Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pikareissu Tallinnaan ja seuraavana aamuna puntarille, ou nou



Sattui sellainen tapaus, että yksi erittäin tärkeä prinsessa nimeltään Tiana katosi viikko sitten. Kyseessä on meidän typyn erittäin tärkeä nukke. Kyseinen nukke oli ostettu Tallink Superstar laivalta, niin päätettiin sitten perheenä lähteä hakemaan Tiana ”takaisin kotiin”. Huokaisin suuresti helpotuksesta kun kaupassa oli YKSI kappale jäljellä niitä saippuapurkkinukkeja. Naisia nauratti kun selitin jutun vessassa ja valuttelin saippuaa pois purkista. 
 
Tanssilattialle Tiana sitten ilmestyi ja heti saapui prinssi kosimaan tyttöjä



On ollut aivan kummallista rentoutua näin monta päivää perheen kesken, kun viime pääsiäisenä synnytyslaitokselle menin pitkänäperjantaina ja siellä hurahti pari päivää. Sanoin silloin kätilölle sen olevan good Friday, eli hyvä perjantai. Hän totesi siihen: ”niin tai sitten pitkä perjantai”. Onneksi ei kuitenkaan ollut ja kaikki asiat meni aivan niin kuin pitikin. Kauheaa miten tämä aika menee niin nopeaa, kun tuon päivänkin muistaa hetki hetkeltä kuin eilisen.

Jänes & Kissa 


 Torstaina käväisin Iittalan outletissa Lommilassa


 Hups...


Pääsiäisenä herkuttelin hedelmäsmoothiella


Ja tietysti Guinotin tuotteilla hemmottelua joka ilta & aamu <3



Puntari oli todella ystävällinen, vaikka flunssaa parannellessa on koko viikko vierähtänyt. Kait se menee niin, että välillä kroppa kaipaa kunnolla lepoa.


Linkin takaa löytyy viitearvot: Omron kehonkoostumusmittarien tulosten tulkinta ja viitearvot
BMI= Normaali, Rasva%= Korkea, Luustolihas%= Normaali
Rasva% tavoite= 32,9% (tai alle) ja Luustolihas% tavoite= 30,4% (tai korkeampi)



Lisäsin tähän blogiin chat mahdollisuuden. Ilmoitelkaa jos haluatte kirjoitella livenä joku päivä, niin järjestetään chat-treffit. Sinne voi myös laittaa jonkin kysymyksen, niin vastailen siihen seuraavan kerran kun olen koneella. Chat-historia ei siis pyyhkiydy pois, vaan tuo chat toimii myös vieraskirjana.

Mielessä pyörii sellainen ajatus, että ottaisin vielä muutaman päivän VLCD kuurin tähän loppuun. Toisaalta olen kyllä osanutrauksestakin tykännyt, mutta tuo VLCD on kyllä niin aikaa (ja mieltä) säästävä. Lisäksi katselin tuota painokäyrää, että kyllä se painon pudotus on ollut aina huomattava, kun VLCD:llä on ollut. Viimeinen paketti Nutrilettilta on tulossa piakkoin. Sinne on laitettu jotain tuoteuutuuksia mitkä teille tietenkin heti kerron, kunhan saan ne käsiini :)

Hyvillä fiiliksillä jatkan lomaa, rentouttavaa pääsiäistä teille kaikille!
Terveisin: Sunny Bunny



8 kommenttia:

  1. Sanni sulla menee kohta 70kg rikki! Tuntuu varmaan mahtavalta.

    Perästä kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Näytti tosi ihmeelliseltä tuo 70 alkuinen luku vaa'alla. Tervetuloa vain mukaan! :)

      Poista
  2. Ihan mieletöntä! Tästä sun blogista innostuneena aloitin itsekin nutrauksen kuusi viikkoa sitten ja -8,8kg näytti tänään puntari :) Tsemppiä loppurutistukseen!

    -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anni,
      Aivan mahtavaa kuulla, että painoa on noin paljon tipahtanut vain kuudessa viikossa! Taidat päästä ostelemaan uusia kesävaatteita :) Tällaiset ihanat viestit antaa todella paljon fiilistä jatkaa blogia. Kiitos sinulle ja hurjasti tsemppiä nutraukseen! :)

      Poista
    2. Täytyy itekki ihmetellä miten helposti painoa on lähteny, varsinkaan kun en ole lihava ja paino alkaa kutosella. Pituutta 167cm :) Pienenä kesävaatemotivaattorina toimii tietysti toukokuussa lähestyvä etelänmatka ;)

      -Anni

      Poista
    3. Oho, tosi helposti on kyllä lähtenyt, kun ei tosiaan tuota reilua ylipainoa ole! Pakko tähän väliin kuitenkin kirjoittaa, että älä vain liikaa laihduta ettet lähde tuulen mukana etelänmatkalla ;) Onko ihan aurinkorannalle pääsyä tiedossa?

      -Sanni

      Poista
  3. "Nyt ei hyvä heilu" :(
    Paino ei ole tippunut ja vaaka näytti 1, 3 enemmän kuin viime viikolla. Tiedän kyllä syyn, ruoan kanssa nautitut viinit (4) ja rommikaakaot (2) , sekä pari siideriä.
    Mutta sen kun nyt taas tiedän , alkaa sitäkin kovempi tsemppi. On vaan peiliin katsominen.
    Aurinkoista viikkoa!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Woe sissus...Nooh, iso osa varmaankin nestettä kropassa, niin ne lähtee reippaalla veden juomisella ja vaikka sillä hyvällä heilumisella sitten liikkeelle :D

      Joskus pitää saada nauttia ja nyt oli sellainen hetki ja tänään porskutetaan taas eteenpäin! :)

      Ihanaa viikoa sinulle!

      -Sanni

      Poista