Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Juoksua, juoksua! Tsemppiä, tsemppiä!

Treeniviikko sujui melko moitteettomasti.
Parin kilometrin heittoja oli matkoissa, miinusta tai plussaa, niin saldoksi tuli tuo 80km tai oikeastaan vähän yli.

Tuolla juoksumäärällä tuli jo selväksi mihin kohti jaloissa tulee rakot. Rupesin nauttimaan iltajuoksuista koko ajan enemmän. Tuli vain todettua monta kertaa ettei se ihan seksikkäinlaji ole. Proteiiniannokset muutamasta hyttysestä, juoksijanvarpaat on jo hankittuna ja hiki virtasi. Tietyöalueilla ei valot toimineet, niin epätasaisessa maastossa oli omat haasteensa ja kiljumiset.

Mielessä alkoi pyöriä ripsienpidennykset.. Maratonin aikana kun ei pysy todennäköisesti mikään meikki, niin olisi kiva kuitenkin ihmiseltä näyttää. En voi nyt jättää paria treenipäivää väliin, mitä ripsien laittamisen jälkeen pitäisi olla hikoilematta. Taitaa sitten mennä kestovärjäyksen puolelle.

Pari kertaa ripset on laitettu 88 Bubbles liikkeellä Hannan toimesta. Ammattimeikkaajat on ihmetelleet miten on niin hyvin laitetut ripset, niin kyllä se Hanna sillon hommansa osaa! :) Kuvia ripsistä ja kynsistä

Bloginlukijat saavat tuolta muuten alennusta:
-20% ensimmäisestä käynnistä
-10% seuraavista
Jos sinua kiinostaa saada uudet kynnet tai ripset, niin rimpauta Hannalle!
044 015 5775


Treenikertoja rupesi viikolla olemaan jo sen verran, että loppui pökät kesken.
Jos tässä ennen maratonia vielä pyörähtäisi ostoksilla tulevaa kesää varten. Haluan ostaa kunnon urheiluliivit, kun 42km matka voi jo tuntua kropassa.Todennäköisesti Shock Absorberit lähtee mukaan. Kertokaa, jos tiedossa on parempi vaihtoehto.


Esittelyssä vuoden 2006 treenihousut


Freedooooom 


Reilu tunti myöhemmin

Perjantain juoksu hurahti Kirkkonummella. 
Sykevyö ei valitettavasti pysynyt menossa mukana.

Tuleva viikko näyttää tällaiselta


Toinen vapaa jää kyllä väliin, kun tämän aikataulun mukaisesti maraton olisi sunnuntaina, mutta sehän on lauantaina.

Pahoittelen, kun tällä viikolla on vastauksissa ollut viivettä. Treenaaminen on vienyt "tietokoneaikaa", mutta vastaan kyllä kaikille ja parin viikon päästä tämä helpottaa.

Eniten kysellään sitä miten pääsisi alkuun elämäntapamuutoksessa, kun läskit inhottaa. Useassa viestissä on myös maininta siitä, että on taas aloittamassa urakkaa. Tuollaisessa tilanteessa kehottaisin aivan aluksi miettimään miksi nuo aiemmat keinot eivät toimineet ja miksi kilot tuli takaisin. 

Sen jälkeen kannattaa pyyhkiä epäonnistumiset mielestä ja tehdä tarpeeksi vahva päätös siitä, että tällä kertaa on se viimeinen kerta.

Kirjoita ylös mistä ylimääräiset kalorit tulevat ja sitten päätät miten niiltä vältyt. Niin ärsyttävältä kuin se saattaa kuulostaakin: syö vähemmän kuin mitä kulutat. Jos ei ole valmis tinkimään saaduista kaloreista, niin sitten pitää kroppaa liikuttaa sen verran, että määrä tasoittuu.

 Jos kyseessä on suurempi urakka, niin kannattaa se lohkoa pienempiin osioihin.




 Laihdutustapoja on monia. Minulla tilanne oli tuo kuopassa oleminen ja sitten löytyi VLCD:stä tikapuut.


Liikkumaan kannattaa alkaa jo tänään!
Koskaan ei voi tavoittaa haluamaansa olotilaa, jos ei sitä kohti ala tekemään töitä.


En koskaan olisi saanut vaakajalkaprässissä koko pinkkaa 250kg irti, jos en olisi sen eteen tehnyt töitä ja vaatinut itseltäni joka kerta enemmän sisukkuutta.

Tämä projekti on vielä kesken. Näin oli asiat toukokuussa, matka jatkuu edelleen ja tammikuussa on taas astetta tiukemmin asiat ;)


On tuohonkin töitä tehty, jos vertaa tähän:

Elokuu 2012

Toisenlaiset on nyt tavat ja ne asiat mitkä saa iloiseksi. Nykyään on sulosointuja korville, kun lapset pyytää saada kurkkutikkuja tai pähkinöitä. Uskomatonta miten paljon lapset peilaa käyttäytymistä. Karkkeja ei syödä, kun niitä ei kaapeissa tarvitse olla.

Voin vain kertoa, että kannatti tehdä päätös muutoksesta. Nykyään rakastan elämää.
Aloitus voi tuntua rankalta, mutta kaikki on mahdollista! 

Minkälainen sinä haluat oikeasti olla?



Minun päätös on tehdä vielä tänä iltana 300 vatsalihasliikettä.


Päättäväistä viikkoa lukijat! :)

6 kommenttia:

  1. Heippa Sanni, piti tulla tännekin kiittämään kommentistasi blogissani! En ole vielä koko blogiasi kahlannut läpi, mutta olen jo saanut tuhottomasti inspiratiota täältä. Kiitokset siis ja tsemppiä sinulle juoksuun ja muihin projekteihisi! ps. en tiedä onnistuinko sähläämään jotain niin että näitä kommentteja tuleekin kaksi? Ensimmäinen katosi kun yritin esikatsella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva blogi sinulla oli ja kyllähän sellaisia pitää kommentoida :) Muutama tovi hurahtaa, jos koko blogin meinaa läpi kahlata :D Mahtavaa kuulla, että olet inspiratiota saanut jo luetuista :) Kiitos paljon tsempistä <3 Toivon kaikkea hyvää myös sinun projektiisi laitahan viestiä jos tarvitset lisäpotkua touhuun :)

      Ei tullut kuin yksi kommentti :)

      -Sanni

      Poista
  2. Täällä yks pohojosen serkku kovasti suunnittelee kans jotain elämäntapamuutosta tai etes muutosta jollekki elämän osa-alueelle :) Löysin jostain, jotenkin ihan sattumalta tämän sun blogin ja laitto kyllä ajatukset liikkumaan ja pääkopan tekemään töitä, tämmösessä voi siis OIKEESTI onnistua! Mutta tuun vielä varmaan monesti hakeen täältä inspiraatiota ja ennenkaikkea rohkeutta, jotta jotain alkais tapahtua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heiii pohojosen serkku! :) Joo voi tämmösessä OIKEESTI onnistua :D :D Pari vuotta sitten itsekin katseli muutoskuvia sillee "nojoo varmaan", vaan kyllä näitä tapahtuu ja oikeastaan aika paljonkin nykyään :) Tervetuloa lukemaan ja laitahan viestiä jos tarvit johonkin apua :) sanni (at) sunnyconsulting.fi toimii ja sitten on tietty facebook. Siellä on näitä laihdutusjuttuja www.facebook.com/kurvitkunnossa :)

      Poista
    2. Pitää tutustua blogiin vielä tarkemmin ja saaha ehkä sitä kautta henkinen puoli kuntoon, jotta sais motivaation ja tsempin pysymään mukana, se kait se on se suurin haaste... kiitos, laitan ehottomasti viestiä jos tulee jotain mieltä askarruttavaa! :)

      Poista
    3. Niinhän se menee, että se pää johtaa koko hommaa. Itsellehän sen muutoksen tekee, eikä kenenkään muun vuoksi. Oma terveys & oma tärkeys. Toki on se fakta, että ympärillä on ihmisiä jotka rakastaa sua ja haluaa sinun olevan siinä pyörimässä mahdollisimman pitkään <3 :) Ei sitä tarvitse olla se mikä on uskonut olevansa, vaan sitä voi alkaa olemaan sitä mitä haluaa olla :) Katsele rauhassa, sivuja riittää! :D Ollaan yhteyksissä!

      Poista