Alkaa olla tavoite jo
saavutettu. Maaliviiva näkyy jo niin lähellä, että sen voisi saavuttaa parissa
viikossa jos ei vaan söisi mitään. Pitää kuitenkin malttaa tehdä tämä loppuun
saakka terveellisemmällä tavalla: urheilla ja syödä kevyesti. Toivon, toivon,
toiiiiivon ettei paino päätä jämähtää tähän sitkeästi, vaan jatkaa tippumista.
Olen kyllä varautunut takapakkiinkin, koska olen kuitenkin lomaillut kahtena
viikonloppuna. Tallinnan pastaruoka ei ollut keveimmästä päästä ja Levillä ruokailu
oli karppauspainotteista, sushi kyllä tasapainotti onneksi yhtenä päivänä.
Viime viikolla Levillä
Cheekin keikka oli niin hyvä, että päätin sen jälkeen mitä haluan sittenkin
palkinnoksi tästä kaikesta: Cheekin CD. Vaikuttaa varmasti aika pieneltä
jutulta monille, kun on kuitenkin kyse 20kg pudotuksesta, niin voisi jotakin
muutakin hankkia. Juu, koruja ”tarvitsen”, sopivia vaatteita tarvitsen,
mutta tämä menee niiden edelle koska haluan säilyttää sen saman fiiliksen ja
tahdonvoiman mitä tässä viimeisen viiden kuukauden aikana on ollut. Miksi CD? No siksi, että voin hoilata biisejä matkalla salille.
Iso osa sitä
tahdonvoimaa on ollut tämä musiikki ja se miltä se henkilö näyttää. Jostain
syystä minulla ei ole ollut mitään naispuolista roolimallia jolta haluaisin
urakan lopuksi näyttää, sen sijaan minulla on ollut se ajatus, että haluan
kävellä leuka pystyssä (tai edes samalla tasolla) ja hymy huulilla Cheekin ohi jos
joku päivä niin tapahtuu.
Ostin CD:n ja kassalta pyysin vielä sinettipussin.
Cheekin saan
poistettua muovista ja maljakosta kunhan lukema on 69kg
Punnitus oli viime
viikolla torstaina ja nyt se oli lauantaina, että tämä viikkopunnitus liikkuu
tasaisemmin takaisin sunnuntaille.
Enää 2.4kg!!!
Siis katsokaa tuota
käyrää! Ihan älytön fiilis nähdä tuo viiden kuukauden aika yhdellä silmäyksellä
ja tajuta, että kyseessä on tosiaan minun paino. Niin kauan aikaa on tottunut näkemään oman
painonsa alkavan luvulla kahdeksan tai jopa yhdeksän, että nyt on aivan
sanoinkuvaamattoman kummallista katsoa vaakaa missä pojottaa seiskalla alkava
numero ja sen perässä vielä numero yksi, eikä mikään ”melkein kahdeksankymmentä”.
Lihasmassa pysynyt silti ennallaan
Kävin nutrauksen
aloitusaamuna vaa’alla ja se oli silloin 89kg. Johtui varmaan viime hetken
syömingeistä. Käyrää on siis ennen nutraustakin jolloin laihdutin oikeastaan
vain liikunnalla ja keventämällä ruokavaliota. Voi siis sano, että
saavuttaessani sen 69kg on nutrauksella tippunut 20kg.
Teen kyllä tavoitteen
saavutettua laajemman muistelun siitä miten tämä projekti on mennyt, tässä
kuitenkin pari linkkiä pääetapeista:
Blogin aloitus - Ei mitään tekemistä nutrauksen kanssa, vaan tavallista laihduttamista
Nutraus aloitus -6
päivää All in One
VLCD aloitus - 3 viikkoa
Välissä oli ihan
tavallista elämää (Joulu & uusivuosi)
VLCD aloitus - 3 viikkoa, tammikuu
Sain ystävättäreltä
lainaksi Michael Monroesta kertovan kirjan
Liikuntaan on tällä viikolla mennyt jo
1740kcal, joten tänään pidän itseni poissa urheilusta kirjan avulla. Pakko
pitää lepopäivä väliin ja saada jotain muuta ajateltavaa kuin kroppa.
Saliminä saa turhaan laulaa:
Muistakaa ihmiset
hymyillä. Tänään on kaunis päivä.



