sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pikapuntari


Haikeaa on sunnuntaina, kun vieraat pitäisi palauttaa lentokentälle. Aika menee aivan liian nopeaa hyvässä seurassa ja olisin kyllä halunnut vähän pidempää aikaa yhdessä rakkaitten kanssa. En koko viikonlopun aikana kirjoittanut ruokapäiväkirjaa, mutta järki oli mukana syömisissä, ainakin ateriarytmin suhteen. Annoskoot olisi voinut olla vähän paremmin hallinnassa, mutta ei mitään aivan kamalaa tapahtunut. Sen verran ennakoin, että päätin jo ennakkoon mitä viikonloppuna syön, niin ei tullut mitään turhia mielitekoja.
Paino tipahti jo maanantaina normaalin painoindeksin puolelle. Luulin kyllä, että se nousisi vielä sieltä lievän lihavuuden puolelle, mutta ei onneksi käynyt niin. Onpahan nyt olemassa hyvä raja minkä yli ei kannata päästää painoa nousemaan.

 

Nyt tuosta käyrästä alkaa näkymään, että suunta on todellakin puntarilla alaspäin. Mukavaa olla vihreällä alueella.
Lyhyesti tarina kaunis, nyt menen viettämään viimeisiä hetkiä vieraiden kanssa.
Tsemppiä kaikille nutraajille ja jatketaan hoikistumista, vaikka kuukausi vaihtuikin tammikuusta helmikuuhun! :)

Rakkaudentäyteläistä sunnuntaita kaikille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti