Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Matkalla kuntosaliohjaajaksi



Niin se viikonloppu taas hurahti mielenkiintoisten asioiden parissa. Olen käynyt vain ryhmäliikuntatunneilla ja meneminen tuonne kuntosaliohjaaja koulutukseen oli kyllä yksi parhaimmista päätöksistä mitä olen tehnyt pitkään aikaan. Suosittelen sydämeni pohjasta, että miettii mikä asia kiinnostaa ja sitten selvittää missä siihen asiaan liittyviä koulutuksia on. Se tunne on aivan sanoinkuvaamaton, kun on huone täynnä samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä ja pääsee itse vielä toteuttamaan sitä asiaa mikä kiinnostaa.

Naista jännittää

Koulutuksessa on saanut aivan uutta näkökulmaa treenaamiseen, vaikka välillä on tuntunut aika haastavalta ajatella vain sitä ”raudan nostamista”. Ryhmäliikuntatunneilla käydessä liikeradat on selvät ja helpot, kun taas salin puolella saa taas tulla enemmän vapautta ja voimaa.

Olen aika vakuuttunut siitä, että ryhmäliikuntatunnit ja salitreenaus voi yhdistyä myös sinne salin puolelle. Ryhmäliikuntaanhan liikkeitä on jo otettu, yhtenä hyvänä esimerkkinä body pump/power. Salille voi tulla vielä enemmän liikettä ja erityyppisiä rytmityksiä perusvoimaa treenatessa. Näitä ideoita voi nyt alkaa kehittelemään ja testailemaan.

Hölkkä on ihanaa, se voi myös mennä juoksuksi 


Sitten vielä ruokapuolesta sen verran, että on kyllä Nutrilett patukoita ylistettävä. On ollut nopea tempoista aamua pari kappaletta ja siinä kun alkaa miettiä mitä evääksi ottaa, niin ensimmäisenä tuli mukaan patukat. Lounaaksi söin Crunch Bar ateriakorvikkeen, kourallisen Cashew-pähkinöitä ja hedelmätehojuoma päärynä-omena. Nälän sai tainnutettu noin pienellä keinolla ja seuraavaksi oli kokeen aikana välipalaksi välipalapatukka Chocolate & Berries, tämä ON hyvä!

Olen vertailut muutamia proteiinipatukoita ja Nutrilett patukoita (proteiini, hiilihydraatti & rasva), niin usein Nutrilett-patukka on se parempi vaihtoehto. Varsinkin ne uudet Low Sugar Bars. Nutrilett patukoilla on varmaan vain se laihdutustuote-maine. Kannattaa patukoiden suhteen kiinnittää huomiota toki siihen kokonaiskalorimäärään, mutta myös proteiini ja hiilihydraatti suhde on tärkeä. Proteiinit ylös ja hiilihydraatit alas näissä patukoissa.


Sushi <3 
Treeniä, treeniä!


 
Hymyillen saa kulkea kohti tulevaa viikkoa. Vaa’alla pomppasin tänään ja samoissa luvuissa mennään kuin viikko sitten, siitäkin huolimatta, että sitä rautaa olen lisännyt tankoon. Nyt miettiessä tuota painonpudotusta, niin olisi ollut fiksumpaa ottaa käsiin ihan kunnon painot ja alkaa tehdä töitä sen eteen, että muokkaisi läskiä lihakseksi. Läski kun vain on, niin Lihas sentään kuluttaa energiaa. Silloin kroppa käyttää joka päivä enemmän energiaa toimiakseen, vaikka söisi saman verran, niin laihtuu. Ihanaa, eikö totta? :)



4 kommenttia:

  1. Heips! Kiitos kun bloggaat edelleen. Näistä saa vaan niin tsemppiä itselle ja jaksaa gramma (kilo :-)) kerrallaan eteenpäin.
    Erityisesti on tarpeen nähdä ja kuulla ihan konkreettisesti se mitä ja miten syöt päivän mittaan. Kiitos! Se maaliin pääsy hiukan toisaalta pohdituttaa, että pystyyhän pitämään uudet linjat. Mutta pystyy!
    Koko matka mennyt osanutraamalla ja nyt 3kk 17kg. Matkaa silti on vielä jäljellä ja loppuelämä lisää.
    Kiitos rinnalla kulkemisesta!
    Tupu

    VastaaPoista
  2. Helou Tupu!
    Ilman teitä ihania lukijoita ei olisi tätä blogia. Tosi mukava saada kommentteja, ettei tämä mene ihan yksin kirjoittelemiseksi :) Kiitos, kun muistutit tuosta konkreettisuudesta. Itse nimittäin ennen laihdutusurakkaa olisin halunnut löytää tarkan listan tuotteista mitä kaupasta kotiin ostaisi. Otanpa ihan tehtäväksi tuon jutun ja kokoan blogiin listaa.

    Aivan takuulla pystyy pitämään uudet linjat, kun muistaa vain pitää ne rehut pääosassa ja omaksuu sen terveellisen elämän. Just tuossa mietin Vappuherkkuja, että mitä sitä oikein pöytään laittaisi ja ensimmäisenä mieleen tuli hedelmät ja grillivartaat joissa pääpaino kasviksissa :D Että kyllä tämä sujuu, kunhan vain itseensä luottaa.

    Ei hyvä päivä mikä pudotus! Aivan huikea juttu, onnea! Tuollainen painopudotus kyllä tuntuu ja vielä osanutraamisella tuon olet tehnyt, niin hatunnosto sinun itsekurille.

    Ja sen vaan vielä kirjoitan, että älä anna muiden vaikuttaa fiilikseen siitä pystytkö pitämään sitä painoa poissa vai et. Minulle sanottiin jo ennen aloitusta, että "ne kilot tulee sitten tuplana heti takaisin". Olisiko siinä vaiheessa jo pitänyt lyödä hanskat tiskiin? NO EI OLISI! :D

    Tähtää niin mahtaviin tuloksiin kuin voit kuvitella ja totuus on, että pystyt siitä vielä astetta parempaan! Tsemppiä :)

    On ilo kulkea rinnalla tätä matkaa <3

    -Sanni

    VastaaPoista
  3. Reissu heitetty ja vaaka ei ollut aamulla ystävä, mutta jo nyt näin illalla on puolet siitä lähtenyt mitä aamulla oli ylimääräistä.
    Vatsa ei toiminut matkalla oikein hyvin, mut tänä aamuna kotona olo jo normalisoitui, veden juontia ja siihen vielä lenkki.
    Ihana reissu kaiken kaikkiaan, kävelyä tuli varmaan noin 10km päivässä, ruokailut maltilliset. Ruokajuomat ja muut juomat ei niin hyvin mennyt, mutta nyt on korjauksen aika, enkä usko et on mitään vaikeuksia.
    Ihania vaatteita tuli ostettua ja paljon nähtyä, niin vanhaa kuin uuttakin Varsovaa.
    Uusi viikko painon pudotuksessa ja hyvillä mielin ja hyvällä tsempillä.
    Kuulumisiin.
    -päivi-
    Matkalla hyvä, mutta kotona paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin! :) Aika hyvin kun illalla oli jo kadonneet ylimääräiset. Yleensä iltapaino kun on ylöspäin. Kyllä vaikuttaa hyvältä tuo reissu kun on liikuntaa ollut ja vielä shoppailua <3 Saa sitä joskus höllätä, minäkin olen syönyt vapun aikana kaksi munkkia! Mukava kuitenkin kun pystyy helposti tasoittamaan Nutriletilla päivän kalorisaldon.

      Kuullaan taas!

      -Sanni
      Oma koti kullan kallis :)

      Poista