Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutoskuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutoskuva. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Juoksua, juoksua! Tsemppiä, tsemppiä!

Treeniviikko sujui melko moitteettomasti.
Parin kilometrin heittoja oli matkoissa, miinusta tai plussaa, niin saldoksi tuli tuo 80km tai oikeastaan vähän yli.

Tuolla juoksumäärällä tuli jo selväksi mihin kohti jaloissa tulee rakot. Rupesin nauttimaan iltajuoksuista koko ajan enemmän. Tuli vain todettua monta kertaa ettei se ihan seksikkäinlaji ole. Proteiiniannokset muutamasta hyttysestä, juoksijanvarpaat on jo hankittuna ja hiki virtasi. Tietyöalueilla ei valot toimineet, niin epätasaisessa maastossa oli omat haasteensa ja kiljumiset.

Mielessä alkoi pyöriä ripsienpidennykset.. Maratonin aikana kun ei pysy todennäköisesti mikään meikki, niin olisi kiva kuitenkin ihmiseltä näyttää. En voi nyt jättää paria treenipäivää väliin, mitä ripsien laittamisen jälkeen pitäisi olla hikoilematta. Taitaa sitten mennä kestovärjäyksen puolelle.

Pari kertaa ripset on laitettu 88 Bubbles liikkeellä Hannan toimesta. Ammattimeikkaajat on ihmetelleet miten on niin hyvin laitetut ripset, niin kyllä se Hanna sillon hommansa osaa! :) Kuvia ripsistä ja kynsistä

Bloginlukijat saavat tuolta muuten alennusta:
-20% ensimmäisestä käynnistä
-10% seuraavista
Jos sinua kiinostaa saada uudet kynnet tai ripset, niin rimpauta Hannalle!
044 015 5775


Treenikertoja rupesi viikolla olemaan jo sen verran, että loppui pökät kesken.
Jos tässä ennen maratonia vielä pyörähtäisi ostoksilla tulevaa kesää varten. Haluan ostaa kunnon urheiluliivit, kun 42km matka voi jo tuntua kropassa.Todennäköisesti Shock Absorberit lähtee mukaan. Kertokaa, jos tiedossa on parempi vaihtoehto.


Esittelyssä vuoden 2006 treenihousut


Freedooooom 


Reilu tunti myöhemmin

Perjantain juoksu hurahti Kirkkonummella. 
Sykevyö ei valitettavasti pysynyt menossa mukana.

Tuleva viikko näyttää tällaiselta


Toinen vapaa jää kyllä väliin, kun tämän aikataulun mukaisesti maraton olisi sunnuntaina, mutta sehän on lauantaina.

Pahoittelen, kun tällä viikolla on vastauksissa ollut viivettä. Treenaaminen on vienyt "tietokoneaikaa", mutta vastaan kyllä kaikille ja parin viikon päästä tämä helpottaa.

Eniten kysellään sitä miten pääsisi alkuun elämäntapamuutoksessa, kun läskit inhottaa. Useassa viestissä on myös maininta siitä, että on taas aloittamassa urakkaa. Tuollaisessa tilanteessa kehottaisin aivan aluksi miettimään miksi nuo aiemmat keinot eivät toimineet ja miksi kilot tuli takaisin. 

Sen jälkeen kannattaa pyyhkiä epäonnistumiset mielestä ja tehdä tarpeeksi vahva päätös siitä, että tällä kertaa on se viimeinen kerta.

Kirjoita ylös mistä ylimääräiset kalorit tulevat ja sitten päätät miten niiltä vältyt. Niin ärsyttävältä kuin se saattaa kuulostaakin: syö vähemmän kuin mitä kulutat. Jos ei ole valmis tinkimään saaduista kaloreista, niin sitten pitää kroppaa liikuttaa sen verran, että määrä tasoittuu.

 Jos kyseessä on suurempi urakka, niin kannattaa se lohkoa pienempiin osioihin.




 Laihdutustapoja on monia. Minulla tilanne oli tuo kuopassa oleminen ja sitten löytyi VLCD:stä tikapuut.


Liikkumaan kannattaa alkaa jo tänään!
Koskaan ei voi tavoittaa haluamaansa olotilaa, jos ei sitä kohti ala tekemään töitä.


En koskaan olisi saanut vaakajalkaprässissä koko pinkkaa 250kg irti, jos en olisi sen eteen tehnyt töitä ja vaatinut itseltäni joka kerta enemmän sisukkuutta.

Tämä projekti on vielä kesken. Näin oli asiat toukokuussa, matka jatkuu edelleen ja tammikuussa on taas astetta tiukemmin asiat ;)


On tuohonkin töitä tehty, jos vertaa tähän:

Elokuu 2012

Toisenlaiset on nyt tavat ja ne asiat mitkä saa iloiseksi. Nykyään on sulosointuja korville, kun lapset pyytää saada kurkkutikkuja tai pähkinöitä. Uskomatonta miten paljon lapset peilaa käyttäytymistä. Karkkeja ei syödä, kun niitä ei kaapeissa tarvitse olla.

Voin vain kertoa, että kannatti tehdä päätös muutoksesta. Nykyään rakastan elämää.
Aloitus voi tuntua rankalta, mutta kaikki on mahdollista! 

Minkälainen sinä haluat oikeasti olla?



Minun päätös on tehdä vielä tänä iltana 300 vatsalihasliikettä.


Päättäväistä viikkoa lukijat! :)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Muutoksia, muutoksia ja muutoksia


Helmikuussa starttasi tähän mennessä pisimmät muutosprojektit joissa olen ollut mukana valmentajan roolissa. 
Alkuvuodesta Axellus etsi Vuoden Nutraaja –kilpailijoita ja 
valinta osui Annin, Katjan ja Ninan kohdalle.

 
Ensimmäisestä tapaamisesta lähtien oli selvää, että naurua ei meiltä ainakaan tule puuttumaan tulevien kuukausien aikana! 
Uskomaton onni, että sattuikin niin pirteitä, avoimia ja sydämellisiä ihmisiä. Oli niin loistavia hakemuksia, että oli aivan kamalaa tehdä loppukarsintaa hakijoiden kesken, tästä porukasta kuitenkin tuli se lopullinen 

Team Sunny <3

Helmikuusta kesäkuuhun mennessä ovat neidot muuttuneet niin valtavasti, että olen aivan sanaton heidän motivaatiosta ja siitä tahdonvoiman määrästä mitä heistä hehkuu. 

Tuntuu aivan kuin nyt viime kuvauksissa olisi tavannut näiden kilpailijoiden kaksoissisaret. Mikään ei ole valmentajalle niin hienoa, kuin treenattavat jotka haluavat liikkua ja etsivät vielä itselle sopivimmat liikuntamuodot omatoimisesti. Kenkä ei ole kulunut takapuolelle potkimisesta :)

Onneksi matka jatkuu edelleen lokakuuhun saakka. I love me –messuilla paljastetaan kisanvoittaja. Kilomääriä ei tässä kisassa tuijoteta, vaan sitä miten on kisanaikana onnistunut elämäntapamuutoksessa kokonaisvaltaisesti. Kaikille heille toivon voittoa, vaikka mahdollista se ei olekaan. Uskon kuitenkin kaikkien tuntevan jo itsensä voittamisen tunnetta siitä, että on näin upeasti onnistunut muuttamaan kroppaa, mieltä, tottumuksia ja oikeastaan melkein koko elämäänsä.

On ollut mielenkiintoista seurata tänä aikana myös millaisia kommentteja he ovat saaneet osakseen. Useita negatiivisia kommentteja, jopa uskomattoman useita on tänä aikana tullut. Itse kohtasin samaa ennakkoasennetta 2012 vuoden lopussa, kun kerroin alkavani tekemään muutosta oman elämäni suhteen. 

Toivoisinkin, että he joita ”ärsyttää ja tärsyttää” toisten onnistuminen miettisivät sitä, että mitä siellä taustalla voi oikeasti olla. Miksi toisen elämänmuuttaminen parempaan tuo niin negatiivisia tunteita itselle?

Sen vaan sanon, että tuolta on kuoriutunut ja kuoriutuu edelleen niin vahvoja perhosia, että oksat pois! 
Kolme erilaista tarinaa, joista jokainen on täydellinen onnistuminen hänelle itselleen. 

Pakostakin tulee mieleen omat tunteet silloin, kuin vihdoin pääse eroon 20 kilosta puolessavuodessa. Se tunne, kun oli ylittänyt itsensä ja huomannut ettei ole pakko olla sellainen minä muut sinut näkee ja vakuuttelee sinun olevan. 

Tässä parhaimpia muistoja negatiivareista oman laihdutuksen aikana

Alussa: Painonpudotus ei tule onnistumaan
Alkuvaiheissa: Kilot tulee muuten sitten tuplana takaisin
Keskivaiheessa: ..Niin siis miten sinä painon pudotitkaan? En sillä, että itse haluaisin…
Loppumetreillä: Nyt on liikaa painoa jo pudonnut (2kg ennen maalia). Nythän sinä voit syödä jo ihan mitä haluat!
Lopussa: Kuka tahansa sen painon voi pudottaa, mutta ei sitä saa pidettyä poissa

Ja sitten se paras: Läski olet vieläkin.

Hetken purin hammasta… Tuohon puoleen vuoteen kun mahtui paljon tilanteita, jolloin piti itsekuria olla ja liikunta ei joka kerta ollut vain todella mukavaa. Onneksi ajatus siitä miksi tämän koko jutun edes teki tuli mieleen: itseni ja läheisteni vuoksi.

Sen vaan olen huomannut, että nyt tässä vuoden on yrittänyt pohtia mitä oikein haluaisi, millainen kroppa olisi hyvä, mikä liikkumismuoto olisi hyvä minulle jne. Niin oikeastaan olen huomannut, että asioita ei tapahdu, koska minulla on tällaisena hyvä olla. 

Ennen sitä teki jokaisesta jumpasta sports tracker merkinnän,
nykyään liikunta kuuluu joka päivään, että sitä ei enää edes merkkaa mihinkään. 
Kiva lisähän tuollaiset applarit ja värpäkkeet kuitenkin on.
Otankin sykevyötä uudestaan käyttöön maratontreenauksessa.
Jos voi joka ilta mennä tyytyväisenä nukkumaan, niin sittenhän muutoksia ei tarvitse.

Jos tilanne taas on toinen, voi tehdä ratkaisuja sen eteen, että seuraava ilta on miellyttävämpi.

Se mihin olen jo pitkään pyrkinyt, ei ole suoranaisesti siihen yhteydessä miltä kroppa näyttää, vaan mitä liikuntaa haluan harrastaa. 

Pari puolimaratonia takana, kokonainen edessä ja tunne miten haluaisin kokeilla kuinka pitkään sitä oikeastaan voisikaan juosta jos ei olisi aikarajoitetta. Run Forrest, Run! :D

Kaveri tokaisi, että jos minulla sitten on pitkänmatkan juoksuun sopivat geenit. Enpä koskaan asiaa ole ajatellut. Ala-asteella pari kultamitalia tuli 60m & 100m juoksusta koulussa, niin sitä sitten kerran vuodessa tuli vain spurtattua.

Tästä voi olla montaa eri mieltä

Jotain kehitystä on jo näkynyt ajatusmallissa, kun ensimmäisellä puolikkaalla olin aika poikki 17km kohdalla, mutta toisella kerralla mietin saman kilometrikyltin kohdalla sitä, että miten vähä enää onkaan jäljellä.

Ilmava olo molempien juoksujen maaliviivalla

Näyttää siltä, että takana venytellään ennen maaliviivaa :D


Arkifaktoja
Töiden jälkeen nukkumaan klo 23. Klo 5:30 herätys edesauttaa siihen, että voin juosta kaksi tuntia aamuisin. Joinakin iltoina taas mahdollisuus juosta on klo 20 jälkeen, vaan minulla menee kyllä pitkään unimaille pääseminen, jos vedän kunnon adrenaliinipiikit klo 22 jälkeen.

Ystävä totesi, että miksi en juokse päivällä.. Kaksi lasta hitusen vaikeuttaa hommaa, ei paljon sellaisen 38kg verran tai sitten reaktionopeutta pääsee testaamaan, kun esikoisen laittaa pyörän päälle. Kaikki on kuitenkin mahdollista ja tuollaisia lenkkejä on tehtykin.

Salilla haluan käydä, mutta suuret lihakset on jostain syystä nyt jäänyt tavoitteista toiselle sijalle. Sali aukeaa 6:30 ja ehdin arkiaamuisin tehdä tunnin treenin. Toinen vaihtoehto on sitten mennä lapsiparkin kellonaikojen mukaan ja toivoa ettei lapset olisi kipeänä.

Keinoja löytyy aina, jos vain motivaatio on takaraivossa

Jumpassa pääsin käymään taas ja oli äärettömän iloinen fiilis, kun pääsi useampaan jumppaan peräkkäin! Lapsiparkin hoitoaika on 1,5h, joten se on sitten yksi jumppa kerrallaan.

Negatiivista kommenttia on tullut myös tämän ”uuden”, eli nykyään ihan tavallisen elämän myötä. Kerran harmittelin sitä miten harmittaa tuo kahdesta tunnista 1,5 tuntiin hoitoajan tippuminen. Puolituttu kommentoi miten se on kamalan pitkä aika lapselle olla siellä hoidossa 2 tuntia! Hänen mielestään oli itsekästä äidiltä haluta harrastaa liikuntaa kaksi tuntia kerrallaan. 

En tälle henkilölle kuitenkaan halunnut alkaa selittämään sitä, miten tämä kuitenkin on osa minun työtä. Se, että tässä olen Axelluksen kanssa tehnyt yhteistyötä vuodesta 2012, on tuonut sen mahdollisuuden, että teen töitä kotona ja salilla. Toinen vaihtoehto on, että olisin mennyt ajat sitten takaisin toimistotyöhön ja lapset olisivat hoidossa klo 7:30-16:30…

Tuossa äitiysasiassakin olen tullut siihen lopputulokseen, että jokainen äiti on omalleen lapselleen se paras äiti, jos vain tekee parhaansa ja ne päätökset mitkä uskoo olevan oikein.

Kotona tehdään monesti lasten kanssa Namaste Joogaa, liikuntaleikkejä ja muuten vaan kuntopiireillään. Lasten kanssa liikkuminen kannattaa

Liikunnasta saa lisää energiaa. Nyt olemassa olevilla energioilla voi tehdä sen, että etsii ajan milloin pääsee liikkumaan sen ensimmäisen kerran.

Tärkein asia mitä 2013 vuonna oli, että uskoin itseeni sen verran, että aloin liikkua. Pää oli niin täynnä kaikkia sääntöjä ja suosituksia, että arkailin liikkumista sitten missään muodossa. Entä jos sen tekeekin väärin? 

Rupesin kuuntelemaan omaa kroppaa, pikkuhiljaa tuli itseluottamusta, ammattitaitoa ja nykyään en pidä yhtään ihmeellisenä sitä, että joka päivä liikkuisi. Useampi jumppa ei ihmetytä yhtään, kun aikoinaan sai kauhisteluja siitä miten kävi kolmessa jumpassa kahden päivän aikana.

Tämä pitkä kirjoitus sai kipinän siitä, kun luin pitkästä aikaa erään henkilön viestin siitä miten aloittaa useamman kymmenen kilon pudotusprojektia. Positiivisuus paistoi tekstistä läpi ja kysymykset oli aivan niitä samoja mitä itsellä ja monilla muilla aloittaessa oli. 

Jos se minusta on vain kiinni, niin tulen aina auttamaan mahdollisuuksieni mukaan elämäntapamuutoksissa heitä jotka apua pyytävät. Tämän vasta starttaajan innostamana teen tänne blogiin uuden välilehden mistä pääsee helposti lukemaan pääjutut laihdutusprojektistani. Näin pääsevät tähän urheilujunaan sitten helpommin mukaan.

Kiitos jo mukana oleville lukijoille ja tervetuloa uudet lukijat.

Teidän vuoksi on ihanaa kirjoitella rakkaudesta urheiluun ja tasapainoisen elämän etsimismatkasta <3

Tavotteiden etsintä jatkuu.
Ei tuo pitkänmatkanjuoksijan kroppa paha olis…

Värikästä Juhannusta kaikille! :)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Muutoksia ilmassa

Ei sitä voi kyllä kieltää, että ystävät on elämän kantava voima.
Vietin viime viikon melkein kokonaan upeiden naisten seurassa. 
Nyt on kyllä nyt suu kipeänä hymyilemisestä ja aivot levänneenä siitä ajatustenvirrasta mitä tapahtui.


Vihdoinkin perillä! Reissua odotettu yli puoli vuotta!

Näissä maisemissa saatiin liikkua

Seuraavana päivänä aamulenkillä vielä upeampi ilma

Minun reippaat lompsijat <3 

Nähtiin poika!

Sain uuden ammatin

Vappupäivänä oli rinteissä hiljaisempaa

Upeita maisemia pääsi taas ihastelemaan.
Mielenrauhaa.

Timantteja paljunpatiolla

Joskus vielä pilkkimään

Se siitä reissusta! Oli aivan parasta aikaa taas, kiitos kaikille matkakumppaineille! <3

Meillä alkoi Nutraajat sivulla Nutrataan Kropat Rantakuntoon -kampanja maanantaina. 
Rupesin miettimään, että miten kaikkia voisi vielä enemmän kannustaa.
Tad-daa! Omilla vanhoilla valokuvilla tietenkin.
Noloa, mutta kannustavaa.

Kipinää tuli myös siitä miten ystävien kanssa paljon puhuimme siitä miten sitä vain lykkää muutoksia, eikä elä sellaista elämää mitä todella haluaisi. Rupesin selailemaan vanhoja valokuvia ja kyllä tuli mieleen sellaisia aikoja, kun ei edes ystäville voinut antaa sellaista seuraa kuin mitä halusi.

Tässä kuvakooste vuosilta 2009-2014 ja minusta kyllä silmistä päätelle näyttää, 
että olen tänä vuonna enemmän elossa kuin pitkiin aikoihin! :)

2009

2010

2011

2012
Nutrilett saapui kuvioihin ja päätös muutoksesta.

2013
 2014
Laihtumisen ja varsinkin urheiluun rakastumisen myötä minusta on tullut iloinen oma itseni ja energisempi, kuin ikinä. 
Virtaa riittää välillä kuin pienessä kylässä ja pystyn taas pitämään kunnolla ystävyyssuhteita yllä.

Jos nyt siis mietit elämääsi muutosta, niin puntaroi miksi. Ei kaikkien tarvitse samalta näyttää ja tärkeintä on vain löytää se oma sopiva koko ja se elämä mitä voi rakastaa. Kun nuo asiat löytää, niin voi todellakin sanoa rakastavansa elämää.

2012 en jaksanut hattua juhlia, mutta 2014 se onnistui energialla ystävien seurassa!

Ajatusten jakaminen on aina ihanaa, jos ei sopivaa ihmistä ympärillä ole, niin minulle saa laittaa aina viestiä. 
Facebookissa liikun Nutraajat sivulla ja Kurvit Kunnossa sivulta lähettämät viestit tulevat vain minulle. 
Et siis ole yksin ajatustesi kanssa <3 :)

KIITOS ystävät! Oli upea reissu!

Ainiin, tämä oli puntariblogi! :D


Kunhan pysyy alle 70kg, niin olen tyytyväinen! Ihana elämä! :)

Protein Shape TV-mainos on nyt livenä ja näinhän se kuvas meni: Sporttikuvaukset Kööpenhaminassa ja puntaria


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Huh! Tulin takaisin!

Kauemman aikaa tuntunut ettei ihan ole oma itsensä, kun ei meinannut treenirytmistä saada kiinni. 
Kaikenlaisia liikuntakieltoja, reissaamista, flunssanpoikasta ja muuta ollut liian lyhyellä aikataululla.

Nyt kuitenkin vihdoinkin! I am back!
Olo oli kuin vasemmalla muutaman viikon, vaan pääsiäisen aikana löytyi taas fiilis.
Pääsiäinen 2010 & Pääsiäinen 2014

Uudessa kuvassa ei korvia ole päässä, niin eihän tässä voi olla varma onko sama henkilö kyseessä :D

Tuossa oli ennen pääsiäistä tyttöjenreissu pohjoiseen

Viime kirjoituksessa mainitsin siitä "Rocky-mäestä". Tämä oli tosi tiukka mäki aikoinaan. 
Espoossa tämä sanotaan varmaan nyppyläksi.

Pitkä ajomatka kotiin, mutta reissut on kyllä nykyään miljoona kertaa helpompia.
Varsinkin, kun apukuski tuli viereen.

Parhaat tuliaiset: Mummun mustikat <3

Postia oli tullut reissun aikana

Ei oikein päässyt treenifiilikseen "jämävaatteistä".
Tuollainen on se tunne, kun ei ole puhtaana ne vaatteet jotka haluaisi päälle.

Ihan OK treeni silti: matolla vähän alle 10km juoksu kohtuu vauhdilla - 1 tunti

Näitä klo 5:45 herätyksiä.
Meikillä parempaa fiilistä

Treenin jälkeen silti vakavana

Vaan tämä vähän piristi! 
Pakaraa alkaa näkymään! :)

Siitä tuli ihan niin hyvälle tuulelle, että päätin pääsiäisenä kokeilla jotain uutta.





TAD-DAA! :D Söin yhden, oli hyvä.

En ole kummoinen kokki, mutta ajattelin ettei sellaiseksi voi tullakaan, ellei sitten ala vain ruokia tekemään.
Lammas onnistui aivan täydellisesti. 

Sitten oli taas reissun vuoro upeassa seurassa.
Hymy korvissa jo alkulaineilla, kun taas sai aivan superpersoona ystäväpiiriin <3

Onneksi en laittanut toppatakkia päälle!

Tallinnassa ihmiset näyttää syövän katolla

Luottettavaa hammashoitoa

Awwww, tekstiilikaksoset lähteny reissuun <3 :D

Ystävillä oli "tehtävä sormus"

Tuonne olisi voinut jättää rahaa

Sitten taas potkulautailemassa Suomessa
Yllättävän raskasta touhua

Treenit taas vauhtiin!

Just joo, vasen on sitten isompi, kuin oikea. Kasvotkin sen mukaiset :D
.

Crosstrainerillä tulee luettua Tiede-lehteä

Ja naistenlehtiä. Tätä väitettä en kyllä allekirjoita

Toinen mikä on aivan parasta crosstrainerillä on katsoa sellaisia sarjoja kuten Nashville kännykällä. Se tulee arkisin aika myöhään ja pari kertaa miettinyt, että jaksaako sitä edes katsoa. Nyt ei tarvitse miettiä, kun sen voi katsoa milloin haluaa ja liikkua samalla! :)

Pitää myös lukea ohjeita mitä sitä kannattaa ennen ja jälkeen puolimaratonin tehdä

 Tämän piti olla puntariblogi! Niin katsokaas!

Muutama kunnon aerobinentreeni ja pari pirtelöpäivää teki ihmeitä.
Tämä menee kyllä nyt jo tosi tiukoille, mutta se saattaa olla että tuonne 65kg pääseekin.
Ainakin alle 70kg tulee olemaan, niin tässä on jo ihan ok tilanne :)

Postimies kävi pimpottelemassa


Työjuttuja sen verran, että TV-mainos alkaa pyörimään ensi viikolla ja kampanjaa on reilun viikon päästä.
Päästään taas yhdessä spurttaileen! :)



Tänään sain kuulla myös, että syksylle on suunnitteilla myös kampanja. Pidetään peukut pystyssä, että se toteutuu!


Viikon päästä taas reissuun upeiden jumalattarien kanssa. Elämä on nyt just oikein kivaa.
Fantastista viikkoa teille kaikille ja hymyä jokaiseen päivään! :)


Kesä tulee, niin mennään sitten pitkästä aikaa Cheekillä.
Ihanaa olla takaisin - Kuka muu muka?!