Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nike. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Helsinki Half Marathon starttaa 10:30

Näillä mennään 


Jotakin tästä lähtee mukaan vyöhön

Ilma oli aurinkoinen, kun sain kisatavarat

Tänään nämä päälle ja menoksi! :)

Itse itseni pahin kilpailija. Tyytyväinen n.2h aikaan.
Parasta tietenkin alle 2, mutta hyväksyn vielä 2:07 ajan tähän kisaan.

IHANAA mennä juokseen!!! :)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Nyt se on VLCD menoa!


Aamulla alkoi uusi VLCD jakso pirtelöllä, lounaaksi oli kasviskeitto ja nyt join välipalaksi pirtelön. Kahvia en viimeksikään jättänyt pois ja en näe syytä miksi se tällä kertaa pitäisi jättää jos tuloksia tulee. Olen tehnyt nuo viikon pussit valmiiksi, niin tulee arpapelillä päivänainekset, tänään oli kaksi kasviskeittoa. Lounaalla se maistui hyvältä, niin taitaa toinen keitto olla päivällisenä, ellen sitten jotain muuta innostu tekemään jauheesta.

Tunnen itseni sen verran hyvin, että tein itse asiassa kahdeksannen päivän valmiiksi laatikon taakse, niin pysyy vauhti päällä. Lempimakuja pirtelöissä on suklaa ja vanilja, keitoissa kanakeitto. Valkosipuli ja basilika on melkeinpä vakiomausteet keittoon. Näillä mennään eteenpäin ja vaaka saa tottua kevyempään työtaakkaan. Tällä kertaa aloitin VLCD:n punnituspäivänä, että näen hyvin kokonaisuudessa sen kuurin aikana pudottaman painon. Viimeksi aloituspäivä oli tiistai ja kokonaisuutta oli hankalampi hahmottaa jälkikäteen, kun punnituspäivä oli sunnuntaisin.

Hyasintit sai väistyä basilikan tieltä
 

Kylläpä tuntuu eilinen jumppa lihaksissa. Lihaskivusta huolimatta on paljon parempi olo kuin esimerkiksi toissapäivänä. Ryhti on löytynyt ja tiedostan taas paremmin mitä kaikkia lihaksia tässä kropassa oikein onkaan. Ei se paluu salille ollutkaan niin paha kuin ennakoin, täynnä se kyllä oli. Takarivi oli jo 30 minuuttia ennen jumpan alkua täynnä. Onneksi sitä nykyään pystyy olemaan muillakin paikoilla, kun keskittyy vain omaan suoritukseen.

Ja siis *fiffiu* millä tavalla teinkään tämän paluun… Uudet vaatteet oli päällä, kaikki cool ja sitten tomerasti kävellessä juoksumattoja kohti päätin juoda samalla vettä. Puristin pulloa ja sieltä tirskahti päälle kunnon hömpsyt vettä. Paita ja housut kastui, märkänä naureskellen pyrähdin juoksumatolle. Siis tämä kaikkihan tapahtui varmasti näkyvimmällä paikalla, että oikein kiva homma. Vaatteet kyllä hoiti homman hienosti ja kuivui nopeaa niin kuin lapuissa oli luvattu. Niken housut oli ihan älyttömän hyvän malliset minulle. Piti ihan miehelle näyttää, kun kroppa näytti ihan normaalipainoisen kropalta jumppavaatteet päällä. En muista milloin olisi ollut niin upea olo lähtiessä jumpalle. Housuissa korkea ja napakkavyötärö, mikä on hyvä tällaiselle ”kurvikkaalle” keskivartalolle.

En ymmärrä miten en tätä rikkinäistä korkkia huomannut esimerkiksi silloin kun täytin pulloa.


Päivärutiineistä: Ensimmäisen lapsen saatuani kokeilin, kauanko päivämeikin tekeminen kestää. Koko päivä sujui paremmin, kun olin päässyt pois pyjamamoodista. Tämä tuli tänään mieleen kun lapset meni päiväunille ja mietin mistä sitä nyt päivän aloittaa. Olen aiemmin saattanut aiheesta jo kirjoittaa, mutta tässä se on ihan kuvien kera. Minusta on mukavampaa viikonloppuisinkin aamusta laittaa kasvot kuntoon, niin tulee helpommin lähdettyä päivällä kävelylle. Enkä arkisin halua olla niin sanotusti tukka pystyssä, kun mies tulee töistä kotiin.
 Ennen
ja 10 minuuttia sen jälkeen.

Näköjään tarvitsen enemmän unta :)

Tuli kiva muistutus siitä miten keventämisen aloittamista ei pitäisi lykätä. Katsoin eilen Jutta ja puolen vuoden superdieetit jakson ja siinä ollut laihduttaja ei heti alusta ollut täysillä mukana. Niin siinä kävi, että hän painoi 105kg loppupunnituksessa ja kävi mielessä, että itseäni olisi kyllä ottanut pattiin. Hänen olisi pitänyt pudottaa ”vain” 5,1kg enemmän, niin lukema olisi ollut alle 100kg. Tunti tämän toteamisen jälkeen söin itse leivän, vaikka ei ollut edes nälkä. Miksi? No siksi, koska tänään alkoi VLCD ja eilen kello oli 23:30, kun leivän söin. Se oli vielä sallittua, kun oli 30 minuuttia aikaa vuorokauden vaihtumiseen. Ei, ei näin. Arvatkaa ottiko minua sitten pattiin, kun aamulla ajattelin, että painokäyrä olisi voinut mennä alaspäin jos en olisi syönyt sitä yhtä leipää. Kevyemmän elämän voi ja pitääkin aloittaa HETI, kun siltä tuntuu.

Eilen oli aina niin ihana ystävätär katsomassa Putousta. Näilläkin on jotakin tekemistä sen kanssa, ettei paino pudonnut yhtään, karkkeja söin noin 15 kappaletta. Hyvä juttu on se, että kaikkea jäi.


 

Puntarilla käyminen yllätti. En olisi osannut odottaa täysin samaa painoa kuin viikko sitten. Olin nimittäin aika varma siitä, että paino olisi tällä kertaa enemmän. Tuli sen verran kuitenkin herkuteltua jouluna. Aika vähillä vahingoilla näyttäisin pyhistä selviävän. Tietysti olisin halunnut, että paino olisi suunnannut alaspäin, mutta olen tyytyväinen siihenkin, ettei se lähtenyt enää nousuun.Pedikyyrin paikka, saa punaiset kynnet tällä viikolla kyytiä. Kuvan värejä muokattu, että numero näkyy paremmin. Huomasin tuon epätarkkuuden vasta iltapäivästä, eikä paino enää olisi ollut sama.


 

Nyt tämä VLCD on aloitettu ja kohti ketoosia toivottavasti piakkoin. Olo on ainakin vielä oikein hyvä. Jos joillakin alkaa keitot tökkiä, niin katsokaa täältä resepteistä ohjeet miten keittoaineksista saa vähän tuhdimman aterian ja pureskeltavaa pidemmäksi aikaa.

Tästä tulee hyvä kuukausi ja upea vuosi.

P.S. Lisäsin reseptit sivulle uuden ohjeen: Nutrilett Kasvispyörykät. Samaa ohjetta voi käyttää kanapyöryköiden tekoon ja ohjetta voi soveltaa tuplaamalla jolloin saa kaksi VLCD päivä annosta, esimerkiksi lounaan ja päivällisen tehtyä valmiiksi samalla kertaa.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulukinkun punnitus


Kylläpäs on vapaa viikko mennyt nopeaa. On ollut aika helpottavaa syödä ihan mitä haluaa, eikä ole tarvinnut miettiä kaloreita. Yhtä helppoa oli viimeksi VLCD kuurilla, kun tiesi ruoan olevan pirtelö tai keitto. Tänään puntarilla käynnin jälkeen voin kuitenkin todeta, ettei jouluajan herkuttelu ollut ihan sen arvoista. Muutaman kerran ei olisi haitannut hiukan ennakkoon miettiä mihin aikaan syö ja mitä syö. Ei tämä kuitenkaan pahimmasta päästä jouluruokia mässäilyä ole ollut. Meitä kuitenkin oli useampi henkilö joulua viettämässä kuin viime vuonna ja tänä vuonna selvittiin yhdellä Julia konvehtirasialla, pienellä after eight rasialla ja pienellä vihreät kuulat rasialla. Viime vuonna määrät oli Julia rasioita kolme, after eight kaksi ja iso vihreät kuulat rasia. En tiedä miksi määrät edes muistan, johtuukohan se viime vuoden mässyttelymorkkiksesta.  Jotakin parannusta siis nyt tähänkin, eikä tätä eroa huomannut vasta kuin jälkikäteen. Joulupöydässäkin oli ruokia vähemmän kuin viimeksi, mutta tarpeeksi kaikkien mielestä.

Tontut oli käynyt tuomassa osan lahjoista jo ennakkoon yöllä.
Varpailla sai koskea lahjoihin ennen pukin tuloa
 

Joululahjaksi sain kaikkea mitä toivoinkin. Ensimmäisenä listalla oli sporttivaatteita ja niitä tulikin 4 paitaa ja kahdet housut. Olin ohjeistanut pukkia mistä pinkki Reebokin paita löytyisi, mutta sitä ei sitten ollut lahjoissa, vaan uudet pinkit housut. Kyselin miksi paitaa ei löytynyt, niin minulle ei kuulemma enää osteta mitään XL kokoista ja se oli ainut koko jäljellä. Itse olen aiemmin ostanut pinkit housut kokoa XL ja parissa jumpassa niitä onkin saanut kiskoa ylöspäin. Nyt pukki toi samat housut kokoa L ja paidatkin oli 42 tai L kokoisia, itse olisin vanhan tottumuksen mukaan ostanut liian isoja vaatteita. Hyvä pukki.
 
 
Kovasti päähän iskostettu kalorimäärät ja ateriarytmi katosivat viimeistään keskiviikkona kun lähdettiin Helsinki-Tukholma risteilylle Silja Serenadella. Ei siinä hulinassa muistanut yhtään pitää ateriarytmeistä kiinni, mutta kyllä tämä nyt alkaa taas tasaantua. Enkä yrittänytkään lomailla kiltisti, erikseen sitten sellaiset reissut. Buffet kuului meidänkin risteilyyn toisena iltana, annoskoot pysyivät hanskassa eikä ähkyä tullut.

 
Tänään nostin takaisin Nutriletit pöydälle ja tuli aamiainen korvattua vaniljapirtelöllä. Tällä hetkellä suunnitelmissa on aloittaa uusi VLCD kuuri 1.1.2013 jos vain Nutrilett ruokalähetys tulee perille siihen mennessä. Tässä muutaman päivän aikana oli vapautta jo ihan tarpeeksi, niin nyt on taas helppo siirtyä keitto –ja pirtelökuurille. Vielä kun muistelee sitä miten helppo se kolme viikkoa loppujen lopuksi viimeksi oli. En tiedä sitten olenko tällä kertaa viikon vai kolme.

 
Olihan tämä odotettavissakin, että käyrä menee nyt ylöspäin. Ei onneksi tämän enempää, ainakaan vielä. Viikon päästä näkee sitten miten suklaat on muuntautunut osaksi minua.

 
Hyvillä mielin loman jälkeen jatkan nutrausta parin päivän päästä. Tällä kertaa VLCD kuurilla on mukana pari ystävääkin. Täytyykin alkaa miettimään viimeisiä syntiruokia ja uuden vuoden lupausta huomista varten.
Railakasta loppuvuotta kaikille!