Taisin vähän säikähtää tuota kylmyyttä aiemmin ja tosiaan olen nyt nauttinut kesästä. Ihan niin paljon on tullut nautittua, että en mistään ole ehtinyt aikaa repiä blogin kirjoittamiseen. Pahoittelen, että tässä tuli näin pitkä väli.
Personal trainer koulua on nyt ollut taas pari päivää ja tänään oli ehkä koulutuksen paras ja tunnerikkainpäivä.
Lihaskuntoa ja rytmimunia
Tehtiin kaiken maailman testejä ja yksi niistä oli Cooperin testi. Tulokseksi tuli 2280m, minkä on hyvä. Todellakin on hyvä minun mielestä, koska vasta huhtikuussa juoksin ensimmäistä kertaa aikuisiällä ulkona. Enkä ole kertaakaan juossut aikaa vastaan lenkkeillessä ja nyt oli tavoitteena jaksaa kaksi kertaa kentän ympäri, meni viisi.
Viimeisen minuutin ilmoitus jäi huomaamatta ja loppukiri jäi sitten tekemättä. Sillä loppukirillä ei kyllä olisi saanut tuota puuttuvaa 230 metriä mikä olisi pitänyt saada, että tulos olisi ollut erinomainen tai oikeastaan tarkemmin ajateltuna olisi se ollut mahdollista, kiri olisi pitänyt aloittaa jo aiemmin.
Näkymä Cooperin jälkeen
Alussa lämmittely ja sitten vauhtiin, sentään palauduin nopeaa.
Aina pystyy parempaan, ainakin mielessä. Tuosta tulikin mieleen, että Joogaa tosissaan harrastaville ihmisille hatunnosto. Katsokaas tämä klippi, mitä se Joogan harrastaminen voi tarkoittaa
Treenaamisessa ei ole tärkeää keho tai mieli,
vaan keho ja mieli
Noh, kiva päivä kuitenkin ja yhden mokan tein, kun voimaa testaillessa lopetin kesken vaikka testattavalla olisi ollut vielä ehkä paukkuja yhteen kyykkyyn. Jotenkin vain helpompi komentaa miespuolisia, kuin naisia, niin päästin hänet liian helpolla. Toivottavasti ehditään vielä ottaa uusiksi koulun aikana tuo testi, niin ei jää harmittamaan.
…Tänään olen tainnut olla myös liian ankara itseäni kohtaan :D
Millä lihakset parantuvat? – Mummun mustikoilla
& luonnonjogurtilla
Ja mikä siellä autossa aamulla pauhaa?
Huomenna kohti laineita ja sen jälkeen taas tien päälle.
Ahoy sailors!
Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)





