaan lämpimän ruoan mitä ei edes tehnyt mieli, kun se olisi muuten mennyt roskiin
FAKTA: Ruoan olisi voinut pakastaa
SELITYS: Söin siitä tunnin päästä Tacoja, koska muukin perhe söi (itse asiassa söin kolme)
FAKTA: Olisin voinut syödä salaattia tai vain yhden tacon



Siis niin idioottimaista syödä quesadillan jälkeen tacoja niin nopeaa, että ne voi vielä mahassa huudella toisilleen "Hola!". Nuo kaikki asiat tekivät sen, että perjantain jälkeen ruoka on lähinnä kuvottanut. Lauantain ruokasaldoksi jäi surkeat 900kcal. On kyllä pientä flunssaa ilmassa, mutta ei täysin sen piikkiin voi laittaa sitä ettei ruoka vain maistu. 

Eilen ajattelin vielä, että juon oikein kunnolla vettä, niin saa kroppaan vauhtia ja tulee hyvä punnitus tulos. Vielä mitä! Vettä kyllä sai juoda, mutta ei se toiminut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt vaan nyt täällä on sellainen turvonnut pesusieni… Naurattaa koko juttu.

Tässä siis turvonnut lukema tältä viikolta: Ei, ei, ei, eiiii! 




Onneksi sentään vielä pysyi normaalissa painoindeksissä. Olen kyllä vetänyt body pumpissa niin isoilla painoilla, että pakko on ollut lihastenkin kasvaa, en siis tästä syystä ole niin kauhean huolissaan tuosta jopa 200g noususta. Tuli myös mieleen se, että ne kolme tärkeintä asiaa laihtumisessa on: liikunta, ruokavalio ja riittävä uni. Täällä nousee räpylä pystyyn sen kohdalla, että en tosiaankaan nuku tarpeeksi. Eilenkin vasta kahdentoista jälkeen silmät painuivat kiinni, en tiedä milloin nukahdin, kolmelta "tuttihälytys"-herätys ja seitsemältä sitten lopullisesti ylös. Oliskohan se viime yön unisaldo siis huikeat kuusi tuntia. Ei hyvä. Nämä on taas näitä tietoisia valintoja.
Usein tulee se esille miten tärkeää on lähipiirintuki laihdutuksessa. Tässä yksi versio: 



Hemmottelun tarpeessa olen ja teen sen Guinotin avulla. Tänään kuorinta ja rasvaus päästä varpaisiin. Se Double Minceur Ciblée -voide kyllä toimii, aina on yhtä hauskaa sellaiset viisi minuuttia rasvaamisen jälkeen, kun se viileä aalto tulee. Minä ajattelen, että se tunne on sitä, että voide menee oikeaan paikkaan. Kohta saa napsia uusia kuvia ja katsoa onko näkyviä tuloksia, tuntuvia on kyllä nyt jo.

Nyt lähden tekemään keittiöön kevyttä taikaa, niistä aineksista mitkä ovat sallittuja koko perheelle ;)

Hauskaa sunnuntaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ei mitään hätää, kyllä se paino siitä tasaantuu.
    Minä kun en pysty liikkumaan, niin kaikki miinus pitää ottaa ruuista. Jouduin muuttamaan punnituspäivän keskiviikoksi, kun noiden vaakojen vaihteluiden takia en saanut maanantai aamuna punnittua, mutta hyvältä kuitenkin näyttää, eli käyn koka aamu vaakalla ja viikottain otan sit kaiki rasvaprosentit ym ylös. Koko ajan on ollut laskusuunta, vaikka välillä vain 100g , mutta pääasia, että on miinusta.
    Kyllä se tästä. Vaatteet näyttää jo sen, että ympärysmitat on lähteneet pienentymään, muutama mekko solahti vain päälle, josta olen tosi iloinen. Meillä on ristiäiset ens lauantaina ja nyt voin laittaa sellaisen vanhan mekon, jota en ole kertaakaan käyttänyt, kun ostin sen jo liian pienenä, silloin kun ostin, hih!
    Mutta, tsemppiä seuraavaan viikkoon, ollaan kuulolla!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei edes tasaantuis, vaan tippuis.. VLCD:llä tämä himpskan 4,9kg olis alkuaikoina parissa viikossa vain kadonnut :D Tärkeintä kai on se, että tiedostaa tekevänsä oikein, eikä syö mitä sattuun.

      Aivan, sehän tässä on tärkeintä, että edes hitusen menee suunta alaspäin. On itselläkin kuitenkin alkupiste ja tämän hetkinen tilanne kaukana toisistaan, kun 15.1kg on jo karissut.

      Miltäs se uuden vaa'an käyttäminen on tuntunut?

      Oikein mojovat onnittelut mekon sujahduttamisesta! On varmasti ristiäisissä hymy herkässä vauvan ja vielä mekon vuoksi <3 Aivan mahtava juttu! Siitä muistuikin mieleeni, että mulla on yksi lila mekko mikä oli vuosikausia sitten yksissä ristiäisissä päällä. Pitääpäs testata jos se sujahtais päälle, kesällä ei nimittäin mennyt edes kunnolla kiinni.

      Tsemppiä viikkoon! Kirjoitellaan taas :)

      -Sanni

      Poista
    2. Piti tulla ihan elvistelemään, kun viikkopudotus oli -1, 7 kg, jee!
      Onhan tuo pari viikkoa ollutkin vain sadan gramman pudotuksia, niin sit pompsahti, ihana tunne ja tällä sitä taas jaksaa eteenpäin, ei sillä että vaikeeta olisi ollutkaan.
      Tämän viikon olen ollut tiukemmin, siis enemmän pussista, kun on noi juhlat viikonlopulla, niin haluan edistyä, mutta silti syön ihan kunnolla. Taitaa elimistö nyt alkaa uskomaan, että minä oikeasti syön hyvin ja terveellisesti.
      Tsempit meille! (Paljon on vielä tehtävää, ehkä noin -10kg :) )

      Poista
    3. Ei sissus!!! :D Siis onneksi olkoon! Saa tuollasilla uutisilla kyllä tulla elvistelemään ihan milloin vain! On sulla hyvä kroppa, kun noin hyvin uskoo :D

      Minä jatkan edelleen tätä 1200kcal, josta 3 ateriaa Nutrilettia ja kyllä tässä saa syödä paljon. Maha on näköjään ihan kunnolla pienentynyt VLCD kuurin aikana. Lauantaina tulossa "vapaapäivä", katsellaan miten käy. Punnitus ymmärrettävästä syystä jo lauantaina tällä viikolla :)

      Ja siis 10kg menee sun vauhdilla ihan hujahduksessa! Aivan mahtava juttu tuollainen pudotus, onnittelut vielä. Nyt voi jatkaa hymyllä päivää :)

      Poista
    4. Kiitos!
      Tämä vielä, että olen niin kipeä selästä enkä ole voinut liikkua juurikaan, joten näköjään ilman liikuntaakin voi saada painoa alas. Tietenkin on suotavaa liikkuminenkin, mutta jos ei voi, niin ei voi mitään. Sitä suuremmallakin syyllä pitää katsoa mitä suuhunsa laittaa.

      Poista
    5. Siis todella hyvinhän sinulla menee, kun ei urheilla edes voi! Pari kertaa itselläni vuosia sitten mennyt selkä käyttökelvottomaksi, se on kyllä sellainen paikka mikä määrää täysvaltaisesti liikkumista :(

      Onneksi olet sisukas :)

      Poista