Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

torstai 9. tammikuuta 2014

Aamusali Rocks!



Kauhealta kuulostaa 5:45 herätys aamulla ja siitä syöksyminen salille, mutta tiedättekö mitä? Tähän tottuu! Tänään oli jo sellainen fiilis, että tätä olisi muka pidemmän aikaa tehnyt. Pidempiä päiviä nämä tietysti on, mutta onpahan aikaa aamuisin ihan itselle. Aamukahvin saa juoda rauhassa ja koko porukka on pari kertaa ollut untenmailla, kun saavun kotiin.

Sain viime vuoden saliraportin 101 käyntiä, ihan ok.


Aivot on kyllä  joskus aivan narikassa aamuisin, 
mutta kyllä sitä tästä sekasorrosta hyvä treeni tulee
 
Aamulla minulta kyseltiin mitä aion salille mennä tekemään ja en edes tiennyt. Fiksu kommentti tuli takaisin, että tee jotain mitä et ole pitkään aikaan tehnyt. Niinhän minä tein ja siinä tunti hurahti juoksumatolla.

Paremmin jaksaa

Tänään oli helppoa vauhtia 8.5km/h tunnin hölkkä, olisi voinut jatkaa kauemminkin. Sisälläni asuu pieni perfektionisti, niin tuo 8.47km lukema jäi vähän ottamaan päähän. Se kyllä katosi, kun muistelin tuota vuoden takaista kertaa ja olin aivan läkähdyksissään matkalta 7.52km. Tästä vaan sitten ulos välillä treenaan, jos sitä oikeasti sen puolimaratonin juoksis syksyllä.

Mua nauratti jo pari päivää sitten salilla, kun ajatus syttyi siitä mitä seuraavaksi treenaa ja mitä siitä seuraa…
Arvatkaa mitä?


Takapuolta tietenkin! Mihin se sitten päätyy? No Twitteriin #belfie! :D


Belfie on siis itsestä otettu takamuskuva, kun selfie on itsestä otettu kasvokuva.
Löysin vertailukohteen vuoden takaa. 

Vuosi sitten ja nyt
Projekti on sitten näköjään tullut jo aloitettua aiemmin, mutta tästä voi aina parantaa tulosta. Olin ihmeissäni, kun edes joku löytyi, koska en silloin mitään takamusta kuvaillut. Tuo sattui olemaan sellainen tilanne, että vanhat farkut mahtui jalkaan.

Ystävänpäivään tässä saa nyt treenailla kunnolla. Silloin pitää näyttää hyvältä! Puhumattakaan siitä New Yorkin matkasta mikä häämöttää helmikuun loppupuolella. Passiasiat on nyt hoidettu kuntoon ja uuden passin sain tänään. Vanha kuva oli myös vartijakortissa aikoinaan, aika totisennäköistä menoa..
Toinen kuva vuodelta n.2004 ja toinen 2012

Vanhoista ajoista tulee mieleen tämä video

Tässä vinkkiä viikonloppu herkutteluun

Jos joku jaksaa nämä 831g kasvikset syödä ja sanoa nälän vielä olevan, niin ihmettelen! Tässä annoksessa on vain 165kcal ;)

Nyt alan nukkumaan, niin huomenna jaksaa nousta, kun kukko on hereillä.
Huomisesta lähtien kirjoittelen siellä facebook Nutraajat sivulla aika aktiivisesti :)

Huikeaa viikonloppua kaikille!  


4 kommenttia:

  1. Cool! Itekki aattelin ny helmikuusta alkaen kokeilla tota salilla käymistä sit ku tää vlcd kuuri on ohitte :p Pari kuukautta nyt aluks ois tarkotus käydä siellä sitten, niin sit tulee käytyä koko rahan edestä ja kattelen jatkoo sit sen jälkeen mikä on huhtikuun plääni :) Btw, tiedätkö voiko ton vlcd kuurin aikana juoda light-limsaa, esim tota kaloritonta coca-cola zeroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Joo voi niitä juoda VLCD:llä :) Vaikka niitä juo, niin kannattaa muistaa myös se vesi. Kalorittomia juomia saa juoda.

      Salilla käyminen on siis aivan parasta. Onko sulla pelkästään punttisalijäsenyys vai kuuluuko ryhmäliikunnatkin pakettiin?

      Käy muuten hakemassa tähän vuoden nutraaja kilpailuun jos vain kiinnostaa http://www.kauneusjaterveys.fi/nutrilett

      Ihanaa viikonloppua sinulle! :)

      -Sanni

      Poista
    2. Alrighty, hyvä hyvä! Tietää sit millä ite "herkutella" leffassa kun muut mussuttaa popcornia ja karkkia yms ;)

      Vielä ei oo mitään salijäsenyyttä, hommaan sen vasta sit ens kuun alusta sit ku alan siel käymään :) Tääl Seinäjoel toi Easyfit ois tos kivan matkan pääs silleen et saa mukavan lämmittelylenkin samalla aina ku sinne menee ja aukioloajatki on aika joustavat eikä hintakaa oo paha niin sinne aattelin jäsenyyden hommata :) Oisko sul suosituksia että kantsisko noita ryhmäliikuntojaki kokeilla? Siel vaan ne tulee vissii virtuaalisesti, mitä netistä luin :o Hmm. Salilla en oo pahemmin ees ikinä käynykkää/tykänny käydä kun tuntuu et vaan laihat ja kauniit käy siellä mut täs kohtaa ku kumminki se 20kg on pudotettavana nii ois hyvä treenata niitä lihaksiaki ettei jää mihkää mitää lösöö löllymään :D Ja kokeilis nyt senki jos niitä lihaksia tulis enempi viel treenattua kun siitä maksaa ja pääsee vähä kaikilla vempeleillä niitä treenaileen ku kotona jumppaaminen on aina vähä sellasta että aina ei vaan meinaa inspiraatio iskee että jaksais äheltää jumppamatolla olkkaris. Sit painoki pysyis laskus tasaseen tahtiin vlcd kuurin jälkeenki :)

      Joo täytyypä hakea tuonne, saa sit viimestään siitä motivaatiota jos meinaaki inspis loppua sitte jos tohon pääsiski mukaan ;)

      Hyvää viikonloppua sinne suuntaan myöskin! :)

      Poista
    3. Zero kokista ja pikkutomaatteja vaikka niin saa jotakin samantyyppistä toimintaa :)

      Menet vaan ihan pokalla kaikkeen mukaan! Itse oon käynyt latino tunnilla opettajan haukuttavana ja step aerobic ei vaan nyt onnistu, mutta monia muita tunteja on löytynyt mitkä onnistuu ja se on tosiaan helppoa, kun voi nykyään mennä jumppaan jos sellainen on sopivasti alkamassa tai salille.

      Jee, hae! :)

      -Sanni

      Poista