Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Lepoviikko väärään aikaan

Niin siinä kävin, kuin pelkäsinkin ettei tullut reissussa treenailtua.
Huomasin kyllä heti, että ei ollut kotoisa olla ilman treenirutiineja. Kuitenkin, kun kylässä olin ja porukkaa olin viimeksi nähnyt syksyllä, niin nyt meni prioriteetit sitten siihen yhdessäolemiseen.

Eilen ajoin 600km - auh, mun takapuoli

Tervetullut oli kaikki se uni, mitä sain nyt nukuttua, mutta pikkasen väärä ajankohta, kun pari viikkoa enää siihen 65kg hetkeen. Taitaa olla, ettei minulla kyllä sellainen kauhea draivi ole päästäkään tuonne painoon, koska treenaaminen suurilla painoilla kiinnostaa enemmän. Kaverin kanssa onkin aikataulujen vuoksi nyt sovittu, että pitää olla alle 70kg :D Vaan, en minä tässä vielä hanskoja tiskiin lyö.

Näitä tuli ikävä <3 <3

Naureskelin tuossa treenatessa, että jonnekin laitoin kuvan tästä aiemmin..
Siis silloin, kun olin aivan *wow* mä laitoin 20kg per pääty! Ennen lomaa tuohon läsähti 65kg per pääty. Niin ne tulokset muuttuu, 
kun on hyvä meno päällä.

Mun treeniin vaikuttaa ihan älyttömän paljon biisit.
Tuolla kertaa kuuntelin soittolistaa minkä tein viime kesänä

Tuo oli ensimmäinen Spotify soittolista ja tein sen juoksemista varten, kun yhtäkkiä sellaista osasin tehdä. Salilla muistui se onnistumisentunne takaisin, mitä viime kesänä sai kokea.

Tänään sitä tunnetta ei meinannut löytyä, kun tuli tosiaan viikko oltua reissussa aivan ilman treenejä. Lisäksi oli työjuttuna katsella videota itsestään ja keksiä tsemppaavia lausahduksia. 




Todellakaan en ole tyytyväinen kroppaani, mutta tämä on nyt tämä tilanne ja 6kk päästä on taas toista menoa. Tiedostan, että tällainen se nyt pitää ollakin, vaan silti on omituista katsella itseään videolta ja kait sitä kiinnittää eri asioihin huomiota itsessään, kuin muut jotka sitä katselee. 

Phuuuh, hyvä se on!


Jos on viikon treenannut kunnolla, niin on kyllä itselleen armollisempi, kun tietää asian eteen jotain tekevän. Nyt meinaa olla vähän toinen juttu. Seuraava kuvaus on kesäkuussa, niin siihen vois tsempata sitten sen verran ettei näin paljon ärsytä. Sitä vasta kuvaushetkellä ajattelee mitä kaikkea olisi vielä voinut tehdä, vaan kyllähän sitä tekeekin melkein joka päivä.


Jos joku on tulossa kipeäksi, niin tässä olis ohjetta flunssan karkoittamiseksi


Mutta tiistain puntariblogi olkoot tässä, kirjoittelen pääsiäisen aikana sitten pidemmin kuvien kera kuulumisista.



HYI!
Ei siinä muuta kuin juoksemaan ja pari pirtelöpäivää, 
niin tuo tiputus on vielä mahdollista.

Ainiin, oli mut haastettu Kuulaus blogissa

11 kysymystä haastetuille 

1. Mikä on lempi vuodenaikasi, ja siihen liittyvä tekemisesi?
Kesä & juokseminen
2. Ensinmäinen harrastuksesi?
Kuorolaulu
3. Mikä väri ärsyttää tai muuten ahdistaa sinua?
Ei sellaista ole, mutta sinapinväristä en oikein tykkää :D
4. Onko sinulla sisaruksia?
On kaksi kipaletta
5. Ärsyttävin TV-ohjelma?
Varmaan jokin väkisillä väännetty sisusta-keitä-remontoi-ohjelma
6. Lempi korusi sekä tarina sen takaa?
Sydänkoru Prahasta. Ystävän kanssa ostettiin samanlaiset Swarowskin myymälästä. Myöhemmin siitä irtosi kristallit, niin avomies osti uuden samanlaisen tilalle.
7. Lempi herkkusi?
Mustikat ja mansikat
8. Kuinka usein oikeasti peset itse kotisi ikkunat?
Khöm...1,5 kertaa vuodessa :D Ensin liinoilla ja sitten kunnolla. Riippuen tietysti ajoituksesta. Jos siitepölyt pölähtää, niin toiseen kertaan pesen kesällä.
9. Haluaisitko opiskella jotakin?
Haluaisin, tällä hetkellä hierojaksi
10. Viimeisin lomakohteesi?
Aina on oikeastaan töitä samalla, mutta viimeisin on Tukholma
11. Lemppari juhlapyhä?
Kyllä se taitaa Joulu olla :)
 
En tällä kertaa haasta ketään, mutta poimikaa toki kysymykset omaan blogiinne :)

Tänään soi päässä Robin.. Mun ikä oli?
Ihana idea fanilta tämä video




Positiivista viikkoa kaikille! Kyllä nauru vielä raikaa! :)

4 kommenttia:

  1. Moi!

    Olikin kiva kirjoitus ja tuo 11 kysymystä oli hauska. Taas oppi jotain uutta sinusta :) Tuo painonnosto ja vapaat painot. Niihin tulee herkästi himo! Positiivinen sellainen.

    Mukavaa pääsiäistä!

    terkuin, Teemu
    http://www.mieskuntoon.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka; Niin siinä näyttää käyvän :D Laitteista jo tiedostin sen, että koko pakka piti saada nostettua, mutta vapaissa painoissa on pikkasen eri meno.. Se ainoa rajoite, kun on vain oma kroppa :D

      Tuo 11 kysymystä oli kyllä ihan hauska, nakkaa sama omaan blogiin? ;)

      Kivaa pääsiäistä myös sinulle :)

      -Sanni

      Poista
  2. Tällä viikolla olisi ollut tuo ihmekeitto tarpeeseen, flunssa on kiusannut eikä ole päässyt treenaamaan ollenkaan, erityisesti spinning tuntien väliin jääminen tympii!

    Minäkin olen sitten palannut taas bloggaamaan laihdutusjuttuja.. Blogin nimi Kilojen viemää on ennallaan, osoite vaan on vaihtunut seuraavaan: http://eloajailoa-johanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Johanna! Mukava kuulla, että jatkat bloggaamista :) Kävin heti lukaisemassa uusimpia juttuja. Toivottavasti sinulla on flunssa jo helpottanut. Pakkopaussit treenaamisessa kyllä ottaa päähän ja paljon! Kirjoittelemisiin :)

      Poista