Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vaaka ei tykännyt pikkujouluista Tallinnassa


Ensimmäiset pikkujoulut takana ja täytyy kyllä myöntää, että oli kyllä aivan älyttömän hauskaa välillä elää täysin vapaasti kaloripohdiskelusta. Mentiin parhaan ystävättäreni kanssa käymään Tallinnassa kauneushoidoissa ja syömässä. Uskomatonta miten paljon sitä päivän aikana ehtii rentoutua ja sellainen 12 tuntia kestävä paussi arkeen teki minusta uusinahkaisen ihmisen. Kyllä taas arkea jaksaa, kun hymy on korvissa asti. Voin suositella tällä talvituiskeellakin lämpimästi tuollaista minilomaa. Vetten päällä kelluttiin Tallink Silja Superstar laivalla, hoidot tapahtuivat Sothys hoitolassa ja ruokapaikkana oli Peppersack.

Lähtöselvitys onnistui kätevästi lippunumerolla ja turvakoodilla self chek-in pisteellä. Liput tipahtivat lokeroon, eikä ollut turhia jonottamisia. Laiva lähti kohti Tallinnaa aamulla 10:30 ja menomatka kului aamiaisen parissa ja käväistiin kaupoissa katselemassa mitä paluumatkalla sitten ostettaisiin. Aamiainen oli itse asiassa lounas, kun join kotona jo vaniljapirtelön.
Ei ihan terveellisin kattaus, mutta voisi olla pahempikin
 
Kannattaa ostaa laivalle aamiaiskupongit etukäteen, niin pääsee sitten jonon ohi. Suosittelisin matkan aikana oleskelua Dolce Vita keulabaarissa, missä on hieno näköala merelle. Kuva on otettu Laiva galleria blogista, missä kannattaa käydä katselemassa muitakin kuvia.
 

Laiva saapui D-terminaaliin mistä pääsee kyllä kävelemälläkin kaupunkiin, mutta me otettiin taksi. Maksoi vain alle kuusi euroa Stockmannin pihalle ja siinä tuiskeessa oli kyllä fiksu valinta ottaa kyyti. Tuo Sothys hoitola oli Stockmannin viidennessä kerroksessa infon vieressä.  Minulle hoidot teki Darja niminen nainen, siinä ehdittiin jutella vaikka mitä kun kolme tuntia vietettiin yhdessä. Voin suositella hoitolaa ja varsinkin Darjaa, ainakin minun kohdalla hän osasi todella hyvin lukea peliä ja jutella kun oli sen aika ja sitten antaa rentoutua hiljaisuudessa kun oli sen aika. Hän opiskeli suomea ja hän pyysikin minua puhumaan, että hän voisi samalla harjoitella. Siinä sitten tuli puhuttua kolmen tunnin aikana sujuvasti suomea, englantia ja eestiä sekaisin. Hoitolassa saa Stockmannin kortilla hinnoista sai vielä -10%. Hoitojen jälkeen söin 1/3 suklaapatukasta, siis Nutrilett patukasta, mikä oli välipala. Ajattelin ettei ravintolassa tule sitten liikaa syötyä ja se muuten toimi.

Hoitolasta matka jatkui taksilla, missä kuski sanoi meille, että ”ja nyt voittekin sitten vaihtaa suomeksi”, kun englanniksi kerrottiin mihin halutaan mennä. Aika monet osasivat jonkin verran suomea tai ainakin englantia. Vanhan kaupungin laidalle päästiin autolla ja siitä pitää jatkaa kävellen perille. Tiettyjä alueita on vanhassa kaupungissa missä ei autolla ajeta. Ravintolassa meidän pöytä oli onneksi yläkerrassa, missä oli oma rauha ja alakerrassa sitä paitsi oli välillä kylmä ja tuolin selkänojille oli jaettu vilttejä. Alkuruoaksi otin juustovalikoiman kahdelle, siis kahden henkilön annos… Miten se olikaan, että piti se juustojen syöminen jättää sinne jouluun? En onneksi syönyt kaikkea ja sama oli pääruoassa, etten syönyt kuin rehut ja lohen. Oli kyllä hyvä ruoka ja mausteita tarpeeksi kerrankin. Oli kuitenkin vähän ikävä jättää muu ruoka lautaselle, mutta toivottavasti eivät keittiössä luule ruoassa olleen jotakin vikaa.

 

Otettiin taas taksi satamaan kun ilma oli kuin äkäinen morsian. Ystäväni muisti, että tarvitsee matkapahoinvointipillereitä, kun laiva suurella todennäköisyydellä keikkuu railakkaasti. Taksikuskilta siinä sitten kysymään puhuuko hän suomea, ei puhunut. Seuraavaksi kysyttiin puhuuko englantia, no ei. Sitten minä kysyin hitaammin suomeksi onko täällä lähellä apteekkia, kun Darja oli hoitolassa sanonut kielten kuulostavan samalta, niin kyllä ne kuulosti ja päästiin apteekin luo. Sataman vieressä oli pieni kauppakeskus ja D-terminaalin kyltti loisti vähän matkan päässä. Kyllä se laiva sitten keikkuikin, kaikki olivat ihan samalla viivalla suoraan kävelemisen suhteen, ehkä jopa juoneet pysyivät ”juopontuurilla” paremmin linjassa.

Painosta sitten… Tässä aiemmin viikolla ehdin jo hurrailla facebookissa miten vaakalukema alkoi seiskalla. Laitan tuonne Nutrilett-Sanni facebooksivulle jonkin verran blogikirjoitusten välissäkin kuvia ja juttua. Julkaisen siellä myös aina uusimman blogilinkin, joten kannattaa tykätä jos haluaa tietää ihan kaiken mitä tässä projektissa tapahtuu. Nyt vaaka oli sitten sitä mieltä, että pikkujouluista oli jäänyt painoa jostain kumman syystä. Söin ihan mitä halusin ja tiedostin kyllä, että ei tämä puntaripäivä ole ihan parhaasta päästä. Suunta oli kuitenkin taas alaspäin, mikä on tärkeintä.
Huomatkaa uudet noin 600g painoiset punaiset kynnet


 

Laskin Lintukoto sivulla, että juomista tuli 928kcal ja ruokaa en arvioinut yhtään kertaa. Tämä meinaa siis sitä, että pitää tehdä muutama jumppa enemmän kuin on suunnitellut. Tässä pitäisi melkein alkaa kutsumaan nimellä tuota fiksua ”laihduttajaminää” joka eilenkin oli taas mukana menossa. Jätin nimittäin viimeisen viinilasillisen väliin, koska päätin haluavani mieluummin paremmat yöunet, pirteämmän aamun ja iltapalan. Uskomatonta, mutta vapaapäivänäkin näköjään kalorilaskuri pyöri päässä ja terveellisempi vaihtoehto oli houkuttelevampi.

Oikein hyvä päätös se olikin, koska laulava herätyskello alkoi kuulua aamulla kello seitsemän. Aamu oli suloisimmasta päästä, kun lapsi kiepsahti kaulaan ja oli aidosti onnellinen siitä kun päästiin kahdestaan leikkimään. Energiaa tuntuu kropassa olevan pikkasen liikaa, kun tässä on tullut tanssittua ja tehtyä niitä jumppaliikkeitä mitä muistaa ulkoa. Mies on ihmetellyt ja puistellut päätään, valssiin hän kyllä suostui itsekin.

Vielä on tulossa ainakin yhdet pikkujoulut ennen varsinaista hulabaloota ja sitä ennen teen kyllä valmiiksi ruokalistan seuraavalle päivälle. Tänään on jäänyt taas taka-alalle tärkeä asia tässä laihdutuksessa: minä itse. Aamiaisen muistin vasta yhdeksältä ja se oli Tasty Tropical smoothie, tämä on kyllä aina yhtä hyvä. Lounas oli vasta yhdeltä Mochaccino, ei minun makuun yhtä mieluisa kuin muut, mutta ei kyllä paha tämäkään. Välipalaksi 1/3 suklaapatukkaa ja päivälliseksi vain luoja tietää mitä. Tsemppaan tämän päivän ettei tulisi sorruttua suolaisiin ruokaihanuuksiin. On tammikuulle suunniteltu VLCD kuuri jo mielessä, kun silloin oli helppo päättää mitä syö.

Nyt on ikävä ystävää, Tallinnaa ja seiskalla alkavaa vaakalukemaa

P.S. Nutrilett julkaisi uuden kampanjan: Suomi Nutraa2013. Tulkaahan tuonne Kamppiin 16.1. juttelemaan kasvotusten J

2 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta matkaseurasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itselles ihanasta matkaseurasta! <3 Ei edes myrsky haitannu :D

      Poista