Muutoksia, muutoksia ja muutoksia

Helmikuussa starttasi tähän mennessä pisimmät muutosprojektit joissa olen ollut mukana valmentajan roolissa. 

Alkuvuodesta Axellus etsi Vuoden Nutraaja –kilpailijoita ja 

valinta osui Annin, Katjan ja Ninan kohdalle.

 

Ensimmäisestä tapaamisesta lähtien oli selvää, että naurua ei meiltä ainakaan tule puuttumaan tulevien kuukausien aikana! 

Uskomaton onni, että sattuikin niin pirteitä, avoimia ja sydämellisiä ihmisiä. Oli niin loistavia hakemuksia, että oli aivan kamalaa tehdä loppukarsintaa hakijoiden kesken, tästä porukasta kuitenkin tuli se lopullinen 

Team Sunny <3

Helmikuusta kesäkuuhun mennessä ovat neidot muuttuneet niin valtavasti, että olen aivan sanaton heidän motivaatiosta ja siitä tahdonvoiman määrästä mitä heistä hehkuu. 

Tuntuu aivan kuin nyt viime kuvauksissa olisi tavannut näiden kilpailijoiden kaksoissisaret. Mikään ei ole valmentajalle niin hienoa, kuin treenattavat jotka haluavat liikkua ja etsivät vielä itselle sopivimmat liikuntamuodot omatoimisesti. Kenkä ei ole kulunut takapuolelle potkimisesta :)

Onneksi matka jatkuu edelleen lokakuuhun saakka. I love me –messuilla paljastetaan kisanvoittaja. Kilomääriä ei tässä kisassa tuijoteta, vaan sitä miten on kisanaikana onnistunut elämäntapamuutoksessa kokonaisvaltaisesti. Kaikille heille toivon voittoa, vaikka mahdollista se ei olekaan. Uskon kuitenkin kaikkien tuntevan jo itsensä voittamisen tunnetta siitä, että on näin upeasti onnistunut muuttamaan kroppaa, mieltä, tottumuksia ja oikeastaan melkein koko elämäänsä.

On ollut mielenkiintoista seurata tänä aikana myös millaisia kommentteja he ovat saaneet osakseen. Useita negatiivisia kommentteja, jopa uskomattoman useita on tänä aikana tullut. Itse kohtasin samaa ennakkoasennetta 2012 vuoden lopussa, kun kerroin alkavani tekemään muutosta oman elämäni suhteen. 

Toivoisinkin, että he joita ”ärsyttää ja tärsyttää” toisten onnistuminen miettisivät sitä, että mitä siellä taustalla voi oikeasti olla. Miksi toisen elämänmuuttaminen parempaan tuo niin negatiivisia tunteita itselle?

Sen vaan sanon, että tuolta on kuoriutunut ja kuoriutuu edelleen niin vahvoja perhosia, että oksat pois! 

Kolme erilaista tarinaa, joista jokainen on täydellinen onnistuminen hänelle itselleen. 

Pakostakin tulee mieleen omat tunteet silloin, kuin vihdoin pääse eroon 20 kilosta puolessavuodessa. Se tunne, kun oli ylittänyt itsensä ja huomannut ettei ole pakko olla sellainen minä muut sinut näkee ja vakuuttelee sinun olevan. 

Tässä parhaimpia muistoja negatiivareista oman laihdutuksen aikana

Alussa: Painonpudotus ei tule onnistumaan

Alkuvaiheissa: Kilot tulee muuten sitten tuplana takaisin

Keskivaiheessa: ..Niin siis miten sinä painon pudotitkaan? En sillä, että itse haluaisin…

Loppumetreillä: Nyt on liikaa painoa jo pudonnut (2kg ennen maalia). Nythän sinä voit syödä jo ihan mitä haluat!

Lopussa: Kuka tahansa sen painon voi pudottaa, mutta ei sitä saa pidettyä poissa

Ja sitten se paras: Läski olet vieläkin.

Hetken purin hammasta… Tuohon puoleen vuoteen kun mahtui paljon tilanteita, jolloin piti itsekuria olla ja liikunta ei joka kerta ollut vain todella mukavaa. Onneksi ajatus siitä miksi tämän koko jutun edes teki tuli mieleen: itseni ja läheisteni vuoksi.

Sen vaan olen huomannut, että nyt tässä vuoden on yrittänyt pohtia mitä oikein haluaisi, millainen kroppa olisi hyvä, mikä liikkumismuoto olisi hyvä minulle jne. Niin oikeastaan olen huomannut, että asioita ei tapahdu, koska minulla on tällaisena hyvä olla. 

Ennen sitä teki jokaisesta jumpasta sports tracker merkinnän,

nykyään liikunta kuuluu joka päivään, että sitä ei enää edes merkkaa mihinkään. 

Kiva lisähän tuollaiset applarit ja värpäkkeet kuitenkin on.

Otankin sykevyötä uudestaan käyttöön maratontreenauksessa.

Jos voi joka ilta mennä tyytyväisenä nukkumaan, niin sittenhän muutoksia ei tarvitse.

Jos tilanne taas on toinen, voi tehdä ratkaisuja sen eteen, että seuraava ilta on miellyttävämpi.

Se mihin olen jo pitkään pyrkinyt, ei ole suoranaisesti siihen yhteydessä miltä kroppa näyttää, vaan mitä liikuntaa haluan harrastaa. 

Pari puolimaratonia takana, kokonainen edessä ja tunne miten haluaisin kokeilla kuinka pitkään sitä oikeastaan voisikaan juosta jos ei olisi aikarajoitetta. Run Forrest, Run! :D

Kaveri tokaisi, että jos minulla sitten on pitkänmatkan juoksuun sopivat geenit. Enpä koskaan asiaa ole ajatellut. Ala-asteella pari kultamitalia tuli 60m & 100m juoksusta koulussa, niin sitä sitten kerran vuodessa tuli vain spurtattua.

Geenin puuttuminen tekee kestävyysjuoksijan

Tästä voi olla montaa eri mieltä

Jotain kehitystä on jo näkynyt ajatusmallissa, kun ensimmäisellä puolikkaalla olin aika poikki 17km kohdalla, mutta toisella kerralla mietin saman kilometrikyltin kohdalla sitä, että miten vähä enää onkaan jäljellä.

Ilmava olo molempien juoksujen maaliviivalla

Näyttää siltä, että takana venytellään ennen maaliviivaa :D

Arkifaktoja

Töiden jälkeen nukkumaan klo 23. Klo 5:30 herätys edesauttaa siihen, että voin juosta kaksi tuntia aamuisin. Joinakin iltoina taas mahdollisuus juosta on klo 20 jälkeen, vaan minulla menee kyllä pitkään unimaille pääseminen, jos vedän kunnon adrenaliinipiikit klo 22 jälkeen.

Ystävä totesi, että miksi en juokse päivällä.. Kaksi lasta hitusen vaikeuttaa hommaa, ei paljon sellaisen 38kg verran tai sitten reaktionopeutta pääsee testaamaan, kun esikoisen laittaa pyörän päälle. Kaikki on kuitenkin mahdollista ja tuollaisia lenkkejä on tehtykin.

Salilla haluan käydä, mutta suuret lihakset on jostain syystä nyt jäänyt tavoitteista toiselle sijalle. Sali aukeaa 6:30 ja ehdin arkiaamuisin tehdä tunnin treenin. Toinen vaihtoehto on sitten mennä lapsiparkin kellonaikojen mukaan ja toivoa ettei lapset olisi kipeänä.

Keinoja löytyy aina, jos vain motivaatio on takaraivossa

Jumpassa pääsin käymään taas ja oli äärettömän iloinen fiilis, kun pääsi useampaan jumppaan peräkkäin! Lapsiparkin hoitoaika on 1,5h, joten se on sitten yksi jumppa kerrallaan.

Negatiivista kommenttia on tullut myös tämän ”uuden”, eli nykyään ihan tavallisen elämän myötä. Kerran harmittelin sitä miten harmittaa tuo kahdesta tunnista 1,5 tuntiin hoitoajan tippuminen. Puolituttu kommentoi miten se on kamalan pitkä aika lapselle olla siellä hoidossa 2 tuntia! Hänen mielestään oli itsekästä äidiltä haluta harrastaa liikuntaa kaksi tuntia kerrallaan. 

En tälle henkilölle kuitenkaan halunnut alkaa selittämään sitä, miten tämä kuitenkin on osa minun työtä. Se, että tässä olen Axelluksen kanssa tehnyt yhteistyötä vuodesta 2012, on tuonut sen mahdollisuuden, että teen töitä kotona ja salilla. Toinen vaihtoehto on, että olisin mennyt ajat sitten takaisin toimistotyöhön ja lapset olisivat hoidossa klo 7:30-16:30…

Tuossa äitiysasiassakin olen tullut siihen lopputulokseen, että jokainen äiti on omalleen lapselleen se paras äiti, jos vain tekee parhaansa ja ne päätökset mitkä uskoo olevan oikein.

Kotona tehdään monesti lasten kanssa Namaste Joogaa, liikuntaleikkejä ja muuten vaan kuntopiireillään. Lasten kanssa liikkuminen kannattaa

Liikunnasta saa lisää energiaa. Nyt olemassa olevilla energioilla voi tehdä sen, että etsii ajan milloin pääsee liikkumaan sen ensimmäisen kerran.

Tärkein asia mitä 2013 vuonna oli, että uskoin itseeni sen verran, että aloin liikkua. Pää oli niin täynnä kaikkia sääntöjä ja suosituksia, että arkailin liikkumista sitten missään muodossa. Entä jos sen tekeekin väärin? 

Rupesin kuuntelemaan omaa kroppaa, pikkuhiljaa tuli itseluottamusta, ammattitaitoa ja nykyään en pidä yhtään ihmeellisenä sitä, että joka päivä liikkuisi. Useampi jumppa ei ihmetytä yhtään, kun aikoinaan sai kauhisteluja siitä miten kävi kolmessa jumpassa kahden päivän aikana.

Tämä pitkä kirjoitus sai kipinän siitä, kun luin pitkästä aikaa erään henkilön viestin siitä miten aloittaa useamman kymmenen kilon pudotusprojektia. Positiivisuus paistoi tekstistä läpi ja kysymykset oli aivan niitä samoja mitä itsellä ja monilla muilla aloittaessa oli. 

Jos se minusta on vain kiinni, niin tulen aina auttamaan mahdollisuuksieni mukaan elämäntapamuutoksissa heitä jotka apua pyytävät. Tämän vasta starttaajan innostamana teen tänne blogiin uuden välilehden mistä pääsee helposti lukemaan pääjutut laihdutusprojektistani. Näin pääsevät tähän urheilujunaan sitten helpommin mukaan.

Kiitos jo mukana oleville lukijoille ja tervetuloa uudet lukijat.

Teidän vuoksi on ihanaa kirjoitella rakkaudesta urheiluun ja tasapainoisen elämän etsimismatkasta <3

Tavotteiden etsintä jatkuu.

Ei tuo pitkänmatkanjuoksijan kroppa paha olis…

 Huffington Post

Värikästä Juhannusta kaikille! :)