Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Rooma - Päivä nro. 3

Päivä 1 ja päivä 2 jutut linkkejen takana

Päivä nro 3 starttasi hotellin lähestöllä kävellen, minkä jälkeen napattiin taksi kohti katakombeja. Puhuttiin reissua ennen, että molemmat ehdottomasti halutaan käydä siellä. Tietysti olisi ollut todella fiksua katsoa etukäteen vierailuajat....
 Siestahan siellä oli. Herrasmies tuli sen onneksi parkkipaikalle kertomaan. Annettiin jo taksi eräälle vanhemmalle pariskunnalle ja he suostuivat sen sitten jakamaan meidän kanssa. Jatkettiin matkaa siis neljästään. Ihmeen hyvin onnistui juttelut tämän suloisen parin kanssa, vaikka he olivat Kanadasta...I mean french-canadian... 

Elikkäs mentiin sitten niillä vähäisillä ranskantaidoilla ja hitusella englannilla. Mies oli saanut luvan lääkäriltä matkustaa vielä kerran, koska hänellä eteni tauti x nopeaa vauhtia. He olivat siis viimeisellä yhteisellä reissullaan ja olivat päättäneet lähteä kiertämään eurooppaa. Tuli siinä myös lasten elämästä kuultua ja heidän lastenlapsien kuulumiset kerrattiin. Ihmeen paljon ehti oppia heidän suvustaan 20minuutin kestoisella matkalla. He jäivät meitä ennen ja jatkoivat matkaa metrolla. Nainen vielä halata rutisti ja moiskautti pusun poskelle lähtiessään. Oli sydämellinen tapaaminen, kaikkea hyvää heille <3

Osaako joku ottaa keskimmäiset autot parkista?

Kokeillaan välillä Raybaneita

Kun ei katakombeille päästy, niin sitten suunnaksi tuli ostari. Tämä Euroma2 on "off the map", eli ei näy siinä turistikartassa.

 Aivan paras lounas - Panino Giusto

Espresso, yksi kymmenistä

 Joistakin kaupoista saa kuitin mukana puhelinnumeron

En uskaltanut sisälle astua, olisi tullut kallis matka

Räps, räps, räps :D
 Sitten suunnattiin takaisin hotellille. 
Ystävätär kävi ostamassa vielä kengät ennen salille menoa ja nämä Davidin housut sai kyllä katseita kadulla.

Hotellilla on hieno baaritiski

Hiukopalaa treenin jälkeen

Kattoterassilla käytiin parantamassa rusketusta ja juteltiin ihan muutama hetki. Sitten olikin jo ilta ja lähdettiin - arvaa mihin? No syömään! 

Olen tosi huono laittamaan hiuksia, niin ajattelin mennä nutturalla

Ystävätär päätti toisin ja loihti aivan ihanan kampauksen <3

Oikeasti käytiin kyllä usein syömässä, kun respassakin sanottiin meille, että ollaan aina menossa syömään :D Mutta sitä se on, kun yrittää sen viisi kertaa päivässä syödä myös lomalla. Ruokamäärä ei kuitenkaan ollut isompaa kuin muutenkaan arkisin. Monesti kyllä tuli huono-omatunto, kun joutui jättämään lautaselle ruokaa aika reilustikin, mutta sitähän se on jos on täynnä, niin sitten on.
Parasta samantyyppisessä ihmisessä on se, että voi tilata useampaa eri ruokaa, kun ne voi sitten jakaa. 
 


Ihana vesikannu
 Pääruoka
 Roomassa oli ihanaa se, että sai oikeasti syödä rauhassa. Olen yleensä aina viimeinen joka lopettaa syömisen. Nykyään on annoskoot pienempiä kuin muilla, mutta silti olen hitaampi syömään. Stoppasin ystäväni kesken ruokailun ja kysyin mikä täällä on toisin kuin suomessa. Ravintolassa oli aivan valtava puheensorina! Huomattiin, että mekin keskityimme paljon enemmän keskustelemiseen. Naurua riitti aivan äärettömästi <3


Täydellä mahalla ja väsyneellä kropalla palattiin hotellille. On tuo shoppailu rankkaa!
Päivä nro 4 alkoi aikaisin ja aurinkoisesti, siitä seuraavassa kirjoituksessa :)

Miten on Juhannus sujunut? Itsellä se on sujunut puiden kaadossa ja painepesuria käyttäen. Ihanaa päästä tekemään omakotitalon kunnostus hommia sukulaisten luokse. Synttärijuhlatkin oli, kun pappa täytti 85 <3 Onnea pappa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti