Joskus on haasteellista pitää ateriarytmistä kiinni ja päästä treeneihin
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MeeGo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MeeGo. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 28. elokuuta 2013
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Hemmottelun tarpeessa uutta viikkoa kohti
Se on sitten
laskiaissunnuntai ja täällä on aivan unohtunut pullat, mäkeen kyllä päästiin.
Tiistaina oli Runebergin päivä ja sen päivän ohitin myös ihan ilman herkkuja.
Tiedostin kyllä kaupassa käydessä, että siellä paljon on laskiaispullia ja Runebergin
torttuja tarjolla. Hyvin kuitenkin jo onnistuu se, ettei aina tarvitse tehdä niin
kuin ennen olisi ihan tavan vuoksi vain tehnyt.
Perjantaina oli tullut
jumpan aikana taas Nutrilett-lähetys. Nyt on pitkäksi aikaa aamut pelastettu.
Pyysin myös Start Now -paketin, koska haluan johonkin väliin taas irtautumisen
tavallisesta ruoasta ja oikeastaan minua kiinnostaa miten hyvin tuo paketti
toimii nyt kun on normaalipainossa. Aikaisemmin paketilla putosi useampi kilo.
Olen katsonut tuota
Jutta ja puolen vuoden superdieetit –ohjelmaa ja siinä on sellainen järkäle
Bull joka sanoi pari jaksoa sitten yhden asian mikä kyllä meni perille.
Jaksossa siis aina yksi laihduttaja joka punnitaan alussa, puolivälissä ja
lopussa, laihdutus aika on puolivuotta. Kyseisessä jaksossa oli laihduttaja
kaukana tavoitteestaan puolenvälin punnituksessa, niin Bull kommentoi, että on
ihan turhaa itkeä tässä vaiheessa, kun on tehnyt itse tietoisen valinnan
aikaisemmin olla liikkumatta. En nyt sanasta sanaan muista mitkä hänen
sanavalintansa olivat, mutta viesti oli sama. Laihduttaja itsekin myönsi että
hänellä oli jäänyt aamulla aerobiset liikkumiset väliin. Arvatkaa kahdesti kuka
tuon kyseisen jakson jälkeen lähti sitten kolmena seuraavana aamuna kiltisti
salille? Tällä viikolla tuosta syystä paloi liikuntaan 2172kcal.
Tuo Bullin toteamus
tietoisesta valinnasta on tullut esille jo monta, monta, monta kertaa ja
tottahan se on: itse tässä on vastuussa siitä mitä tuloksia tulee aikaan. Minä
tein tietoisen valinnan maanantaina ja tiistaina etten mennyt salille. Kipeää
lasta ei lapsiparkkiin voi viedä, mutta illalla olisi ollut vielä pari tuntia
aikaa hyvään liikkumiseen tai sitten olisi voinut tehdä kotona jotain.
Tietoinen valinta siis, mistä johtuen ei tullut hyvää tulosta
painonpudotuksessa tänään.
Perjantai
SELITYS: Perjantaina meni ruokailurytmi aivan prinkkalalleen, kun olin koko aamupäivän salilla.
SELITYS: Perjantaina meni ruokailurytmi aivan prinkkalalleen, kun olin koko aamupäivän salilla.
FAKTA: Olisin voinut varautua paremmin ottamalla eväät
mukaan.
SELITYS: Söin heti
päästyäni kotiin raskaan lämpimän ruoan mitä ei edes tehnyt mieli, kun se olisi
muuten mennyt roskiin
FAKTA: Ruoan olisi voinut pakastaa
FAKTA: Ruoan olisi voinut pakastaa
SELITYS: Söin siitä
tunnin päästä Tacoja, koska muukin perhe söi (itse asiassa söin kolme)
FAKTA: Olisin voinut syödä salaattia tai vain yhden tacon
FAKTA: Olisin voinut syödä salaattia tai vain yhden tacon
Siis niin idioottimaista syödä quesadillan jälkeen tacoja niin nopeaa, että ne voi vielä mahassa huudella toisilleen "Hola!". Nuo kaikki asiat tekivät
sen, että perjantain jälkeen ruoka on lähinnä kuvottanut. Lauantain
ruokasaldoksi jäi surkeat 900kcal. On kyllä pientä flunssaa ilmassa, mutta ei
täysin sen piikkiin voi laittaa sitä ettei ruoka vain maistu.
Eilen ajattelin
vielä, että juon oikein kunnolla vettä, niin saa kroppaan vauhtia ja tulee hyvä
punnitus tulos. Vielä mitä! Vettä kyllä sai juoda, mutta ei se toiminut ihan
niin hyvin kuin olisi pitänyt vaan nyt täällä on sellainen turvonnut pesusieni…
Naurattaa koko juttu.
Tässä siis turvonnut
lukema tältä viikolta: Ei, ei, ei, eiiii!
Onneksi sentään vielä pysyi
normaalissa painoindeksissä. Olen kyllä vetänyt body pumpissa niin isoilla
painoilla, että pakko on ollut lihastenkin kasvaa, en siis tästä syystä ole
niin kauhean huolissaan tuosta jopa 200g noususta. Tuli myös mieleen se, että ne kolme tärkeintä asiaa laihtumisessa on: liikunta, ruokavalio ja riittävä uni. Täällä nousee räpylä pystyyn sen kohdalla, että en tosiaankaan nuku tarpeeksi. Eilenkin vasta kahdentoista jälkeen silmät painuivat kiinni, en tiedä milloin nukahdin, kolmelta "tuttihälytys"-herätys ja seitsemältä sitten lopullisesti ylös. Oliskohan se viime yön unisaldo siis huikeat kuusi tuntia. Ei hyvä. Nämä on taas näitä tietoisia valintoja.
Usein tulee se esille
miten tärkeää on lähipiirintuki laihdutuksessa. Tässä yksi versio:
Hemmottelun tarpeessa olen ja teen sen Guinotin avulla. Tänään kuorinta ja rasvaus päästä varpaisiin. Se Double Minceur Ciblée -voide kyllä toimii, aina on yhtä hauskaa sellaiset viisi minuuttia rasvaamisen jälkeen, kun se viileä aalto tulee. Minä ajattelen, että se tunne on sitä, että voide menee oikeaan paikkaan. Kohta saa napsia uusia kuvia ja katsoa onko näkyviä tuloksia, tuntuvia on kyllä nyt jo.
Nyt lähden tekemään
keittiöön kevyttä taikaa, niistä aineksista mitkä ovat sallittuja koko
perheelle ;)
Hauskaa sunnuntaita
kaikille!
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





