Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulukinkun punnitus


Kylläpäs on vapaa viikko mennyt nopeaa. On ollut aika helpottavaa syödä ihan mitä haluaa, eikä ole tarvinnut miettiä kaloreita. Yhtä helppoa oli viimeksi VLCD kuurilla, kun tiesi ruoan olevan pirtelö tai keitto. Tänään puntarilla käynnin jälkeen voin kuitenkin todeta, ettei jouluajan herkuttelu ollut ihan sen arvoista. Muutaman kerran ei olisi haitannut hiukan ennakkoon miettiä mihin aikaan syö ja mitä syö. Ei tämä kuitenkaan pahimmasta päästä jouluruokia mässäilyä ole ollut. Meitä kuitenkin oli useampi henkilö joulua viettämässä kuin viime vuonna ja tänä vuonna selvittiin yhdellä Julia konvehtirasialla, pienellä after eight rasialla ja pienellä vihreät kuulat rasialla. Viime vuonna määrät oli Julia rasioita kolme, after eight kaksi ja iso vihreät kuulat rasia. En tiedä miksi määrät edes muistan, johtuukohan se viime vuoden mässyttelymorkkiksesta.  Jotakin parannusta siis nyt tähänkin, eikä tätä eroa huomannut vasta kuin jälkikäteen. Joulupöydässäkin oli ruokia vähemmän kuin viimeksi, mutta tarpeeksi kaikkien mielestä.

Tontut oli käynyt tuomassa osan lahjoista jo ennakkoon yöllä.
Varpailla sai koskea lahjoihin ennen pukin tuloa
 

Joululahjaksi sain kaikkea mitä toivoinkin. Ensimmäisenä listalla oli sporttivaatteita ja niitä tulikin 4 paitaa ja kahdet housut. Olin ohjeistanut pukkia mistä pinkki Reebokin paita löytyisi, mutta sitä ei sitten ollut lahjoissa, vaan uudet pinkit housut. Kyselin miksi paitaa ei löytynyt, niin minulle ei kuulemma enää osteta mitään XL kokoista ja se oli ainut koko jäljellä. Itse olen aiemmin ostanut pinkit housut kokoa XL ja parissa jumpassa niitä onkin saanut kiskoa ylöspäin. Nyt pukki toi samat housut kokoa L ja paidatkin oli 42 tai L kokoisia, itse olisin vanhan tottumuksen mukaan ostanut liian isoja vaatteita. Hyvä pukki.
 
 
Kovasti päähän iskostettu kalorimäärät ja ateriarytmi katosivat viimeistään keskiviikkona kun lähdettiin Helsinki-Tukholma risteilylle Silja Serenadella. Ei siinä hulinassa muistanut yhtään pitää ateriarytmeistä kiinni, mutta kyllä tämä nyt alkaa taas tasaantua. Enkä yrittänytkään lomailla kiltisti, erikseen sitten sellaiset reissut. Buffet kuului meidänkin risteilyyn toisena iltana, annoskoot pysyivät hanskassa eikä ähkyä tullut.

 
Tänään nostin takaisin Nutriletit pöydälle ja tuli aamiainen korvattua vaniljapirtelöllä. Tällä hetkellä suunnitelmissa on aloittaa uusi VLCD kuuri 1.1.2013 jos vain Nutrilett ruokalähetys tulee perille siihen mennessä. Tässä muutaman päivän aikana oli vapautta jo ihan tarpeeksi, niin nyt on taas helppo siirtyä keitto –ja pirtelökuurille. Vielä kun muistelee sitä miten helppo se kolme viikkoa loppujen lopuksi viimeksi oli. En tiedä sitten olenko tällä kertaa viikon vai kolme.

 
Olihan tämä odotettavissakin, että käyrä menee nyt ylöspäin. Ei onneksi tämän enempää, ainakaan vielä. Viikon päästä näkee sitten miten suklaat on muuntautunut osaksi minua.

 
Hyvillä mielin loman jälkeen jatkan nutrausta parin päivän päästä. Tällä kertaa VLCD kuurilla on mukana pari ystävääkin. Täytyykin alkaa miettimään viimeisiä syntiruokia ja uuden vuoden lupausta huomista varten.
Railakasta loppuvuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä Sanni! Terveisiä täältä Pohjosesta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon tsempistä, sitä kyllä tarvitaan välillä. Terveisiä takaisin Pohjoiseen! :)

    VastaaPoista