Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Acer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Acer. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. elokuuta 2014

Palaverista energiaa kehoon

 Tänään oli klo 9 aamulla Axelluksen kanssa palaveri.

Kylmä aamu, kaulaliina kaulaan
 Jännittää

Aulassa oli pari pukumiestä minun lisäkseni ja Starbucks piste

Pukumiehiä tuli hakemaan heidän isäntänsä aika pian. Yllätykseksi hän sanoi minullekin, että tulisin mukaan. 
Olin ihan hämilläni ja hän sitten sanoi, että Axellukselle olet tulossa tapaamaan XX henkilöä. 

No olin joo ja mukaan siis. Kättelin miehen kanssa ja sitten välähti, että näin hänet ennen lomia Axelluksella vieraillessa. 
Nolotti, kun en häntä muistanut, mutta en kyllä todellakaan odottanut hänen tunnistavan minua.

Samaan hissiin siitä sitten, herrasmiehet antoivat minun mennä ensin. Menin hissin perälle ja miehet jäivät sitten lasiseinän viereen.
Kun kaikki oltiin hississä, niin respa huutaa minun isäntäni tulevan hissillä alas. Ja eikun ulos. Samaan aikaan oltiin miesten kanssa sitten Axelluksen ovella ja nauratti kyllä aikamoisesti. Mies vielä totesi, että oli hyvä yritys häneltä kuitenkin.

Hauska alku palaverille :)

Paljon saatiin juttuja sovittua ja kassi täynnä taas lähdin. Lauantaina on se Helsinki City Maraton, 
niin sinne nyt tälläkertaa enimmäkseen ravintoa. 

Carbo Loader!

Autossa jo hymyilytti. Selkäranka napsahti pari pykälää suoremmaksi.

Nappasin mukaan maraton-palkinnon

Nyt kun vielä uskaltais alkaa asentamaan ohjelmia...

Jo on energiaa!

Vastaan nyt tämän blogin kautta geelikyselyihin:
 Viime puolikkaalla kuuntelin, kun mestarit juttelivat miten se ensimmäinen geeli kannattaa ottaa jo 20min ennen lähtöä. 

Varmaankin siitä syystä ettei missään vaiheessa ehdi sitten sellaista "kuoppaa" energiassa tulemaan.
30min välein on suositus ottaa geeliä maratonilla, mutta omaa kroppaa kannattaa (ja pitää) kuunnella. 

Tuollainen pidempi pussi -Instant Energy Gel Drink on sellainen minkä kanssa ei tarvitse juoda vettä. Tuo on siis valmis sekoitus nautittavaksi missä vaiheessa juoksua tahansa. Tuotesivuilla kerrotaan tuotteen olevan ihanteellinen maratonin ensimmäiselle 20-30km matkalle.

Energiageeleistä on vaihtoehtoina yhden annoksen pussi tai kierrekorkillinen 3 annoksen pussi.
Näiden kanssa pitäisi aina juoda 2dl vettä yhtä annosta kohti.

Viimeksi puolikkaalla otin kyllä miten sattuun, eikä sitä vettä aina ollut kädenulottuvilla. 
Silloin ei energiageelistä saa parhaita tehoja irti.

Makuvaihtoehdoista appelsiinissä on kofeiinia, mikä piristää kovassa rasituksessa.
Mansikassa on magnesiumia, mikä vähentää väsymystä ja edistää nestetasapainoa.

Monilla menee vatsa sekaisin geeleistä, niin näitä ehdottomasti kannattaa testata ennen kilpailuja!

Aion käydä läpi vielä huomenna reittikarttaa ja hahmotella missä vaiheessa geeliä kannattaa ottaa.
Lähellä vesipistettä olisi paras vaihtoehto, kun oma vesipullo on vain pari desiä, jos sitä mukaan otan ollenkaan. 
Tuollaiset vaikuttaa siihen mitä "panosvyölle" tulee kasattua.
 
Geelit jääkaappiin lauantaita odottamaan & palautusjuomat paikoillaan
 Lauantaina aamusta käyn kaupassa ja teen valmiiksi sunnuntaille ruokaa, niin ei tarvitse kipeänä hillua keittiössä.

Jauhepurnukat

Shakerissä ei tarvinnut CL:n kohdalla käyttää tuota siivilää. 
Sekoittui todella hyvin muutenkin.

Kolme mitta, lähtään täysillä

Tänään ja eilen olisi saanut syödä periaatteessa niin paljon hiilihydraatteja kuin jaksaa. 
Arvatkaa jaksaako? No EI! 
Tässä kun on pidemmän aikaa tottunut syömään salaattia tai yleensäkin kevyttä ruokaa useasti, niin tämä tankkausvaihe on haasteellinen.

Onneksi on tuo Carbo Loader, niin pystyy soveltamaan ja säästämään kroppaa ratkeamiselta.

Vettä olen juonut neljä litraa ja on koko ajan jano.

Huomenna keventyy ruokavalio, mutta edelleen se on hiilihydraattipainotteista.

Kotikamppeet ja hiukset ponnarille

Nyt mulla alkaa näkymään maaliviiva silmissä.
Ei jännitä, vaan tunne on enemmänkin innostunut ja malttamaton! :)

Yritän sunnuntaina kirjoittaa blogin, mutta epäilen.
Voi olla etten edes saa kättä ylös :)

Huomenna hakemaan kisapakettiiiiiiii!!! :)

Superi viikonloppua kaikille lukijoille, olette mielessä lauantaina! <3


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Hello Indiedays! Maratonille tankkaus starttaa

Olette varmaan huomanneet blogissa uuden sivubannerin?
 Maanantaina Kurvit Kunnossa -blogista tuli Indiedays perheenjäsen <3
Indiedays sivulle on koottu 500 blogia. Löydät helposti uusia blogeja kuvavirrasta ja hakusanoilla. Uusia ideoita löytyy sivustolta hetkessä! Kannattaa käydä kurkkaamassa ja lisäämässä blogini suosikkeihin :) Sivustolta voi löytyä uusia ideoita arkeen..

Viime viikon uintiretki loi ajatuksen siitä, että voisi taas golf harrastuksen herätellä eloon. 
Kävin pari päivää sitten hakemassa golfbägin kellarista, seuraava askel onkin sitten itsestä kiinni. 
Missä se green card olikaan?

2009 on tullut viimeksi kierrettyä

Kesähelteet heittäytyivät nyt taka-alalle, mutta silti herättelen toivoa vielä tänä kesänä pelaamisesta.

Sisulla olen lähtenyt juoksemaan, vaikka ovenavauksesta alkaa satamaan kaatamalla.

Treenaamisen kannalta tämä viikko on helpoin aikoihin. Juoksut kestävät alle tunnin, kun aiemmin meni helposti melkein kaksi tuntia.

Nyt on ollut enemmän hyötyliikuntaa ja lasten kanssa hillumista.

Tyyli ennen kaikkea

Tämä viikko on nyt siis SE maratonviikko. Aika on hurahtanut aivan uskomattoman nopeaa, vaan eipä sitä yksi nainen pysäyttääkään voi. Lauantain Helsinki City Maraton tulee olemaan elämäni ensimmäinen maraton ja toivon ylittäväni maaliviivan.

Puolimaratoneja olen juossut kaksi ja ne oli aika helppoja, mutta ne on tosiaan vain puolikkaita. 
Olen todella innoissani, kun lauantaina näkee mikä se ero sitten on.
 
Tavoiteaika 5:30. Toivottavasti ajatuksia riittää.

 Tänään starttasi maratonille tankkaus

On mistä valita

Muutamia vinkkejä:
"Tällaisia ovat mm. leipää, puuroa, pastaa, riisiä, perunoita, hedelmiä (tuoreita ja/tai kuivattuja) ja marjoja. Myös vähärasvaiset tai rasvattomat maitovalmisteet, esimerkiksi jogurtit kuuluvat tankkausruokavalioon. Myös urheilujuomia ja muita urheilijoille suunniteltuja hiilihydraattivalmisteita nauttimalla saa kätevästi täydennystä varastoihin. Erityisen tärkeää on, että pitäydytään tutuissa ravintoaineissa, etkä lähdetä viimemetreillä kokeilemaan mitään uusia tuttavuuksia. Nesteen tankkaus tehdään 3-4 päivän aikana ennen tapahtumaa. Riittää, kun nautit noin 2 litraa ylimääräistä nestettä päivittäin esim. vettä ja urheilujuomaa."
-Juoksija-lehti
 
Mummun marjat ja jogurttia
+vettä, vettä ja vettä  

Mummu saa tähtitsempparin-tittelin, kun on järkännyt pakastimen täyteen marjoja <3

...Ja tulevaisuuden maratoonari saa sitten tähtihaastajan-tittelin, syömällä ison osan marjoista :D


Ravitsemusterapeutin mukaan hyviä hiilihydraattien lähteitä tankkaukseen ovat muun muassa mehut, sokeroidut mehukeitot, viljatuotteet, maustetut jogurtit, hedelmät, hunajat ja hillot. Kiviranta-Mölsän mukaan myös riittävä nesteytys on olennaista.
– Riittävä veden juominen on tärkeää tankkauksen aikana, koska hiilihydraatit sitovat vettä varastoituessaan kehoon, ravitsemusterapeutti muistuttaa.

Makuja.fi

 Tämä on aika haasteellista, kun en ihan kauhesti hiilihydraattia syö tai hiilihydraatit tulevat lähinnä kasviksista ja hedelmistä. 
Sokeria käytän todella vähän, joten hillot ja hunajat on poissa ostoslistalta.

VINK! VINK! Nämä kesän äkäiset ampiaiset tykkää mansikkahillosta.
Rauhassa saa kahvit juoda ulkona, kun asettaa mansikkahillokupillisen amppareille :)
Kiitos Minna kuvasta :)

Nautinnollisimmasta päästä tankkauksessa on saaristolaisleipä

Hiilihydraattia 53.5g/100g
Joista sokeria (siirappi) 12.6g

 Aurajuusto ei ihan kuulu tankkaukseen, mutta janottaapahan ainakin

Kävin ostamassa myös viimeisiä vermeitä

David Collection <3

Urheiluliivien ostossa sitten selläinen, että ympärysmitta on yleensä yhden pienempi, kuin tavallisissa liiveissä.
Siitä syystä kuppikoko on sitten yhden isompi! Minä otin tottumuksesta samaa kokoa mitä yleensäkin, 
niin myyjä komensi vaihtamaan liivejä vielä pari kertaa. Ei siinä mitään, asiantunteva myyjä. En väittänyt vastaan.
 
Abshockia

Tällaista tarttui mukaan

Energiageelejä mulla oli juoksuvyössä puolimaratonillakin.
Ennen juoksua otin geelijuoman ja juoksun aikana meni kaksi annosta geeliä

Korkillisissa geeleissä on 3 annosta yhdessä pussissa. 
Suositus 30min välein. Tarve riippuu paljon siitä mitä on parina päivänä ennen juoksua syönyt.

Pitää vielä testata miten housut toimii juostessa



Huomenna on aamusta työpalaveri Vantaalla. 
Käyn kotimatkalla hakemassa maratonpalkinnon:
Iiiih! Siinä on kosketusnäyttö!


Perjantaina varhain aamusta kutsuu 88 Bubbles. Poistatan Sini Sabotage -juurikasvun.
Blogilukijoiden 88 Bubbles alennukset löydät täältä

Elämäni ensimmäisen puolimaratonin, Helsinki City Runin jälkeen
Marjo taikoi käsillään & sydämellään kauniin kampauksen <3

Samalla virneellä ja "en malta odottaa" -fiiliksellä jatkan tätä viikkoa.
Ensi viikolla parempia kuvia, kun tämä odotustärinä stoppaa.
 
Toivottavasti sinulla on aurinkoinen viikko sateista huolimatta :)

Helsinki City Maraton Spotify soittolista on muuten vielä kesken.
Laittakaahan tulemaan vauhdikkaita ehdotuksia juoksubiisiksi!