Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kevyt kevät!



Se on sitten varma keväänmerkki: Patio on lumesta vapaa!



Tänään päästiin typyn kanssa pitkästä aikaa kahdestaan jumppailemaan. Käytiin yhteinen jumppa ja sen jälkeen menin vielä Poweriin ja Terve Selkä tunneille. 

Powerissa tuli huomattua paussin jälkeen kehitystä


Se on kyllä täysin totta, että välillä pitää kokeilla lisätä painoja, koska sitä voi jopa yllättyä ja pystyä tekemään suuremmilla painoilla. Kyykkyihin pamahtikin 10kg per pääty ja painon suuruus tuntui vain siinä, että harteilla oli taakkaa. Aloitin joskus aikoinaan 3,5kg per pääty ja nyt olin jo jonkin aikaa treenannut 5kg kiekot päädyissä ja luulin sen olevan jo hyvä suoritus itseltä. Ajattelin että olisin vältellyt suurempia painoja, että tavoitepaino olisi nopeampaa tullut vaakaan, mutta testataan tätä hoikistumista nyt näin. Treenistä tuli nimittäin niiiiiin hyvä olo! Eikä tässä kiire ole, katsotaan sitten viikon päästä…


Nintendo Wii näyttää jo peukkua, koska painoindeksi on jo hyvää luokkaa

Tykästyttiin porkkanaperunamuusiin


Halusin väriä perunamuusiin, niin lätkäisin parit porkkanat perunoiden sekaan. Oli hitti perhepöydässä. En tiedä menikö tämä aivan kokkaussääntöjen mukaan, mutta onnistui onneksi. Kaloreita en ole nyt vähään aikaan laskenut, vaan olen pitänyt annoskoot pienenä. Se onnistuu varsinkin silloin hyvin, kun ottaa pienemmän lautasen :) 

Nutrauspuolella suklaapirtelö se vain pitää pintansa suosikkina, koska se on niin nopea tehdä ja helppo ottaa mukaan. Sheikkeriin lisään spiruliinan valmiiksi ja treeneistä kotiin ajellessa juon suklaapirtelön palautusjuomana. Patukoita söisin, mutta nyt ei makeaa ole tehnyt mieli, niin siitä syystä osanutraaminen menee pirtelöllä ja pasta-aterioilla (pasta carbonara & Italian soup)

Ostin vihdoinkin uudet housut

Anteeksi kuvanlaatu, kuva lähti kaverille enkä pahemmin asettelua tai laatua ajatellut. 
Nyt pökät on koneessa, että ne saan viikonloppuna jalkaan. 

Aikaisemmin ostin suoraan kokoa 44 tai XL, enkä käynyt edes sovituskopissa. Nyt tiesin, että pitää käydä sovittamassa ja mukaan lähti kaksi kokoa: 42 ja 40. Oli hymy herkässä, kun sain kipaista hakemaan PIENEMPÄÄ kokoa ja sekin oli vähän väljä. Housut nyt kuitenkin lähtivät mukaan (kokoa 38), koska pienempää kokoa ei ollut ja olin päättänyt ne housut ostaa. Näistä on nyt hyvä katsoa tuleeko kroppaan vielä muutoksia. 

Alan nyt viikonlopunviettoon siivoamalla kodin huomisia kekkereitä varten, johon laitan jalkaani pinkit housut kokoa 38 ;)

Nyt todellakin on kevyt kevät. Upeaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanat!
    Minä ostin viime viikolla turkoosit housut ja kans kokoa 38. Saas nähdä pitääkö vielä pienempään muuttua, kun loput kilot on pudotettuna.
    Minäkin siivoilin tänään ja mies jatkoi töistä tultuaan, nyt on jkylppärikin jynssätty seiniään myöten. Kiva aloittaa viikonloppu!
    Mukavaa viikonloppua ja kekkereitä!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aika todennäköistä on, että molemmilla menee vielä pienemmäksi koko ;) Pitäisi tehdä laihdutuksen aikana niin, että säästää rahat mitä herkkuihin olisi mennyt ja ostaa niillä rahoilla sitten uusia vaatteita :D Täällä on tänään sotkuisempi koti kuin eilen. Onneksi on sunnuntai ja lepopäivä, niin ei siivotakaan voi ;)

      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      -Sanni

      Poista
    2. Voi että mulla on täällä hyvä mieli ja olo. Olen pystynyt lenkkeillä ja nyt olen kahtena päivänä käynyt 45 min lenkin, suht hyvällä vauhdilla.
      Huomenna vien sykemittarin patterin vaihtoon, saan sit sen vielä tsemppaamaan ja näyttämään mitä olen tehnyt.
      Miehdell on se polarin uusin sykemittari missä on gps ja kaikki mahdolliset jutut. Kiva oli katsoa missä lenkkeiltiin , sykkeet, pudotetut kalorit ja ties mitä. Minä olen tällanen on ja off ihminen, eli nyt se on onnilla ;)
      Aloitin eilen viiden päivän täysnutrauksen ja nyt kun olen likkunutkin, on niin pirteä ja "kevyt"olo, jee!
      Mukavaa viikkoa meille!
      - päivi-

      Poista
    3. Mahtava juttu, että olet päässyt liikkumaan! Kyllä sitä on niin paljon pirteämmällä tuulella, kun saa kropan liikkeelle :) Kyllä nuo lisätiedot tsemppaa kummasti. Itselläni on sports tracker käytössä ja tiedoissa näkyy 47493kcal tuhoutuneen urheilemalla. Kyllä liikkuminen kannattaa!

      Tästä tulee hieno viikko! :)

      Poista