Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ystävä ja lapset liikkumaan



Lähdettiin taas reissuun naperoiden kanssa. Sukulaisilla on sopivasti lomaa, niin saadaan vietettyä yhdessä kesää. Marraskuussa on muutenkin todennäköisesti paluu töihin, niin pitää nyt nauttia näistä viimeisistä hoitovapaa kuukausista.

Voisin taas aloittaa pelaamaan tennistä.


Aika hurahtaa lomaillessa hurjan nopeaa. Mökillä vietettiin muutama päivä ja koko ajan siitä tulee parempi. Tällä kertaa maalattiin meidän vanhaa leikkimökkiä uutta sukupolvea varten.


 Vesivaraaja meni rikki. Tältä se näytti. Ei osattu mummun ja papan kans korjata.


Kesämökki look 


Tuo mekko tuli ostettua pari vuotta sitten risteilylle. Silloin se oli kyllä aivan makkarankuori, enkä sitä kehdannut sitten päälle laittaa. Nyt se on liian iso ja hyvä mökkivaate.

Lomaruokaa





Lapsille pinaattilettuja (sopi myös hyvin evääksi)


Ystäväni halusi kokeilla Nutrilett tuotteita, niin ostettiin kolmen päivän Start Now paketit molemmille. Mukava kevennys tämä on keskellä kesää, kun lähtee kunnolla nesteet liikkeelle. Hyvä kysymyksiä tulee ja aivan samoja pohdiskeluja mitä itsellä 20kg sitten.

Ystävälle rakkautta <3


Tein aamulla vanukkaat valmiiksi jääkaappiin. 
Elokuvailtaa vietetään sitten veden ja vaniljavanukkaan voimalla.

Hyötyliikuntaa -408kcal (oli muuten pitkä nurmikko)


Töihin palaamisen vuoksi olen alkanut miettimään miten arkea sitten pyörittää, kun ei olekaan niin paljon aikaa yhdessä. Monet kerrat on ollut mielessä, että pitäisi naperoille saada jokin kiva harrastus. Rytmi tuntuu olevan heillä veressä, niin muskari olisi paras vaihtoehto, siellä voin nimittäin olla mukana ja harrastaa lasten kanssa. 

Nyt on osunut lottovoitto kohdallani, koska aivan jumppapaikan viereen on perustettu englanninkielinen muskari. Jungle Kids Fitness on tullut aivan Ison omenan viereen ja siellä sattui olemaan molemmille naperoille sopivia tunteja useampikin vaihtoehto. 

Suurin syy tuohon englanninkielisen muskarin valintaan on se, että itse olen lapsena halunnut oppia englantia jo ennen kouluikää. Vanhemmilla sisaruksilla oli englannintunnilta kotitehtäviä ja minä olisin halunnut opiskella heidän kanssaan. Monesti olin niin ärsyttävä, että hihkaisin oikeita vastauksia vanhempien kysellessä sanastoa. Pahoittelut sisaruksille yli-innokkuudesta, kaikki onneksi opimme kuitenkin sanat :)

Aikuisiällä ei tuosta kiinnostuksesta ole ollut mitään haittaa, päinvastoin. Menin töihin 2005 yritykseen minkä äidinkielenä on englanti ja työskentely toisella kielellä on mutkatonta, koska se tuntuu kuin toiselta äidinkieleltä, välillä mieluummin puhuisin englantia kuin suomea.

Vanhempi napero on nyt aloittanut kyselemisen ja utelu ei rajoitu vain suomenkielisiin asioihin. Ajattelin sitten, että kokeillaan oppimista laulamisen ja leikkimisen kautta. ABC English & Me –tunti näytti sopivimmalta vanhemmalle lapselle ja taaperon kanssa mennään sitten Sing & Play –tunti. Todella toivon, että he tykkäävät näistä ja myöhemmin voidaan siirtyä vielä Kids Fitness tunneille. Jos he haluavat uutta oppia, niin annetaan sitten heille mahdollisuus.

Aamulla luin netistä, että Sunnuntaisuomalaisen mukaan suomalaislapset ovat lihavampia kuin koskaanaikaisemmin. Tämä on todella ikävä uutinen, varsinkin kun lapset joutuvat sitten loppuelämänsä rasvasoluja raahaamaan mukana. Raastavinta vanhemmuudessa on se rankka rakkaus, eli säännöt. Sääntöjen vuoksi voi kuitenkin tarjota lapselle parhaimman tulevaisuuden. Koulussa tuli puheeksi se, että lapsi tarvitsee päivittäin 2 tuntia reipasta liikuntaa. Se on aika haasteellista toteuttaa, jos ei itse ole valmis avaamaan ovea tai alkaa jumpata lapsen kanssa sisätiloissa.

Tästä kirjoittaen, läps läppäri kiinni ja me lähdetään nyt puistoon rimpuilemaan!

Aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Hellou,
    No tänne taas kuuluu hyvää ja huonoa; hyvät ensin , luulisin reilun kilon (1, 3) pudottaneen ja perään huonot ; vaaka näytti +300, mutta minulla on nyt "ne" , joten nestettä tuntuu kehossa olevan.
    Elikkäs ensi viikko kovalla nesteytyksellä, niin kyllä se siitä.
    Hienot on fiilikset ja meno maistuu makealta.
    Nyt tuleekin kolmen viikon tauko näihin jorinoihin, kun lähdemme tänään mökille kolmeksi viikoksi, kyllä kolmeksi viikoksi. Välillä käyn
    Kysissä tuon selkä asian takia, ja toivon, että siihen tulisi nyt joku
    päätös, että saisin itseni kuntoon.
    Mutta toivotaan hieman lämpimämpiä kelejä, että voisi vielä tiristellä noita loppu läskejään auringossa ;)
    Loma mulla jatkuikin sitten niin, että olen kaikenkaikkiaan 7 viikkoa lomalla, jee! Jos nyt jotain huonoa noissa työ asioissa, niin sit myös jotain hyvääkin.
    Mukavia heinäkuun loppu päiviä ja uutta alkavaa elokuuta ♥
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellou!
      Sitä vuoristorataahan se on ja "ne" vaikuttaa aivan varmasti :)
      Hyvä, että silti on fiilikset kohdallaan, ei kesällä kannatakkaan surista muut kuin ampiaiset :D

      Huippua, että sinulla on noin pitkä loma! Aivan luksusta ja onneksi löytyi sitä positiivista puolta työkuvioista.

      Odottelen innolla lomakuulumisiasi ja pidän peukkuja oikein upeille keleille teille sinne mökille. Nautinnollista lomaa sinulle <3

      -Sanni

      Poista