Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

maanantai 25. elokuuta 2014

Onko elämää - Maratonin jälkeen


 Maaliviivan jälkeen lähdin eteenpäin pienellä hölkällä.
Chipin irroituspaikalla oli kaksi riviä irroittajia ja minä jäin jonottamaan, että pääsen ekassa rivissä toisen juoksijan jälkeen.
Siinä oli eräs järjestäjistä ja naurahti, kun siinä pojotin odottamassa vuoroa. Irroittajia, kun oli sellainen 8 kappaletta vapaana :D

Oli sellainen epätodellinen olo, kun kaikki kävi niin nopeaa.
Koko maraton lähti puolivitsistä, treenausta oli vähän ja matka olikin vain tuollainen. Katselin vielä takaisin katsomoon.
Valot loisti, musiikki pauhasi ja nimien juontamiset nosti kylmiäväreitä selkärankaa pitkin.

Pidemmällekin olisi voinut kävellä ja saada sapuskaa, mutta katsoin heti mistä pääsee katsomoon ja hakemaan omat tavarat. Astelin alas portaita ja penkillä istui tutunnäköinen mies. Muistatko Esan, tuon miekkosen joka antoi vinkin ylämäkien kävelemisestä? 

En tiedä miksi, mutta menin nyt sitten hänen luo ja ensimmäisen kerran
tajusin oikeasti tehneeni jotain ihan arvostettavaa muiden mielestä,
kun hän kätteli ja onnitteli.

Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että tähän pystyy niin moni.
Ihmettelen miten iso asia tämä useiden mielestä on.

Siinä vaiheessa tuli ilmi, että hän oli juossut nyt sitten sen 462 maratonia ja lisää oli tulossa. Tarkempia tietoja löytyy Esan sivuilta. Sain lisää ymmärrystä siihen miksi ihmiset maratonia juoksevat. Siinä kävi paljon tuttuja pyörimässä ja puhuttiin ketä on vielä matkalla. Silmät avautui ensimmäistä kertaa sille miten paljon maratoonareita tosiaan on.

Sain käsitystä siitä millainen tunne voi täydellisen maratonin jälkeen olla. Oli kyllä täydellinen päätös maratonille, kun tuossa täydessä rentoutuneessa ja onnellisessa tilassa sai keskustella sellaisen ihmisen kanssa joka ymmärtää mistä puhun. Keskustelun aikana vain vahvistui ajatus siitä, että maratoneja tulen vielä juoksemaan ja monta, jos vain kunto niin suo.
Iltahan siinä olisi mennyt, vaan Hane odotti.

Esalle sanoin, että nähtäisiin 2015. Hän juoksisi 20. HCM:n ja minä 2.

Tulen nauttimaan jokaisesta kilpailusta mitä vielä saan juosta. Ilmoitankin nyt,
että ei tarvitse lähipiirin kauheasti miettiä mitä syntymäpäiväksi tai jouluksi toivon: maratoneille pääsyn mahdollistamista

Otetaan nyt suurimmaksi haaveeksi päästä New York City maratonille.

Hane tuli hakemaan, luurissa Protein Shape tsemppitiimi <3

Iskalle kuvaa
 Palautusta kehiin

Kotona 2 tuntia myöhemmin ja edelleen hymy jatkuu...

Ja maanantai saapui!
Sunnuntaina illasta rupesi tulemaan tunteita siitä, että olisi voinut tehdä asioita toisin. Jos ei olisi kävellyt siinä yhdessä vaiheessa, olisi voinut saada 4:42 ajan.. Jos olisin ottanut geelin aikaisemmin olisi juoksu voinut alkaa aiemmin ja olisin voinut päästä jopa alle 4:39.

Sain paasausta siitä, että en käyttänyt sykevyötä maratonilla, vaikka sellaisen kellon samana aamuna hankin. Minä halusin vain kellon, sykevyöstä ajattelin olevan vain haittaa, jos nauha hiertää. Kuulemma sykealueet olisi olleet erittäin tärkeää seurata.

Tässä vain korostuu se, että maratonikokemuksia on sen verran mitä on maratonin juosseita.
Eli ei nämä minunkaan vinkit kaikille sovi ja joillekkin voi näistä olla paljon apua. 

Treenatessa ja matkan aikana kuuntelin omaa kroppaa ja tein omat päätökset. En osallistunut mihinkään juoksukerhoihin, en seurannut sykkeitä ja varmaan tein monia juttuja "väärin". Esa ehti myös sen sanoa ettei ole mitään juoksutekniikoita opetellut, eikä enää ala opettelemaan.

Omalla tyylillä olen nyt mennyt ja olen aika tyytyväinen.
Suurella todennäköisyydellä testaan tulevan talven aikana näitä oikeita tekniikoita. Haluan pitää avoimen mielen ja katsoa miten tässä kehittyy.





SEURAAVAKSI ON KUVA VARPAASTA MISTÄ ON LÄHTENYT KYNSI.
STOPPAA TÄHÄN, JOS ET SITÄ HALUA NÄHDÄ! :)





Näyttää siltä, että vähillä vaurioilla selvisin. Pottuvarpaista lähti kynnet.

Tänään kaupungissa katselin tuota viimeisen kilometrin siltaa


Tänä vuonna se oli sitten 2x puolikasta ja yksi täyspitkä maraton.
Alunperin piti olla vain syyskuussa puolimaraton. Kaikella on tarkoituksensa.


Elämää on maratonin jälkeen:


4 kommenttia:

  1. Voi yök ja auts toi sun varvas! Itse oon vasta miettinyt maratonille osallistumista. Ois kiinnostava testata pystyisinkö siihen, mutta pelkkä ajatus 5h juoksemisesta saa haukotuksia aikaseksi. Siis kuulostaa kauhean tylsältä ja puuduttavalta. Mutta silti testinä se kinnostaisi... pystyisinkö mä siihen. Yhden puolikkaan juoksin viime keväänä ja tavoite oli että meen sen läpi ilman ainuttakaan kävelyaskelta ja sen myös toteutin. Sama ois tietty maratonille.... mutta että juosta 5h. Krroooohh pyyyh! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Ymmärrän tuon tylsyyden ajattelun. Minä mietin kans jaksaako sitä oman pään kanssa yksin olla viittä tuntia, mutta biisit, kanssajuoksijat ja tsempparit kyllä piti tylsyyden poissa :) Paljonko sulla oli puolilkaan aika? Meinaan vaan, että tässähän olis aikaa treenata niin, että aika olis lähempänä 4h! Siinä olis yks tunti jo karsittu pois! :)

      Poista
  2. Aika oli puolikkaalle 2:09. Veikkaan että vaikka kuin treenaisin niin aika menis maratonilla välille 4.30-5h. Mutta en tiiä... oon sellanen jännittäjä että vaatii parin vuoden henkisen valmistautumisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sulla on jännitys :) Noh, jos nyt alat valmistautuun, niin siellähän sinä 2016 sitten voit kipittää :) Mullahan oli aika sama puolikkaalta 2:07. Ajaksi veikattiin reilu 5h. Matkalla veikkas se yks mies 4:17 ja lopputulos tuo 4:43, että aika paljon se vaihtelee. Uskon sinunkin kyllä pääsevän paremminkin 4:30 aikaan kuin viiden lähelle. Riippuen tietysti niistä viimeisistä viikoista ja tankkauksesta :)

      Poista