Tarkempaa tietoa keskiviikosta

Nyt on tullut levähdettyä ja adrenaliinitasokin jonkin verran laskenut. Voin siis kertoa teille kunnolla siitä keskiviikon tapahtumasta, kun ei silmät väkisin painu kiinni.

Aamu alkoi klo 04, kun nuhainen lapsukainen ei enää saanut unta tukkoisen nenän vuoksi. Parin nukutusyrityksen jälkeen avomies sanoi, että hän hoitaa lapset, niin saan nukkua. Eihän siinä enää jännitykseltä unta saanut, mutta sain levähtää. Olen saanut eräältä ystävättäreltä neuvon, että jos ei uni tule, niin makaa ja levähdä edes. Minun piti huolehtia aamunaikana vain itsestä, joten suklaapirtelön, Gerimaxin ja kahvin voimalla pakkelit kasvoille ja valitsemaan vaatteita.

 

Olin hiukan epäröivä sen suhteen, että löydänkö mitään päälle laitettavaa. Minun oli tarkoitus katsoa vaatteet jo edellisenä iltana valmiiksi, mutta se jotenkin sitten unohtui. Pettymyksiin valmistautuneena avasin vaatekaapin ja otin ensimmäisen vaihtoehdon esille. Sitten se ihme tapahtui, ensimmäiset valitsemani vaatteet sopi päälle! Hymy korvissa laskeuduin alakertaan ja kysyin mieheltäni: ”näytänkö kolmikymppiseltä äidiltä?”. Vastaukseksi tuli: ”Näytät, onko sulla sormus sormessa?”. Alkoi ihan naurattaa koko homma. Se sormuksesta utelu johtui lähinnä siitä, kun minulla oli jäänyt sormus jumpan jälkeen housujen taskuun. Oli se sormessa, vaikka meinaakin painonpudotuksen vuoksi tippua koko ajan.

Mies pakkasi lapset autoon ja esikoinen oli aivan mielissään tästä huikeasta reissusta johonkin Kamppiin mihin äiti menee töihin. Ihan perille asti he minut toimittivat ja työ sai alkaa. Ensimmäisten asioiden joukossa oli kuvan ottaminen Nutrilett facebook sivulle ja Instagramiin, arvatkaa jännittikö vielä tuossa vaiheessa aika paljon. Minä täältä Espoon rauhasta menen keskelle vilinää ja hälinää kuvattavaksi. Onneksi oli kokonaisuudessaan Nutrilett porukka niin rentoa, että nopeaa ilmapiiri tuli rennoksi ja mukavaksi.

 

Radio Novan Annika Metsäketo saapui pian paikalle ja ehdittiin pari sanaa vaihtaa. Sitten olikin jo haastattelun aika. Se oli ensimmäinen radiohaastattelu mitä koskaan olen antanut, niin olihan se erilaista kuin jutella vain kasvotusten henkilön kanssa kun siinä välissä on kapula mihin puhe suunnata. Annika oli kyllä niin rento, ettei siinä tullut mieleen Novan kuuntelijat, vaan keskittyi puhumaan hänelle. Onnistuin kuuntelemaan kysymykset ja jopa vastaamaan melkein kaikkeen mitä kysyttiin.

Seuraavaksi siinä olikin suuri huokaisu, kun haastattelu oli ohi ja pääsi juttelemaan ihmisten kanssa. Todella paljon oli sellaisia tarinoita mitä minulle on sattunut ja useilla oli kyllä tavallaan päätös tehty laihduttamisesta, mutta ei vielä ollut sitä ensimmäistä päivää tullut.

Leuat loksahti auki monesti kun näytin painokäyrää ja kerroin miten marraskuusta alkaen on 13 kiloa häipynyt kehosta. Itselläni oli välillä epärealistinen olotila, kun piti sanoa painavansa seitsemällä alkavan luvun, eikä enää heilu siellä 89-90kg välillä. Tästä painosta on kuitenkin pitkä matka sataan kiloon, mutta marraskuussa tilanne oli vielä vähän toinen.

Toisenlainen vaakanäkymä. Kotona ei ole piuhaa, desinfiointiainetta, lappusia ja ohjetaulua nenän edessä. Sunnuntaipunnitus voi tällaisen jälkeen tuntua arkiselta.

 

Oli aivan huikeaa tavata myös Hanna Partanen. Olin televisiosta saanut vähän vakavan kuvan hänestä, mutta edessäni olikin kaunis naureskelevainen nainen jolla oli ruoka-asiat täysin hanskassa. Jos olisin kehdannut, olisin kysellyt häneltä asioita laidasta laitaan, mutta nyt ei ollut minun aika, vaan muiden ihmisten.

Mukavaan kun teistä osa pääsi paikan päällä käymään! Kauheasti tsemppiä teille sinne haasteisiin ja muistetaan tosiaan se, että itse me ollaan tästä omasta vartalosta päivän päätteeksi vastuussa. Nyt on Rankat Rajoitukset ja kohta on Kevyenä Kivaa :)

Siinä tuli häärättyä patukoita pätkimässä, smoothie maistiaisia kaatamassa, täyttämässä hyllyjä ja siis ihan mitä tahansa siinä tilanne vaatikaan tekemään. Monet meistä olivat sitä mieltä, että aika meni ihan älyttömän nopeaa ja niin se menikin, liian nopeaa. Oli sovittu, että olen paikalla 11-18 ja ihan puun takaa minulle kerrottiin ennen kuutta, että voin lähteä. En minä siitä raskinut mihinkään heti lähteä, vaan täytin hyllyt vielä ennen lähtöä. Oli oikeasti aika haikea lähteä siitä pois, kun oli ollut niin mahtavia ihmisiä päivän aikana minulle juttelemassa. Osa minusta toivoi, että muutama heistä olisi tullut vielä takaisin ja kertonut miten tänään oli se päivä kun he aloittavat elämäntyylin keventämisen.

Mies tuli hakemaan minua Tennispalatsin edestä ja meillä oli vähän keskustelua puhelimessa siitä mihin päin pitää lähteä ja khöm… siis hän sanoi sitten, että seuraa poliisiautoja. Siis aivan niin, katselin mihin poliisiautot vilkut päällä menevät ja siinähän se mies nökötti autossa lasten kanssa. Onneksi poliisit olivat noutamassa ravintolasta äänekkäämpää asiakasta, eikä ollut paikalla perheeni takia. Piti välittömästi pussata lapset ja tehdä poskisilittelyt, ikävä ehti päivän aikana tulla. Etupenkille istahdettua sain käteeni kylmän vesipullon sporttikorkilla. Taisi jollakin olla ikävä myös minua.

Kaiken kaikkiaan oli ihana päivä ja huomasin miten monet huomasivat itse mitä pitää tehdä, kun he vain sanoivat sen ensin ääneen.

Kiitos kaikille mukana ja ajatuksissa olleille! Ja suuri kiitos Nutrilett, kun sain olla mukana.

Näillä eväillä on miellyttävä jatkaa huomiseen. VLCD päivä numero 12 alkakoot huomenna suklaapirtelöllä ja hymyllä.

Tässä on kaikki mitä on jäljellä 3 viikon kuurista