Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tervetuloa takaisin kesä!



Hyi kauhea miten syksyistä ilmaa täällä on ollut. Ihan piti monta kertaa pitää peukkuja pystyssä, että kesä tulisi pian takaisin, eikä syksy alkaisi vielä. Sieltähän se huomenna sitten tuleekin säätiedottajien mukaan ja mökille pitää lähteä jatkamaan maalaushommia.
Urheilu on ollut kekseliäisyydestä kiinni, kun ei salille tai ohjattuihin jumppiin ole tullut mentyä. Eilen ehdin juoksemaan vain 1.6km lenkin (1 pururata kierros), eikä siihen mennyt kuin 10 minuuttia. Seuraavalla kerralla juoksen tähtään siihen, että aika on vähemmän. Tuon radan varrella on vielä voimistelupaikka, niin kävin välillä kiipeilemässä apinana. Aika tulee siis seuraavalla kerralla olemaan siitäkin syystä vähemmän.




  Kesäteatteria

Sateisina aamuina on päivä päässyt starttaamaan Nintendo Wiin avustuksella Zumbaten tai muuta liikuntaa tehden. Lihastreenit kun tekee putkeen, niin siinä tulee jo lämmin. Zumba pelinä on vähän heikosti toteutettu, mutta kyllä se ihan asiansa hoitaa ja siinä sai 20 minuutissa hyvin hien päälle. 

 Lisähaastetta toi elävä paino joka halusi olla suurimman osan treenistä sylissä.
  
Start Now paketilla lähti molemmilla melkein kaksi kiloa painoa kolmessa päivässä. Taas pystyi kyllä toteamaan, että tuo kannattaa tehdä jos haluaa pikapiristystä oloon.


Tomaattipasta, chiliä & basilikaa


Smoothiella jatketaan


Päivän houkutukset: Ohitettu


Huomenna lätkin aurinkorasvaa paksut kerrokset ja aion olla ulkona koko päivän! Ruskettunut iho kun vain on niin mukavan näköinen ja raitis ilma tekee mielelle hyvää.
Upeaa kesäviikkoa kaikille teille ja kertokaahan taas kuulumisia :)

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ystävä ja lapset liikkumaan



Lähdettiin taas reissuun naperoiden kanssa. Sukulaisilla on sopivasti lomaa, niin saadaan vietettyä yhdessä kesää. Marraskuussa on muutenkin todennäköisesti paluu töihin, niin pitää nyt nauttia näistä viimeisistä hoitovapaa kuukausista.

Voisin taas aloittaa pelaamaan tennistä.


Aika hurahtaa lomaillessa hurjan nopeaa. Mökillä vietettiin muutama päivä ja koko ajan siitä tulee parempi. Tällä kertaa maalattiin meidän vanhaa leikkimökkiä uutta sukupolvea varten.


 Vesivaraaja meni rikki. Tältä se näytti. Ei osattu mummun ja papan kans korjata.


Kesämökki look 


Tuo mekko tuli ostettua pari vuotta sitten risteilylle. Silloin se oli kyllä aivan makkarankuori, enkä sitä kehdannut sitten päälle laittaa. Nyt se on liian iso ja hyvä mökkivaate.

Lomaruokaa





Lapsille pinaattilettuja (sopi myös hyvin evääksi)


Ystäväni halusi kokeilla Nutrilett tuotteita, niin ostettiin kolmen päivän Start Now paketit molemmille. Mukava kevennys tämä on keskellä kesää, kun lähtee kunnolla nesteet liikkeelle. Hyvä kysymyksiä tulee ja aivan samoja pohdiskeluja mitä itsellä 20kg sitten.

Ystävälle rakkautta <3


Tein aamulla vanukkaat valmiiksi jääkaappiin. 
Elokuvailtaa vietetään sitten veden ja vaniljavanukkaan voimalla.

Hyötyliikuntaa -408kcal (oli muuten pitkä nurmikko)


Töihin palaamisen vuoksi olen alkanut miettimään miten arkea sitten pyörittää, kun ei olekaan niin paljon aikaa yhdessä. Monet kerrat on ollut mielessä, että pitäisi naperoille saada jokin kiva harrastus. Rytmi tuntuu olevan heillä veressä, niin muskari olisi paras vaihtoehto, siellä voin nimittäin olla mukana ja harrastaa lasten kanssa. 

Nyt on osunut lottovoitto kohdallani, koska aivan jumppapaikan viereen on perustettu englanninkielinen muskari. Jungle Kids Fitness on tullut aivan Ison omenan viereen ja siellä sattui olemaan molemmille naperoille sopivia tunteja useampikin vaihtoehto. 

Suurin syy tuohon englanninkielisen muskarin valintaan on se, että itse olen lapsena halunnut oppia englantia jo ennen kouluikää. Vanhemmilla sisaruksilla oli englannintunnilta kotitehtäviä ja minä olisin halunnut opiskella heidän kanssaan. Monesti olin niin ärsyttävä, että hihkaisin oikeita vastauksia vanhempien kysellessä sanastoa. Pahoittelut sisaruksille yli-innokkuudesta, kaikki onneksi opimme kuitenkin sanat :)

Aikuisiällä ei tuosta kiinnostuksesta ole ollut mitään haittaa, päinvastoin. Menin töihin 2005 yritykseen minkä äidinkielenä on englanti ja työskentely toisella kielellä on mutkatonta, koska se tuntuu kuin toiselta äidinkieleltä, välillä mieluummin puhuisin englantia kuin suomea.

Vanhempi napero on nyt aloittanut kyselemisen ja utelu ei rajoitu vain suomenkielisiin asioihin. Ajattelin sitten, että kokeillaan oppimista laulamisen ja leikkimisen kautta. ABC English & Me –tunti näytti sopivimmalta vanhemmalle lapselle ja taaperon kanssa mennään sitten Sing & Play –tunti. Todella toivon, että he tykkäävät näistä ja myöhemmin voidaan siirtyä vielä Kids Fitness tunneille. Jos he haluavat uutta oppia, niin annetaan sitten heille mahdollisuus.

Aamulla luin netistä, että Sunnuntaisuomalaisen mukaan suomalaislapset ovat lihavampia kuin koskaanaikaisemmin. Tämä on todella ikävä uutinen, varsinkin kun lapset joutuvat sitten loppuelämänsä rasvasoluja raahaamaan mukana. Raastavinta vanhemmuudessa on se rankka rakkaus, eli säännöt. Sääntöjen vuoksi voi kuitenkin tarjota lapselle parhaimman tulevaisuuden. Koulussa tuli puheeksi se, että lapsi tarvitsee päivittäin 2 tuntia reipasta liikuntaa. Se on aika haasteellista toteuttaa, jos ei itse ole valmis avaamaan ovea tai alkaa jumpata lapsen kanssa sisätiloissa.

Tästä kirjoittaen, läps läppäri kiinni ja me lähdetään nyt puistoon rimpuilemaan!

Aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille :)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Hiki virtaa ja aivot kehittyy



Oujee, mikä fiilis taas kolmen koulupäivän jälkeen! Personal Traineriksi pitäisi syyskuussa valmistua ja nyt on toinen jakso opiskeluja takana. Kolmanteen jaksoon on vielä kolme viikkoa aikaa ja tässä välillä pitäisi sitten tehdä pari ohjausprojektia ja tehdä esitelmä Pilateksesta ja Joogasta. 

Opiskelijan aamupalat


Mukavaa opiskelussa on se, että nyt on asia mikä kiinnostaa todella ja sai vielä valita aiheen esitelmään itse. Joogasta en niin paljon tiedä, mutta Pilateksessa on tullut käytyä useamman vuoden ajan. Iso työ tuossa kuitenkin on edessä selvittää nämä aiheet ja tehdä niistä vielä lihaskimpuille kiinnostavaa. Eiköhän tämä onnistu…Jos ei meinaa onnistua, niin laitetaan onnistumaan!


 Reipas opiskelijatoveri

Viime viikonloppuna palaminen muistutteli itsestään pitkin viikkoa ja sainkin muuntautua käärmenaiseksi perjantaina. Kyllä se hyvin vetää fiilistä lattiaa kohti, kun ei ulkokuori ole kunnossa. Eikä asiaa yhtään helpottanut se kun tietää itse olevansa asiaan syypää. Ärsyyntyminen oli treffikumppanina pari päivää, mutta onneksi osaa taidon hymyillä, vaikka kuinka ottaisi pattiin. 

Vaatteilla sai onneksi paikkailtua fiilistä: Valkoinen minihame ja pinkki paita päälle ja lopputuloksena olikin se, että sain kommenttia siitä miten näytän tenniskentältä saapuneelta. Kuvaa en ehtinyt siinä tohinassa ottamaan, niin saatte luottaa omaan mielikuvitukseenne. 

Synttärilahjat tuli otettua käyttöön

Keskiviikkona taloon saapui vieraita ja sain tuliaisiksi mummulta mansikoita <3


Koti oli kuuma ja ilmalämpöpumppu jäätyi  


Perjantaina koulussa sain olla lapsi ja vanhus, sekä ohjata sellaisia. Hyvin tuli opittua minkälaisia tilanteita voi olla erityyppisten asiakkaiden kohtaamisessa. Koulussa on taustaltaan monenlaisia opiskelijoita, niin siellä tulee saatua hyviä neuvoja oman alansa ammattilaisilta. Aika hyvät käyrät tulee pelkästään sillä, että liikkuu kuin lapsi. 
 
Eka pätkä käyrää lapsena, toinen ohjaajana


Peruskestävyyttä etsittiin urheilukentällä. Hyvin löytyi pulssia auringonpaahteessa



Opettaja näytti miesten bikinimallistoa 2013



Eilen oli tarkoitus vetää maksimikestävyyttä ja ponkaista sykkeet kattoon pyöräilemällä. Lihakset lopetti ennen tahdonvoimaa ja ei voi muuta tehdä, kuin vetää omilla biiseillä tuo testi vielä yksin joku päivä. Nyt en voi sanoa olevani tyytyväinen suoritukseen, kun tiedän pystyväni parempaan. 



Rusketusraidat


Ystävä moitti miten olen niin amatöörimokan voinut mennä tekemään, että kärähdin… Tulipahan tuokin opittua ja en ole enää amatööri.

Käyttäkäähän aurinkorasvaa ja nauttikaa tästä upeasta ilmasta.! :)


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Piipahdus paratiisissa



Vasta tämän vuoden Vappuna kävin ensimmäistä kertaa Långvikissa, vaikka useamman vuoden olen jo asunut näillä kulmilla. Ystävättäreni oli viemässä minua tuonne jo vuosi sitten, kun täytin 30, mutta en ollut silloin pääkaupunkiseudulla. Tänä vuonna asia laitettiin tapahtumaan ja voi hyvä päivä miten oli rentouttava vuorokausi! 

Aamulla minut tultiin kotoa noukkimaan klo 9 ja suuntana oli Långvik

Päivä alkoi aamiaisella








Levähdyshetki aamiaisen jälkeen

Ylläri <3


Tiukan treeniviikon jälkeen (5x Sali & 5xjumppa) oli aivan pikkasen taivaallista saada kuumakivihieronta. Hierontaa ennen oli kuorinta mikä teki ihosta todella pehmeän. Ei ole tullut selkää kuorittua pitkiin aikoihin, niin nyt kyllä tuli aivan uusi iho koko kroppaan! Tuon kuorinnan jälkeen kuumilla kivillä hieronta tuntui syvällä lihaksissa ja kroppaan tuli takaisin joustavuudentunne.

Harmi etten ottanut kameraa mukaan hoitolaan, koska siellä oli todella paljon hienoja yksityiskohtia. .  En halunnut mitään ylimääräistä ottaa mukaan, kun en tiennyt onko siellä lukollisia kaappeja, totta kai siellä olisi ollut. Esimerkiksi tuossa hieronnassa sain maata valaistulla vesipatjalla, mikä teki rentoutumisesta vielä tasokkaampaa ja hoitojen välillä pääsi loikoilemaan lämmitetylle tuolille. I-H-A-N-A-A.  Suunnittelen jo seuraavaa kertaa, niin sitten otan kuvia kyllä enemmän. 

Yksityiskohtia 


Hieronnan jälkeen käytiin allasosastolla, missä oli baari. Oltiin aivan töttöröö tuollaisen rentouttavan hoidon jälkeen. Siinä jotkut jätkät alkoi sitten tarjota siideriä ja lonkeroa, vaan ei meille kelvannut. Heitin vain jotakin ihme juttua takaisin ja sitten tajuttiin pitkillä piuhoilla, että yksi niistä ”jätkistä” oli Mikko Leppilampi. Häneltä tuli liian monta kysymystä, liian nopeaan tahtiin. Ei jääty drinkeille, vaan mentiin infrapunasaunaan katsomaan televisiota. Jäi vain harmittamaan etten käynyt kahluualtaissa, siellä olisi nimittäin ollut mahdollisuus kahlata vuoroin kylmässä ja kuumassa altaassa mikä olisi edistänyt verenkiertoa jaloissa. Pitää testata tuo seuraavalla kerralla.

Klo 15:00 meillä alkoi seuraavat hoidot. Vuorossa oli kasvohoito, silmänympäryshoito ja käsihoito. Lisäksi olin tilannut kulmien ja ripsien kestovärjäyksen ettei tarvitse niin paljon kesällä meikata. Ajatelkaa, että tämä hoidon tekijä oli niin huomaavainen, että ei tehnyt värjäyksiä kasvohoidon yhteydessä sen takia, koska oli unohtanut kysyä minulta millä värillä haluan värjäykset. Olin aivan ihmeissään, että tämä henkilö antoi siis aivan 100% nautiskelurauhan hoitojen aikana. 

Kasvohoito oli Hydramemory, mikä tehtiin kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Todellakin oli kosteuttava ja tunti hurahti nopeaa tuollaisessa käsittelyssä. Silmänympäryshoito oli toimiva, siinä sai myös naamion silmien päälle ja lähti kyllä nesteet liikkeelle. Ei ollut enää niin raskaat luomet, mitä aamulla oli. Sai pelkästään näillä hoidoilla pyyhkäistyä pois useamman vuoden univelkaa. 

Sitten tuo Lushly Handritual hoito oli aivan huikea kokemus. Siinä kädet kuorittiin, minkä jälkeen levitettiin vaikuttava aine ja käsi käärittiin kelmuun. Vaikutus tuntui välittömästi ja käsi oli kuuma, tämän hoidon jälkeen ei tuntunut lihaskipua yhtään enää käsivarressa. Piti tuon hoidon jälkeen rikkoa tuo täysrentoutuminen, kun oli aivan pakko kysyä mitä ihmettä tuo aine on. Taidan käydä joku päivä tuossa hoidossa, mutta valitsen sen koko vartalolle sen verran upea tunne tuli hoidon jälkeen. 

Comfort zonetettu 


Långvikissa oli myös kuntosali mihin saa myös ostaa jäsenyyksiä. Jos asuisin vähän lähempänä, niin voisin kyllä liittyäkin. Nimittäin tuohon jäsenyyteen kuuluu myös vapaa käyttö uima-allasosastoon, höyrysaunaan ja infrapunasaunaan. Olisi aika makea tunne treenin jälkeen käydä uimassa ja höyrysaunassa. Infrapunasaunassa on vielä laihduttava vaikutus, niin tuohan olisi erittäin hyvä keino karistaa juhlakilo pois katsomalla televisiota. Olimme ennakkoon sovittu ettei nyt kuitenkaan ole urheiluloma, vaan keskitytään hyvinvointiin. Liikuntamahdollisuuksia sieltä olisi kyllä löytynyt useampaakin: kuntosali, uima-altaat, golf, lentopallo, tennis ja talvella vielä laskettelu ja hiihto. Tuo on aivan uskomattoman monipuolinen paikka, eikä vuorokausi tosiaankaan riittänyt siihen, että olisi ehtinyt kaikesta nauttimaan. 

Päivä vaihtui hoitojen aikana illaksi ja menimme hotellihuoneeseen kaunistautumaan. Aika hyvin ehdittiin, vaikka vielä klo 19 oli rullat päässä eikä meikistä tietoakaan...



Täydellisyys jatkui ravintola Bistrossa


                                                             Aika hienot lamput



Voin suositella sydämenipohjasta tuota koivusavustettua lohta, se oli parasta lohta mitä olen koskaan maistanut. Tässä illan Menu Signature (pahoittelen kuvien laatua): 

Koivusavustettua lohta, purjoa ja sitruunaa


Grillattua parsaa, vuohenmaito Gnoccheja ja pähkinä hollandaise


Herrakunnan karitsaa ja tummaa tomaattikastiketta


 Juustovalikoima


Suklaatorttua, mustikkaa ja jogurttijäätelöä


Leipää


Voihan hymy. Täydellistä ruokaa, täydellisessä seurassa, eikä edes tullut ähky. Bistrossa oli lämmin tunnelma ja tarjoilijat hymyileviä. Seuraavan kerran kun lähden ravintolaan syömään, niin käyn kyllä tuolla enkä lähde Helsinkiin metsästämään parkkipaikkaa. 

Koko tämän upean päivän ja illan jälkeen käytiin vielä pyörähtämässä Helsingin yössä. Tajuttiin pyytää taksi vastaanotosta, niin saatiin sellainen kyyti mikä meidät hoiti takaisinkin. Oli niin mahtavaa kun pystyttiin lauantaina soittamaan taksi mikä on 10 minuutin päästä paikalla sen sijaan, että jonotat vesisateessa ikuisuuksia. 10 pistettä taksikuskille ja suuri kiitos.

Yhteenvetona viikonlopusta se, että on aivan upeaa juhlia syntymäpäivää, vielä upeampaa on juhlia sitä hemmottelupäivän tapaisesti ja kaikista upeinta on ystävä jonka kanssa jakaa tuollainen kokemus. Jos siis kaipaat arkeen luksusta, niin tuolta sen tunteen saa edullisesti.

Långvik paikkana oli sellainen missä hurahtaisi useampikin päivä. Naureskeltiin, että ei tässä tarvitse mihinkään ulkomaille lähteä lomalle, kun kodin läheltä keskeltä metsää löytyy paratiisi.

 Kotona oli vielä lahjapussi ja naperoiden tekemä kortti <3 


Ajan säästämiseksi olin itse käynyt ostamassa lahjoja, niin ei tarvitse toisen päätä vaivata. Yllätys, yllätys kassista löytyi sporttivaatteita. Lisäksi oli yksi lahja mistä en tiennyt mitään, elämässä pitääkin olla jännitystä.

Nyt on mieli virkeä ja kroppa uusittu. Huomenna taas alkaa sporttirumba, tänään keskityn koulujuttuihin. Personal Traineriksi opiskelu jatkuu torstaina, kivaa päästä taas oppimaan uusia asioita.



Hups... Sunnuntaina paistoi aurinko



Iloista viikkoa kaikille ja laitelkaahan kesäkuulumisia tulemaan!