Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

tiistai 24. syyskuuta 2013

VIP-iltaa ja uusi auto alle



Lauantai oli loistoa täynnä, kun pääsin Hair Studio Niinan VIP-avajaisiin. Kampaamon omistaja taikoi viimeksi minulle kuvauksiin ihanat hiukset, enkä kyllä kampaamoa vaihda kun on sopivan löytänyt. Uudet tilat löytyy aivan vanhan kampaamon vierestä ja nyt tilat näyttävät laatuun sopivalta.
 
Niinalle oli tuotu hieno lahja



Kimallusta katossa 



Kyllä kelpaa istua

 
Hiustenpesua ja hierontaa


Tässä taiottiin kiharoita ruusujen tuoksussa
 
Kutsuvieraan luomus – Raparperijuustokakku
Kyllä, oli hyvää. Söin kaksi palaa.

 
Myöhemmin nähtiin Raappana


Iso kiitos Niinalle onnistuneesta illasta! <3 Jäi kyllä unet vähäiseksi, mutta aina on hyvässä seurassa oleminen sen arvoista. Ehtiihän tässä vielä nukkua elämänsä aikana monta tuntia.

Oli ihan näin hyvä ,ettei edes katsetta ehtinyt peiliin siirtää 


Mistäs teillä keskustellaan? Meillä keskustellaan kilometreistä. Salilla käyminen alkoi mennä jo sellaisiin määriin, että tuli autonvaihtaminen ajankohtaiseksi. Lisäksi pohjoisessa käydään muutama kerta vuodessa, niin siinä saa sitten bensa-autoa olla tankkaamassa melko useasti. Meillä oli aiemmin neliveto maasturi, missä bensakulutus oli aika korkea ja kilometrimäärillä parempi valinta oli diesel. Tuota kannattavuutta voi laskea itse plussaillen paperille tai sitten käyttää jotain netistä löytyvää laskuria (luotettavuudesta en sitten tiedä) Kokeilin tätä Diesel-laskuria itse.

Lisäksi se ihanuus on tapahtunut, että molemmat naperot matkustavat nykyään kasvot menosuuntaan päin! Ei siis enää polvitilan vuoksi tarvitse pitää isompaa autoa. 

Shoppailunhan pitäisi olla kivaa? Ei meinannut tämä auton ostaminen olla. En ymmärrä miten vanhan auton hyvityshinta määritellään niinkin hurjalla haitarilla. Tuota asiaa hurjempi oli vielä automyyjien tyyli.  Netistä kahlasin autoja läpi meidän hakukriteerien pohjalta, otin yhteyttä liikkeisiin, sieltä otettiin yhteyttä tai joskus kävi jopa niin, ettei vastausta edes tullut. 

En aiemmin ole edes ajatellut, että autoa voisi jostain muualta katsella kuin pääkaupunkiseudulta, mutta nyt se aluerajaus jostain syystä jäi onneksi pois valinnoista. Sieltä sitten kaiken näiden ”tietsä täs pitää tehdä bisnestä, tietsä” –tyyppien joukosta tuli vastaus Vaasasta. 

Ensimmäisestä sähköpostista lähtien tuo myyjä vaikutti olevan ihan oikeasti mukava ihminen, eikä yhtään samaa sarjaa näiden muutamien liikkeiden edustajien kanssa. Monet ilmoittivat suoraan haluavansa vain voittoa, eikä heitä oikeastaan edes kiinnostanut minkälaista autoa etsin. Sai sellaisen vaikutelman ettei he välttämättä edes autoa halunneet myydä, eikä meidän autoa saada tilalle. Vaasassa meno oli näköjään toista.

Noh, tuo Vaasan auto ei tärpännyt, kun meillä vaihtui valinta maasturista henkilöautoon. Kiitos ja hei, hei tälle myyjälle. Siinä ei tarvittu kuin kaksi yhteydenottoa näiltä purkkamiehiltä ja sitten paloi pinna ja aloin miettimään etten koko autoa vaihda. En halua rahoja antaa epämiellyttävälle myyjälle. Onneksi sisu ei antanut periksi ja sitten lähti viestiä uudestaan Vaasaan. En ihan itku kurkussa ollut, mutta hiha oli tulessa.

Nopeaa sieltä Rinta-Joupilta tuli soitto ja yhtäkkiä ei ollut mitään ongelmaa. Kun puhelimessa sitten puhuttiin näitä asioita, niin minulle kerrottiin tällainen fakta mikä on 31-vuotiaalta ihmiseltä jäänyt aivan tiedostamatta: auton voi hakea jostain toiselta paikkakunnalta tai se voidaan toimittaa ihan vaikka kotipihalle sellaisella uudella hienolla keksinnöllä kuin rekka :D

Tuosta lähtien olikin sitten aivan toiset sävelet auton ostamisessa ja kyllä, sitten se oli hauskaa kun oli oikea myyjä! Jos jollakin nyt on autokuumetta päällä, niin voin suositella oikein lämpimästi ottamaan yhteyttä Vaasaan Rinta-Joupin liikkeeseen ja vielä tarkemmin Staffan Backlundiin (sähköposti staffan.backlund@rinta-jouppi.com). Jos tuolta ei autoa löydy, niin jo on kumma! Meille nimittäin löytyi tuota kautta, kun tuo mies osaa myydä autot toisestakin liikkeestä.

Tunneli niin pitkä ettei valoa sen päässä näy


Mä tykkäsin, että Turust se kaara löyty

Ne on ne pienet jutut. Hieno kylkiäinen.

Hyvä auto alla ja salille siis? No ei! Täällä on pienimmällä flunssa. Toivon ettei tämä kauaa kestä, niin päästään aamuisin taas liikkeelle. Mustikoita olen aiemminkin hehkuttanut ja hehkutan nyt edelleen. Uusin artikkeli mikä osui silmään supermarjan hyödyistä – Kotimainen supermarja jyrää

Varoitus kaikille naisille! Miesflunssa on taas tulossa!
Mustikkaa on tänään mennyt useampi kipollinen, vettä virrannut ja vitamiinit tullut popsittua. 300 vatsalihasta edelleen per ilta (aina kun ne muistaa) ja kyllä tässä jotain tuloksia jo alkaa näkyä. Kohta voi olla jopa niin upea tilanne, että on lantio isompi kuin vyötärö. Hikoilemaan pitää noiden vatsalihasten lisäksi päästä, niin tippuu tämä rasvaprosentti tehokkaammin. 

Saa tuota mahaa vaikka kuinka rutistella, vaan jos läskit on edessä, niin ei se oikein timmiltä näytä. Parempaan suuntaan kuitenkin menossa, ryhti alkaa olla kohdallaan ja nyt kaikki sormet ristiin ettei se flunssa iske päälle. Mahtavaa olis jos ennen vuotta 2014 kehtaisi näyttää ennen ja jälkeen kuvat mahasta.

Iltalukemista 


Nutrilett sivuilla julkaistiin jälkeen laihdutuksen haastattelu ja sen myötä tuli yhteydenottoja nyt paljon, että vastaukset pikkaisen viivästyy. Kiitos paljon viesteistä, vastaan kyllä kaikille :)

Huuuh, tulipa pitkä kirjoitus. Toivottavasti jaksoitte lukea.

Lämmintä ja rauhallista viikkoa kaikille <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti