Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Helmikuun saapuminen ei ole hyvä tekosyy lopettaa laihdutusta


Suuntaan tätä blogikirjoitusta varsinkin teille muutamille joista tiedän, että nyt lähtee keskittyminen karkuteille. 


Nyt pitäisi hetkeksi pysähtyä ja miettiä sitä miltä tammikuun alussa tuntui tai silloin hetki ennen vuodenvaihtumista, kun päätti aloittaa keventämisen. Milloin sinä päätit laihduttaa?


Tammikuu on ollut astetta helpompi jos läheiset ihmiset ovat tipattomalla, karkkilakossa tai jollakin muulla vastaavalla sädekehänkiillottamiskuurilla. Se, että heillä tämä hetki on mennyt ohi, ei tarkoita sitä, että myös sinun kovalla itsekurilla aloitettu elämäntyylinremontti katoaa samalla hetkellä!


Ihmiset ovat niin eri elämäntilanteissa ja haluavat eri asioita, että on pelkästään omalla vastuulla miettiä mitä oikeasti haluaa. Jos haluaa vyötärömakkarat säilyttää sitä varten, että sohvalla tarvitsee lautaselle pöydän, niin sitten se on tarpeen. Silloin tekee tietoisesti sen valinnan, että ei laihduta, vaan on tyytyväinen sellaisena kuin on. Useat ihmiset ovat onnellisia pyöreämpänä ja saavat ollakin. Itselläni vyötärölihavuus on esteenä päällä pysyvien housujen löytämiseen, kun takapuoli on pienempi kuin vyötärö ja lisäksi en pidä siitä ajatuksesta miten vaarallista vyötärölihavuus on. 

Siinä on tarpeeksi inspiraatiota minulle jatkaa laihduttamista. Löytyykö sinulta yhtään asiaa mikä motivoisi laihduttamaan?


Minä en todellakaan uskonut marraskuussa kirjoittavani jo helmikuun alussa 15kg kevyempänä, mutta niin vain on ja olen suunnattoman kiitollinen tästä itsekurilleni ja Nutrilett-tuotteille. Minä aion vielä jatkaa sisukkaasti eteenpäin, vaikka tuo himpskan vaaka pojottaa tuossa 74kg korvilla jo toista viikkoa, kyllä se siitä vielä tippuu. Kunhan pääsen tavoitepainoon 69kg, aion huutaa ääneen sen Nutrilett-mainoksen ”JES!” ja vielä useaan kertaan.

En tiedä kauanko Toknetissä on vielä alennuksessa Nutrilett-tuotteita, mutta tässä on yksi tarjous mistä voi täysnutrauksen aloittaa. Suklaapirtelö on ollut minun lempimaku ja tässä paketissa on ruoat viidelle päivälle ja yhden päivän hinnaksi tulee 3,78€. Ei tosiaankaan paljon maksa jos yksi ateria on 0,756€. (laskettu naisten määrällä: 5 ateriaa/päivä). 

Minä en tässä vaiheessa kenenkään perään ykstityisviesteillä ala piiska kädessä kirjoittamaan. Autan kyllä erittäin mielelläni, jos joku kaipaa vinkkejä tai tsemppiä.


Pidettäisiinkö tuo pian saapuva kevät mielessä ja se asia miten paljon upeampi olo on edes viisi kiloa kevyempänä? 

Siihen loppui äksyily minun kohdaltani, kaikilla on omat päätökset tehtävissä. Hurjasti tsemppiä kaikille, toivottavasti kuulen teistä pian.

Lopuksi vielä inspiraatiota: etsin netistä jotain motivoivaa kuvaa teille ja sitten hoksasin, että sellainen löytyy ihan omista valokuvakansioista. Jostain syystä parin vuoden ajalta ei ihan kamalasti ole kokovartalokuvia, mutta löytyi yksi oikein "kiva" vuodelta 2010.

Hiukan onnellisempi nainen kuvassa 2012

Isot taputukset kiloklubin porukalle jotka ovat tiputtaneet tammikuussa yli 110kg! *TAP* *TAP* ja *TAP* :) Tervetuloa uudet mukaan.