Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Granaattiomena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Granaattiomena. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ethän sinä enää käytä niitä Nutrilett-tuotteita?



Tuota kysymystä kuulen usein, viimeksi tänään. Pitää itselle sitten muistuttaa millaisena tuotteena Nutriletin itse näki vuosi sitten. Oma mielikuva oli suurin piirtein tällainen: Juot jotakin Nutrilett pirtelöitä tietyn päivämäärän verran, laihdut x kiloa ja sen jälkeen palaat normaalin ruoan pariin.

Muutama viikko meni ennen kuin sisälsin sen ajatuksen, ettei Nutrilett-tuotteet tarkoita aina sitä laihduttamista, vaan iso osa tuotteista on ateriankorvikkeita. Kyseessä EI siis ole dieetti, vaan lähinnä Cambridge ohjelman tapainen tuotesarja missä siirrytään normaalin ruoan pariin vaihe vaiheelta.



Totesin VLCD:n toimivan ja paino putosi, jos kuitenkin olisin palannut takaisin vanhoille tavoille, niin olisi kilot varaankin tullut takaisin nopeampaa kuin olisin ehtinyt sanoa kissa. Ravintoterapeutin kanssa puhuin osanutrauksesta ja sitten rupesi silmät aukeamaan sille, että tosiaan näitä tuotteita voi käyttää pari päivässä ja tehdä arkea mieluisammaksi sillä tavoin.

-20kg 6kk



Otetaan nyt esimerkkinä se, että haluaisin syödä kahvin lisäksi suklaata. Otan usein 97kcal välipalapatukan, niin saan siinä sitten samalla vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta saan myös sitä suklaata. 

Toinen esimerkki on, että halusin jäätelöä, niin tein smoothiesta sorbettia. En siis normaalin ruoan lisäksi syönyt vielä sitä herkkua, vaan sain samassa paketissa välipalan ja herkun.

Työt jäi taka-alalle



Kolmas esimerkki on aamut. Itsellä on nälkä ja lapsilla on nälkä, niin olen todennut omalla kohdalla toimivaksi sen, että teen ensimmäiseksi itselle suklaapirtelön ja sitten vasta alan tekemään aamiaista. Tällä tavoin syön sitten aamiaisella salaattia tai pienen annoksen kaurapuuroa ja pärjään hyvin lounaaseen saakka. 

Kalorimatematiikkaa on myös ne viikot milloin tietää juhlien olevan tulossa. Silloin voin ihan hyvin pitää ruokailut salaattipainotteisena ja syödä useampana päivänä pirtelöitä parikin kertaa. Viikon kalorisaldo pysyy siis näin hanskassa, eikä elämässä tingi mistään.



Pidän tärkeimpänä asiana sitä, että syön sen 5 kertaa päivässä, niin helpoin tapa toteuttaa tämä ”koko ajan syöminen” on se, että käytän näitä ateriankorvikkeita. Meillä ei eineksiä kaapista juuri koskaan löydy, niin sellaista pikaratkaisua syömiseen ei siis ole. Usein on myös sellaisia päiviä, etten käytä yhtään Nutrilett-tuotteita.

Urheilen kyllä aika paljon ja siihen palaa kaloreita, joten joidenkin mielestä voisin syödä vain tavallista ruokaa. Minun mielipiteeni on se, että kaikkea voikin syödä ja kohtuudella. Proteiinijuomat ja muut urheilujuomat olen jättänyt väliin ja minun versio proteiinijuomasta on suklaapirtelö + spiruliinaa. Kaikki surffaa tyylillään ja tämä on nyt toiminut minulle huhtikuusta saakka. 

Pitää siis muistaa, että ruokavalioita on niin laidasta laitaan. 
Kaikki ei tykkää kaikesta.



Mahdollisuus liikuntaan ei katoa hetkessä, kun kaloreita kropasta karsii. VLCD:lläkin pystyi tekemään rankkoja treenejä, mutta ei niitä suositella. Ketoosi vaan saa aikaan sellaisen olotilan, että voisi vuoria siirtää.

Fitness kisoihin tähtäävät treenaavat viimeisillä viikoilla todella tiukalla ruokavaliolla ja kalorimäärillä, että läski palaa ja he saavat lihakset kunnolla näkyviin. Alle 2000kcal määriä sielläkin näkyy ja siihen lisäksi rankkaa liikuntaa. En ole tuohon ruokavalioon tai kovan tason fitness-tyyppiseen treenaamiseen vielä täysin tutustunut, niin jätän täysin kirjoittelut heille jotka asian taitavat ja keskityn itse tähän laihdutusblogiin :)

Kuitenkin pointti kuitenkin siinä, että jos on ylipainoa, niin nipistäkää kaloreita vähemmäksi sieltä mistä voitte. Jos haluat alkukirin, voit tehdä VLCD:n, mutta kuitenkin suunnittele etukäteen sen jälkeinen aika, koska vanhoilla tavoilla kilot tulee takaisin.



Liikunnan lisääminen elämään on yksi parhaimmista teoista mitä voit tehdä itseäsi kohtaan, olit sitten millä tahansa ruokavaliolla. Muista tähdätä korkealle ja voit jopa saavuttaa sen mitä kuvittelet ettet koskaan voisi olla.

Laittakaa ajatus siihen mitä haluat ja miksi.

”Tuon minä otan, enkä pois anna”
Sano mummu, kun papan näki ensimmäistä kertaa 60 vuotta sitten <3


 Tsemppiä loppuviikkoon!:)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Positiivisella mielellä pääsee pitkälle



Kevään saavuttua tuntuu rytmi katoavan kokonaan arjesta. Aiemmin oli aina sunnuntaina puntaripäivä, mutta sitäkään ei enää ole pakollisena, niin meinaa blogin kirjoittaminen mennä epäsäännölliseksi. Sitten näistä tulee näitä hirmuisen pitkiä kirjoituksia, yrittäkää kestää.

Äitienpäivä oli ja meni. En halunnut kakkua ja mies onneksi uskoi. Tarjottimelta löytyi ruispaahtoleipää, kahvia, tuoremehua, urheiluvaatteet, valokynä, arpoja ja kaikista paras lahja oli itse tehdyt kortit <3


Sunnuntaina valmistuin Hyvinvointikonsultiksi




Kotiin päästyäni minua kehotettiin menemään ensimmäistä kertaa yksin hölkkäilemään ja sen tein. Ihan pokalla laitoin vielä viime kesänä ostamani shortsihameen päälle. Tein hölkällä spurtin, mikä ei ihme kyllä näy sykekäyrässä. Näytti olevan tasaisen korkeaa käyrää.



Aivan mahtava fiilis tuli kun pääsin kotiin. Sopivasti minusta räpsäistiin vielä kuva, kun lysähdin pation sohvalle. Siinä on aika hieno tsemppauskuva, tässä kropassa nimittäin on vielä tavaraa mistä hankkiutua eroon. Voiton puolella kuitenkin on jo! :)

Sushia on ollut tarjolla jokaisena äitienpäivän
Määrä kyllä on tippunut joka vuosi, kun ei jaksa enää syödä niin paljon :) 


Tänään aamulla meinasi alkaa ärsyttämään, kun on niin paljon asioita hoidettavana. Kaiken lisäksi LAISKOTUTTI. Siinä sai purra hammasta ja miettiä milloin kaikki ehtii tekemään. Jumpassa olin viimeksi käynyt perjantaina, hölkällä kyllä sunnuntaina, mutta se on niin eri asia. Suklaapirtelön jälkeen päätin, että esimerkiksi tänään on erittäin loistava päivä alkaa tekemään listalta asioita pois. 

Päivä alkoi sitten sillä, että revin itseni sinne jumppaan. En edes katsonut kuka on vetäjänä ja vähän toivoin, että se olisi ollut eräs ”ei niin vauhdikas” vetäjä, vaan vielä mitä! Se oli se energiapakkaus ja piti vielä oikein kuoppaa kaivaa ja kertoa tästä laiskasta fiiliksestä hänelle. Noh, lopputulos oli sitten se, että painoja oli enemmän kuin koskaan. Ei muuten laiskottanut enää jumpan aikana, kun ei ollut siihen mahdollisuutta.

Jumpan jälkeen ystäväni tuli salille, niin kävin vielä crosstrainerillä pomppimassa hetken. Yhteensä tuli luovutettua 441kcal kropasta urheilun aikana ja varmasti vielä pikkasen energiaa menee siihen, että kroppa paikkailee itseään tuollaisen rääkin jälkeen. Nyt olen todella iloinen siitä, että sain revittyä itsestäni voimat lähteä salille.

 
Urheilun jälkeen oli vuorossa ostosreissu. Haluan olla naperoiden kanssa mahdollisimman paljon kesällä ulkona, niin sitä varten päätin tehdä investoinnin. Yhdet housut olisi maksanut yhtä paljon kuin nämä lelut, päätin pestä pyykkiä useammin ja antaa lapsille mahdollisuuden leikkiä kavereiden ja aikuisten kanssa helpommin. Perus hippaleikki vie kyllä voiton varmasti näistä, mutta onpahan vaihtoehtoja.

 
Naperon kanssa tehtiin eilen pinaattilettuja. Menisi molemmille lapsille näitä niin paljon kuin vain antaisi ja ehtisi tehdä. Pinaattiletut Kippari-Kallen tapaan. Melkein joka viikko on jossain kaupassa lohta tarjouksessa, meidän lähikaupassa yleensä perjantaisin. Tänään valmistui taas uunilohi, mistä ajattelin osan käyttää kalapihveihin. Paahtoleipä kyllä muuttuu vaaleasta ruispaahtoleiväksi ja ruokakerma kevyttä versiota.

Minulla on tavoitteena kerran viikossa testata uutta reseptiä, niin voi löytää joitakin aivan mahtavia uusia ruokia perheelle pöytään. Nuo kaksi edellistä on siis hakuehdoilla 1-3v. Valion sivuilta. Koko perheelle jos testaan, niin se pitäisi löytyä täältä Kevyemmin hakuvaihtoehdosta. Viime viikolla ostin ison naudan sisäfileen ja siitä tuli valmistettua useampi pihvi pakkaseen. Siihen vain rehut kylkeen ja siinä on itselle hyvä lounas, lapsille tulee rakennettua laajempi kokonaisuus.

Tämän päivän nautinto: Jääkylmä Zero ja sitä ennen suklaapirtelö



En muuten ole lopettamassa Nutrilett tuotteiden käyttöä, koska ne vain on niin helppoja. Keskustelin asiasta erään tutun kanssa ja hän sanoi samaa. Hänellä ei kyllä oikeastaan laihdutettavaa ole, mutta kertoi patukoiden olleen todella kätevä ateria kun hän oli yksin ajanut pitkän matkan. Huoltoasemalle kun ei yksin tehnyt mieli mennä syömään, niin patukalla sai ruokapuolen hoidettua kätevästi ajaessa. Tänään aloitin aamun suklaapirtelöllä ja välipalaksi treenin jälkeen join toisen mokoman, tällä kertaa mukana myös 1tl spiruliinaa. Muu syöminen pysyi kevyenä koko päivän, kun ei tullut mitään mielitekoja. 

Uusia kuvia odotan todella paljon, voi sitä ihanaa tunnetta kun saa vertailla vanhaa ja uutta kuvaa. Pelkästä ajatuksesta saa taas lisäpotkua tähän sporttielämään. Minulla alkaa olla paussi kohta ohi ja seuraava kuuden kuukauden rutistus alkamassa. Tarkoituksena olisi ainakin vatsanseutu saada kuntoon ennen vuoden vaihtumista. 

Nutraillen ja urheillen jatkuu elämä. Älkää jättäkö minua yksin, vaan tsempatkaa mukana! Kyllä teistä jokainen pystyy elämänsä muuttamaan parempaan jos kerta minäkin pystyn.

Meinasi unohtua: Kyselyä tuli tuosta granaattiomenasta, niin tältä se näyttää avattuna. Paras keino saada siemenet ulos on vielä hakusessa, mutta nyt olen ottanut tuollaisen "solu kerrallaan" -systeemin. Tuo vaalea osa on pehmeää ja vähän appelsiinimaista, niin tämä on helppo kuoria.


 Nyt loppu. Aurinkoista viikkoa! :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Korsetti kuntoon ja väriä elämään



Nyt saa kyllä tosissaan luvan lähteä tämä vyötäröläski livohkaan. Viime viikolla otettiin mitat kropasta ja aloin käyttämään Guinotin 15 päivän kuuria, mistä näkyy jo tuloksia, mutta haluan vielä lihaksiin napakkuutta. Kyselin alan ammattilaisilta parhaita vinkkejä. Mitä enemmän tästä asiasta lukee ja kyselee vinkkejä, niin sitä enemmän tulee ristiin ohjeita. Esimerkiksi treenipuolelta tuli sellainen vinkki, että molemmissa käsissä on käsipainot, leveä haara-asento, polvet vähän koukkuun ja siitä sitten ylävartaloa keinutellaan edestakaisin sivulta sivulle. Lisäksi voi tehdä kiertoja jolloin tuo vuoronperään kädet eteen. Niin tästä siis tuli kommenttia sitten, että treenaamalla kylkiä voisi tulla ”pötkylä” kroppa, mutta tuon ohjeen antanut nainen on kyllä upean näköinen, eikä pötkylä niin lisään kyllä kylkilihasten treenausta. 

Ruokavaliosta tuli sellaista kommenttia, että pehmeitä rasvoja voisi lisätä. Oliiviöljyä olen nyt alkanut käyttämään asteen enemmän, siinä kun on aika paljon energiaa. Pidän aivan älyttömästi kaurapuikuloista minkä päälle laitan oliiviöljyä ja mustapippuria. Aamu alkaa yleensä kaurapuurolla ja tuollaisella leivällä. Oliiviöljy on myös korvannut aika monesti leivän päältä kokonaan levitteen. Avokadoa olen onnistunut vihdoinkin syömään, aiemmin saatoin ostaa avokadon vaan se jäi sitten jääkaappiin. Viime viikonloppuna koulussa oli lohiavokadosalaatti ja toisen samanlaisen tekaisin mukaan, kun menin käymään ystävättärellä. Tässä tilanteessa ystäväni oli vielä helpottunut, kun minulla oli omat eväät mukana. 

Avokadojen kohdalla olen ostanut aina syöntikypsiä, mutta kilohinnassa on aika paljon eroa niihin mitkä ei ole syöntikypsiä. Kuulemma kuitenkin parissa päivässä avokadosta tulee syöntikypsä, niin taidan tulevaisuudessa ennakoida ja ostaa niitä ei syöntikypsiä versioita kaappiin valmiiksi.

Olen nyt siis tehnyt osanutrausta 1500kcal mistä osa energiasta tulee kahdesta Nutrilett tuotteesta. Nostan tähän vanhan kirjoituksen nutraustasoista, nyt olen tasolla 3.

En vähään aikaan ole paljoa kirjoitellut Nutrilett tuotteiden käytöstä, niin tässä jotain miten niiden kanssa nyt menee: Tällä hetkellä en oikein pysty kuvittelemaan elämää ilman Nutrilettia, kun nuo tuotteet helpottavat arkea aivan älyttömästi. Edelleen siis ovat mukana menossa. Aamulla juon smoothien jos on hulabaloo päällä eikä muuta ehdi heti tekemään itselle, tuo ratkaisu on monesti pitänyt aamun kevyempänä, kun muistaa itsestäkin huolehtia. Jumpan jälkeen juon monesti suklaapirtelön tai syön patukan. Tuolla tavalla ei ateriavälit venähdä liian isoksi, verensokeri pysyy tasaisempana ja luultavasti myös palautuminen liikunnasta tapahtuu paremmin, kun todella lihaksissa tuntuu kireyttä vaikka suurilla painoilla ja vähillä venyttelyillä teen treenit. 

Iltaisin olen nyt usein syönyt Eat Well suklaavanukkaan mansikoiden kera. Ihanan pieni synti mitä kannattaa päivän odottaa. Monesti teen vanukkaan valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä päivänä, niin ei tarvitse odotella sen hyytymistä. Eväänä nuo patukat kulkee mukana todella kätevästi ja tuli koulussakin syötyä välipalaherkkuna 97kcal patukka kahvin kanssa. Ei ole moitittavaa! Mukava löytää tasapaino VLCD:n jälkeen, kun ei ihan kaikkia ruokia tarvitse olla koko ajan miettimässä. Pari kertaa on ollut sellainen olo, että pitää äkkiä saada ruokaa, niin mikäs sen helpompi kuin nuo patukat tai lämmintä ruokaa Eat Well pastan muodossa. 

Liikunnasta nyt sen verran, että olen aivan mielissäni nykyään pienestä hauiksesta ja siitä miten paketissa tämä kroppani alkaa olla. Olin viime viikonloppuna liikunta-alan koulutuksessa ja jos niin voi tässä yhteydessä sanoa, niin nälkä kasvoi syödessä. Harkinnassa on nimittäin kolme muutakin koulutusta kyseistä kautta. En usko että olen ainoa entinen ylipainoinen joka ajattelee, että voisi tehdä töitä liikunnan parissa nyt kun paino on tippunut ja on rakastunut liikuntaan. En usko, että aivan malliurheilijalta tulen koskaan näyttämään, mutta todella lähelle sitä tulen kyllä pääsemään, olen nyt jo sellaisessa kunnossa mitä en uskonut olevan mahdollista, niin miksi tästä ei vielä voisi tähdätä korkeammalle. 

Vähän väliä kirjoittelen, että olen käynyt Powerissa niin siellä tehdään tämäntyyppistä treeniä Pumppaa tehoa bodypumpiin Tuo on edelleen minun lempitreeni, ollut jo useita vuosia, kun siinä tulee hyvin tunnin aikana treenattua lihakset ja itse on vastuussa siitä treenitehosta painoja lisäämällä.

Eilen iski kevätaurinko silmään ja tuli tunne, että on pakko saada VÄRIÄ elämään. Hedelmäosastolla tuli pyörittyä useampi minuutti ja mukaan lähti sellaisia hedelmiä mitä en koskaan ollut edes maistanut. Granaattiomena on jäänyt joistakin uutisista mieleen, miten se on aivan superhedelmä. Passionhedelmästä olen tykännyt jo pitkään ja Pitahaya on vain hauskannäköinen lisä hedelmäannokseen. Olisi pitänyt napata mukaan vielä jotakin ihmeellisyyksiä, mutta otan sitten toisella kerralla vielä villimmän setin mukaan. Kattaa olisi voinut arkisesti perussettiä, mutta päätin tempaista Iittalan mariskoolit hyllystä ja tehdä vähän hienommat annokset. Ihan turhaa näitä säästelee juhlia varten, kun koko elämähän pitäisi olla yhtä juhlaa. Naperokin ihastui mariskoolin muotoon, niin taitaa pääsiäispupu tuoda raikkaanvärisen pikku mariskoolin meille lahjaksi.

Niin se vain on, että kattaus tekee ruoasta vieläkin herkullisemman.

Värikäs versio




Arki versio  


Nautinnollista viikkoa kaikille teille :)