Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Treeniä kalenteriin ja ruokaa vaa'alle



Perjantaina tultiin taas reissusta kotiin. Kesällä käydään mahdollisimman paljon naperoiden kanssa sukulaisten luona, kun kesällä pystyy reissaamaan paljon helpommin ja monilla on lomaa. 

Kävin vuodessa 2064 


Tällainen seinä tuli teinivuosina maalattua.  En ymmärrä miksi ne ei silloin 2000 vuoden paikkeilla ymmärtäneet K-raudassa, kun selitin haluavani hopeat glitterseinät. Ratkaisu löytyi sitten K-raudan ja Tiimarin välistä.


Pääsyy tähän pikaiseen paluuseen kotiin oli se, että lauantaina oli kauan suunniteltu ja odotettu ilta oman ihanan sielutoverin kanssa. Singstar-illat sai väistyä perheiden tieltä, mutta nyt meillä oli mahdollisuus olla hänen luonaan ihan kuin ennen. 

Käytiin kaupungilla ihan junalla


Laulettiin Singstaria (kauan) 


Syötiin hyvää ruokaa


Kuulumisia sai vaihtaa yli vuorokauden ajan ja oli kyllä niin täydellinen rentoutuminen, että vieläkin hymyilyttää.

Nyt on sitten sellainen energia päällä, että tulee pari viikkoa vähän tiukempaa tahtia liikunnan suhteen. Teen niin ääliömäisen suunnitelman, että suurella todennäköisyydellä en moisiin liikuntamääriin pääse. Parasta tässä on kuitenkin se, että niihin suuriin lukuihin minä tähtään. Tulen siis liikkumaan joka tapauksessa enemmän kuin silloin jos tekisin tavallisen suunnitelman. 

Homma on jo hyvin käynnissä: Aivopesen itseäni uskomaan pystyväni siihen, jääkaapinovea komistavat tuntiaikataulut, ruoka-asioita on tullut mietittyä ja kamppeet valmiina käytettäväksi.



Tähtään sellaiseen, että kävisin jumpassa ja/tai salilla aamuisin, uudestaan illalla jumpassa ja/tai salilla ja sitten vielä edes lyhyellä hölkällä. Ensimmäisenä tämä suunnitelma kariutuu huomenna, kun aamusta on Axelluksen haastattelu tästä nutraamisprojektista. Ilta kyllä näyttää vihreää valoa. Soveltaen siis jokainen päivä erikseen, niin eiköhän tässä saa käytyä edes kuudessa jumpassa ja pari kertaa hölkällä per viikko. Huomatkaa miten taivaalliset tavoitteet ja realismi kulkevat käsi kädessä ;)
 
Mihin tähtään? Tähän hameeseen kokoa 36


Onneksi on olemassa pienempi rakas ystävätär <3 Jos tuota hametta en olisi saanut, niin en nyt edes miettisi mitään seuraavaa etappia vielä. 

Ruokapäiväkirjaa täyttelin tänään pitkästä aikaa, kun se helpottaa hahmottamaan kokonaisen päivän paremmin ja tulee suunnitelmallisuutta ruokailuihin treenin ympärillä. Toki ilmankin pärjää, mutta olen todennut tuon käteväksi. 
Tänään näytti tältä
 


Suosituksia on oliiviöljyn suuntaan ja rypsiöljyn suuntaa.
Nyt on sitten molemmat yhdistetty samaan pakettiin. 
Itse pysyttelen oliiviöljyn käytössä






Ruokavaakaa käyttäessä punnitsen ja kirjaan määrät ylös, minkä jälkeen valmistan ruoan




Helppo sardiinisalaatti 296kcal


Luonnonjogurttia, mustikoita & vehnälesettä 111kcal 


Liikuntaan en vielä tänään panostanut, eli vain kauppareissu kera kärryjen + 2 lasta. Kotimatka meni onneksi hölkäten. Kalorisaldo -186kcal tuolta alle tunnin matkalta. Ei ollut mikään mahtava saavutus, mutta tuli se huomattua, että nykyään pääsee tuollaista lastia pukkaamalla hengästymättä loivan mäen päälle missä vielä puolivuotta sitten hengästyin pelkästään kävellen puolessa välissä.

Tämän päivän ”lenkkarit”


Nyt vielä upottautuminen Guinotin rasvoihin ja kohti treffejä Nukkumatin kanssa. Toivottavasti osaan jotakin järkevää haastattelussa sanoa.
 
Vauhdikasta viikkoa kaikille! Ränn rännn, täällä sitä sporttisielua käynnistellään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti