Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

K-E-S-Ä-!



Pitkästä aikaa pääsin blogia kirjoittelemaan. Tässä on yli viikko hurahtanut ulkoillen ja nauttien elämästä. Käytiin reissussa pohjoisessa ja siellä kyllä ilmat hemmotteli meidät piloille. Ulkona on tullut vietettyä aikaa enemmän kuin sisällä, jos nukkumista ei lasketa mukaan. Näin se pitäisi ollakin, kesä on upeaa aikaa! 

Tyttö sai kesäkukan




Omenapuut


Mökillä oli taas ”vähän” puuhommia. Sykemittarin laitoin päälle, mutta eipä se kauan menossa pysynyt. Tässä on vielä paljon tekemistä, mutta vähitellen tuloksia tulee. 

Vähän polttopuita grilliin

MIKÄ mökkiin on mennyt?!?

Melkein uimassa

Toinen juttu oli sitten komposiittipuiden kantaminen. Olihan ne pikkasen painavia, kun piti vielä ahnehtia siinä kuinka monta kerralla kantaa. Onneksi tuli apuri mukaan seuraavana päivänä.



Ehdittiin käydä vielä lemmikkieläinpihalla Temmeksellä. 

Suosittelen kaikille jotka nelostietä pitkin kesällä reissaavat. Paikka on lähellä tietä ja sinne voi pysähtyä kahville 11-19 välillä. Omistaja kyllä sanoi myös, että jos tulee aikaisemmin, niin sitten tulee tai jos tulee myöhemmin, niin sitten tulee. Niin sielä pohojosesa toimitaa :)

Lapset saa erittäin kätevästi väsytettyä trampoliinilla



Huomio

Tyttö pääsi ensimmäistä kertaa ratsastamaan


Siellä oli Nasu, joka oli löytänyt kuralätäkön eilen ensimmäistä kertaa

Käsienpesu

Tuossa kotimatkalla tuli muuten sellainen huomio, että karkki väsyttää. Tein poikkeuksen ja ostin pienen karkkipussin matkalle hedelmälohkojen sijaan. Huomasin kuitenkin kaksi kertaa, että tuli aivan yhtäkkiä väsymys. Yhdistin vasta myöhemmin, että se johtui karkin syömisestä. Aikaisemmin ei ole tullut edes mieleen yhdistää karkkiin tuollaista, mutta nyt se tuli sitten ihan itse todistettua. Seuraavalle reissulle tulee taas evääksi hedelmälohkoja tai kurkkutikkuja, kiitos.

Takaisin todellisuuteen 

Perjantaina alkoi Personal Trainer koulutus. Pari viikkoa meni reissussa ihan hyötyliikunnan kannalta, niin oli aika makeaa päästä salin puolelle tekemään tarkoin kohdistettua treeniä ja kokeilemaan rajoja. Ensimmäistä kertaa tein vapailla painoilla kyykkyä tankoon läsähti 50kg. 

Kannattaa käydä testailemassa laitteita rohkeasti kuntosalin puolella tai sitten vaihtoehtoisesti ryhmäliikunnan puolella. Sieltä saa uutta kipinää ja uusia ideoita treenaamiseen! Nyt menen untenmaille, huomenna taas koulua ja kropan pitäisi palautua tästä päivästä. Fantastista kyllä olla tuollaisessa koulussa missä tulee teoriaa ja käytäntöä näin vahvasti.  Pelottavinta on se, että Silja Symphonyn Muumi-maskotti istui minun takanani tänään. Onneksi sillä ei ollut kuitenkaan puku päällä. Hauskaa viikonloppua kaikille!

Nukahdus tämä laulu soiden päässä
Poets of the Fall - War