Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Pirtelöperjantai


Kylläpä on päivät nutraillessa hurahtanut ohi. Pariin jumppaan tuli ehdittyä, tänään viimeksi pääsin naperon kanssa ja sitten salin puolella kaverin kanssa. Hölkkäämiseen olen nyt rakastunut, juoksumatolla kului taas 20 minuuttia. Ei ole tietoakaan mistään heikkoudesta, mutta kovasti yritän itselleni muistutella sitä todellista kalorimäärää mitä tästä ravinnosta saa. Toisaalta ei tässä sykkeet heittele siitä mitä ne ennen nutrausta on ollut, niin omaa vointia seuraamallahan sen tietää parhaiten mitä voi tehdä.

Eilinen 10min hölkkäkäyrä
 

Naperon kanssa lauleskeltiin ”meidän biisiä” koko 12km matka jumpaan Jari Sillanpää – Olen luonasi aina

En ole vaa’alla käynyt koko viikkona, koska olen aika varma siitä, ettei siellä mitään kamalan suurta muutosta ole tapahtunut. Olo on kyllä hyvä ja kevyt, mutta olen edelleen aika vakuuttunut siitä, että ne joulusuklaat tuolla reiden takana väijyy. Lisäksi nesteet minulla oli jo vauhdissa ennen VLCD:n aloittamista, niin siitäkään syystä en usko älyttömiin tuloksiin. Jos edes kilon tiputtaisin, niin olisin tyytyväinen. Sunnuntaina sitten näkee millaista käyrää pääsee piirtämään. Lisäksi minua kyllä ilostuttaa suunnattomasti nähdä muiden onnistumisia, että omat kilot jää vähän taka-alalle.

Ensimmäistä kertaa elämäni aikana kuulin sellaisesta asiasta, että yhtä rasvakiloa kohti pitäisi kuluttaa noin 7000kcal. Ostin sykevyön kesällä ja siitä lähtien olen melkein kaikki liikunnat sinne lisännyt ja niiden lukemien mukaan vain noin neljä kiloa on pudonnut liikunnalla. Onhan sekin nyt jotain, mutta näiden nutraustulosten jälkeen näyttää muka pieneltä tuo neljä kiloa. Eiköhän se urheilu ole enemmänkin tukemaan laihdutusta ja tekemään muuta hyvää kropalle ja mielelle. Ruokavaliomuutokset pelaavat suurta osaa siinä, ettei ainakaan lisäkiloja tule.

Olen kirjoitellut kiloklubi keskustelupalstalla muiden nutraajien kanssa ja eilen iski yhtäkkiä mieleen totuus siitä, että minähän olen tosiaan pudottanut jo ainakin 11kg nutraamalla. Jostain syystä ajattelen monesti sitä suurta painonpudotustavoitetta mikä on vielä ainakin kahdeksan kilon päässä. Minun pitää katsoa taaksepäin nähdä se, että tässä on pari kuukautta vierähtänyt ja paino pudonnut jo 11kg, tuo kahdeksan kiloa ei enää ole juuri mikään haaste. Lisäksi tälle toiselle VLCD:lle kuurille rupesin sillä mielin, että saisin painon nopeaa sinne normaaliin painoindeksiin ja sinne pääsen jo neljän kilon päästä.

VLCD:lle olen ollut uskollinen. Pirtelöitä, lettuja ja pyöryköitä on tullut syötyä muutamien kasvisten kera , eikä enää nälkä ole vaivannut moneen päivään. Tänään olen juonut pelkästään pirtelöitä ja syönyt pari kaalinlehteä. Ihmeellisintä tässä on, että ei edes lihastreenien jälkeen ole paikat jumissa, kun on tällä VLCD:llä.

En tiedä että onko oikotietä onneen, omalla kohdallani on vaikeaa nyt sanoa, koska en voi nähdä tulevaisuutta. Voin kuitenkin sen verran sanoa, että tänään olen onnellisempi kuin eilen. Eilen olin taas huomattavasti onnellisempi kuin silloin ennen laihduttamisen aloittamista. Näyttää tämä nutraaminen nimittäin herättävän aika paljon mielipiteitä ja joistakin kommenteista tulee itselleni sellainen olo miten ei missään nimessä haluta muiden onnistuvan laihdutuksessa. Jos elämässänne on epäilijöitä, niin kehottakaa tulemaan tänne blogiini katsomaan painokäyrää. Oli kyse sitten kahden tai kahdenkymmenen kilon pudottamisesta, niin muistakaa hoikistujat rakastaa ja arvostaa itseänne sen verran, että sen painon myös pudotatte.

Mitä sitten tulee siihen ketoosiin, niin kyllä se on nutraamalla mahdollista nyt omin silmin todistettuna Ketostix liuskoja käyttäen. Lääketieteellistä syytä sille en nyt osaa kertoa, koska hiilihydraatteja tulee päivässä noin 70g Nutrilett tuotteista ja olen syönyt lisäksi kasviksia.  Ketoositaso on matala. Järjellä ajateltuna eivät samat hiilihydraattirajat koske niitä jotka nutraavat, kun energiasaanti on niin pientä. Toinen tilanne on sellaisilla laihdutuskeinoilla missä syödään oikeaa ruokaakin, kun sitä energiaa tulee muutenkin, niin kroppa ei niin tehokkaasti käytä kaikkea energiaa. En siis voi tästä virallista kantaa sanoa, mutta oma näkemys olisi tällainen.

Lauantaille on luvassa myöhäistä leffailtaa, onneksi sellaisessa seurassa joka ymmärtää tätä nutraustouhua. En usko kauheiden houkutusten tulevan viikonlopun myötä, sillä onhan tämä jo tuttua juttua viime VLCD:ltä. Onneksi ei tarvitse käydä missään juhlissa tai leffateatterissa, toisaalta menipä se laivalla käyminenkin aika kiltisti, on tässä jo tullut paljon opittua kevyestä elämästä.

Nutrilett sivulle kannattaa muuten rekisteröityä ja valita oma painonpudotus ohjelma. Sieltä tulee aika hyviä vinkkiposteja sitten sähköpostiin. Esimerkiksi tietoa siitä mitä voi syödä nutrilett tuotteiden lisäksi. Sitä sallittujen ruoka-aineiden listaa edelleen keräilen, tässä uusin versio
Herkkusieniä, tomaattia, porkkanaa, kurkkua, valkokaalia, herneitä, selleriä, parsakaalia, kukkakaalia, chili, valkosipuli, yrtit, mausteet, sitruuna, lime, sipuli, balsamietikka, kesäkurpitsa

Toivon kaikille erittäin helppoa viikonloppua, sunnuntaina puntarille! J